Kuntoilumotivaatio hukassa? Osa 1.

Vaikka en ole henkilökohtaisesti mikään alan ammattilainen, multa aina välillä ihmiset tulee kyselemään erinäisiä neuvoja koskien kuntoilu- ja ravintoasioita. Haluan muistuttaa, että koulutusta mulla näihin ei ole, mutta tietenkin haluan auttaa, niin hyvin kuin mahdollista. Motivaatio on yksi yleinen ongelma ja siksi puin sitä tässä blogissa. Toivottavasti joku saa tästä jonkinlaista ajateltavaa. Jokaisen ihmisen motivaatio ja siihen liittyvät ongelmat ovat varmasti yhtä yksilöllisiä kuin me ihmiset noin yleensäkkin, eli kaikilla erilaisia. Kenenkään motivaatio-ongelmaa ei siis voida yleistää, mutta niissä voi piillä samankaltaisia piirteitä.

Syksy tekee tuloaan ja pimeys väsyttää. Taasko mun pitäis jaksaa lähteä sinne salille?

Tälläinen ajatus on varmaankin kaikille tuttu. Myös itselleni.
Suurimmalta osin voin tätä motivaatiota aiheena käsitellä perustuen omiin kokemuksiini. Kerron siitä matkasta, jonka olen itse tehnyt liikunnan ilon löytämiseksi.

Koska omaan matkaani kuuluu nuoremmalta iältä myös alkoholi, käsittelen myös sitä tässä blogissa. Moni, joka on tutustunut muhun aikuisiällä, ei ehkä tiedä, minkälaista polkua olen tänne asti kulkenut. Alkuun on siis pakko käydä läpi omaa historiaani, jotta voitte ymmärtää, mistä mielipiteeni kumpuavat.
Miten nainen, jolla on hyvä tai jopa erinomainen treenimotivaatio, voi tulla tänne puhumaan motivaation puutteesta? Mitä sinä siitä muka tiedät?

En ole aina ollut himotreenaaja ja vuosia elin hyvin vähällä liikunnalla ja melko epäterveelliselläkin ruokavaliolla, vaikka uskon että mua avustaa aina pohjana lapsuudessa käyty tanssiharrastus.
Mitkä asiat ovat muuttuneet mun elämässä, mistä se motivaatio sitten löytyy?

Lapsuudessani harrastin tanssia. Aloitin sen jo noin 5-6 vuotiaana ensimmäinen kerran, jos oikein muistan. Kun kasvoin vanhemmaksi, 10 vuotiaasta ylöspäin, ruinasin kädet ristissä äidin ja isän ostamaan mulle koko viikon täydeltä tanssitunteja. Kävin tunneilla 4-5 päivänä viikossa ja jotkut tunnit olivat kerralla yli 2h. Tein niin, koska nautin tanssista ja esiintymisistä aivan mielettömästi. Tanssi toi elämääni tietynlaisia paineita, mutta valtavasti iloa ja riemua. Tanssin monia eri tanssilajeja. Street dancea, nykytanssia, karakteria ja balettia. Onnistumiset motivoivat jo silloin jatkamaan.

Baletti opetti kurinalaisuutta. Jalkaa ei laskettu alas, ennen kuin lupa oli annettu, vaikka reisilihas kuinka olisi hapottanut. Kun pienet tanssijat hyppysarjan jälkeen istahtivat lattialle, opettaja käski ylös sanoen, että jos nyt istut lattialla, et kehity. Sellainen opetti mielestäni hyvänlaista kurinalaisuutta jo pienenä. Baletin opettajani toimi serkkuni Reetta, Kiitos Reetta, jos luet tätä 🙂 <3.

Miten tanssiharjoittelun motivaatio sitten liittyy kuntosaliharjoittelun tai porrasjuoksun motivaatioon? Itselläni motivaatio alkaa siitä, kun huomaan kehitystä. Tuskin kukaan jaksaa käydä 5 kertaa viikossa portaissa jos joka kerta jaksaa vaan huonommin ylös. Palautuminen ja ruoka on tietenkin kehityksen perus edellytyksiä ja itse olen myös aikuisiällä mennyt senkin asian kanssa jo parit kerrat perse edellä puuhun.

Kerron nyt teille siitä huonommasta aikajanasta elämässäni, jolloin en paljoa treenaillut ja miten sinne päädyin.
Lopetin 18 vuotiaana tanssitunnit, sillä tein ensimmäisessä työpaikassani leipomossa myös iltavuoroja. Oli pakko lopettaa. Siinä vaiheessa elämää myös kiinnostivat toisenlaiset asiat, jotka veivät minut hetkellisesti mukanaan. Nimittäin bilettäminen.

Bilevuosieni aikana kyllä kävin kuntoilemassa, mutta hyvin paljon vähemmän. Kuntosalille raahautuminen tuntui työläältä ja aika usein väsytti.
Olin myös todella usein kipeänä, millon missäkin flunssassa. Perjantai ja lauantai saattoi nopeasti sujahtaa kavereiden kanssa rällästäessä. Join viinaa poikien kanssa muiden tyttöjen juodessa siideriä, poltin tupakkaa kännissä vaikka millä mitalla, menetin yleensä muistini ja seuraavana päivänä koitti järkyttävä krapula ja morkkis. Joskus harvoin huomasin jo laskuhumalassa mielialan kääntyvän surulliseksi ja jopa agressiiviseksi. Tämä johtui varmasti siitä, että en todellisesti voinut hyvin, vaikka yleensä näytin iloiselta enkä angstannut muiden nähden. Joskus harvoin humalassa saatoin paiskoa kamoja tai raivota, en kyllä ole koskaan kehenkään ihmiseen kohdistanut väkivaltaa. Kerran kävi  niinkin, että sammuin lumihankeen. Kerran havahduin istumasta kadunreunasta, ilman minkäänlaista käsitystä, kuinka olin siihen päätynyt tai missä edes olin. Niitä muistellessani mietin vain, kuinka holtiton idiootti olen. Sellainen itsensä mollaaminen harvemmin auttaa mihinkään asiaan.

Krapulapäivinä ruokavalio oli lähinnä pizzaa ja hampurilaisia. Myös maanantaina väsytti. Ja tiistaina. Ja keskiviikkona. Torstaina ehkä alkoi tuntua normaalilta, mutta koska joka viikonloppu joku piti bileet (jonne oli tietenkin pakko päästä) ja vaikka joskus olinkin selvinpäin ja kuskina, yleensä juomiseksi se meni. Joskus, kun yritin olla porukassa selvinpäin, huomasin, että muut eivät yleensä pitäneet sitä koskaan hyvänä ideana. Terveysintoilijat olivat myöskin yleisesti paheksuttavia porukassa, jossa viinan vetäminen tuntui olevan enemmän normaalia, kuin juomattomuus. Uskoisin, että nuorilla asia monesti on näin. En tosin tiedä, juovatko nykynuoret enää ihan niin ämpärikaupalla, kuin itse tuli juotua. Toivon, että nykyajan terveystrendit saavat nuoret vähentämään myös ryyppäämistä, kuten tupakoinnin kanssa on onneksi jo käynyt.
Hauskaa olikin monesti juhliessa, sieltä on monet hyvät muistot myös. Niitä hyviä muistoja en kyllä myöskään haluaisi luovuttaa pois. Vaikea sanoa minkälainen ihminen itse olisin, jos en olisi myös käynyt tälläistä elämänvaihetta läpi itsekkin. Kun muutin vanhempieni luota, muutin suoraan Espanjaan. Siellä tutustuin nopeasti ihmisiin, joiden kanssa juhlin kaikki yöt läpeensä ja nukuin päivät. Urheilusta tai kuntoilusta ei ollut tietoakaan helteisen Espanjan kesässä.

Juhlinnan jälkeinen krapulamasennus ja morkkis lienee lähes jokaiselle meistä tuttua. Joskus mietinkin, että miksi ihmeessä teen tälläistä itselleni? Kuntoilu ei maistunut oikein moniin vuosiin, sillä en edistynyt siinä yhtään. Ruokailu oli epäterveellistä, vaikka aina olen yrittänyt syödä edes vähän vihanneksia. Ajattelin kaiken lisäksi negatiivisesti ”en minä koskaan tästä muutu”. Kun salille piti lähteä, tuntui kuin olisi pitänyt kivirekeä vetää ylämäessä. Hirveen työlästä, hirveen raskasta. Tuolloin katsoin vielä televisiosta hömppäohjelmia kuten temppareita ja salattuja elämiä, toki silloinkin jo dokkareita tai vaikka selviytyjiä. Siinä niiden ääressähän se ilta menikin sitten nopeasti. Seuraavana päivänä töiden jälkeen tuntui entistä raskaammalta.

Työpaikallani oli eräs fitneskisaaja. Mietin, että hänen täytyy olla vähintään hullu, että jaksaa siellä salilla rehkiä päivästä toiseen. Onko kenties teillekkin tälläinen ajatus tuttu?
Silloin, kun kokee, että ei itseään kiinnosta tai jaksa, voi tuntua toisen vaivannäkö ihan mielipuoliselta. Monesti myös ihmiset, jotka eivät koe kykenevänsä tai jaksavansa itse panostaa terveelliseen ruokaan, uneen tai liikuntaan, saattavat pitää ”terveysintoilijoita” ihan ärsyttävinäkin ihmisinä. Tiedän sen, kun olen itsekkin ollut siellä. Terveysintoilijat kuitenkin yrittävät vaan tehdä omasta elämästään laadukkaampaa ja hyvinvoivampaa, joten turha siitä on muiden vittuuntua. Toki pitää muistaa, että nämä kaikki ovat omia valintoja, eikä muiden elämäntapoihin ole puuttumista, ilman toisen pyyntöä.

Terveysintoilu voi myös pahimmillaan kääntyä itseään vastaan, jos mennään vahingossa liiallisuuksiin, jolloin puhutaan ortoreksiasta. Tällöin, se ei välttämättä olekkaan enää terveellistä, vaan neuroottista ja ylimenevää. Näiden asioiden kanssa kannattaa luottaa ammattilaisten apuun, jos ei ole varma mitä tekee. Itse myönnän joskus syyllistyneeni ajatukseen, että jos nyt syön tämän pullan ja vielä suklaata, en voikkaan syödä enää iltaruokaa, kun tulee liikaa kaloreita. Jos kuitenkin alkaa käyttäytymään näin, siitä voi helposti tulla tapa. Ruoan korvaaminen tyhjillä kaloreilla ei ole koskaan hyvä idea. Nämä ruoat harvemmin pitävät kauaa kylläisenä, verensokeri heittelee ja elimistö ei saa tarvittavia ravinteita. Nykyään panostan ajatteluun, että vaikka söisin herkkuja, syön myös ne ruoat sen lisäksi, mitä kuuluukin.

2016 koitti kuitenkin se aamu, kun heräsin krapulassa ja päätin, että jos tämä ei lopu, niin hyppään jostain sillalta alas. Valitettavasti niin paha olo mulla oli. Muisti ja rahat oli menneet ja makasin vessan lattialla oksentamassa. Vaikka tuolloin en enää juonut niin usein kuin vuosina 2008-2012, join silti edelleen kerralla aina liikaa. Olin toistuvasti ryypännyt senkin takia, että koin etteivät ihmiset tykkää musta, jos oon taas näissä bileissä selvinpäin. Alkoholiongelmaa tai riippuvuutta en ole kokenut. Niin vaan kuului tehdä, kuului ryypätä kuten muutkin. Mulla monesti juominen vaan meni aivan överiksi, eikä ”rajaa” tullut vastaan.

Ahdistavina aikoina tuntui, että kännissä pääsee eroon kaikista pahoista ajatuksista, jotka saattoivat olla seurausta krapulamasennuksesta ja jatkuvasta turhautumisesta omaan tekemiseen.

Pääsin lopulta kuitenkin jaloilleni aivan itse, yksin ja omasta aloitteestani. Jos koet tarvitsevasi sitä, on myös täysin ok pyytää myös apua ammattilaiselta. Yleensä kuitenkin pysyvimmät päätökset tulee oman päätöksen kautta, jonka takana haluaa seistä, oli siinä sitten ammattiapua mukana tai ei.
Ensimmäinen päätös jonka tein oli, että en enää ikinä juo, juhli, ryyppää tai syö paskaruokaa sen takia, että joku muu haluaisi tai että minun pitäisi miellyttää ketään muuta kuin itseäni. Päätin, että jokainen, jolle tämä ei käy, voi painua helvettiin mun elämästä. Raivostuin omalle tilanteelleni, koska tiesin, että en ansaitse voida näin huonosti.

Seuraava päätös oli, että alan tekemään enemmän asioita elämässäni, joista minulle tulee OIKEASTI hyvä olo ja vähemmän niitä, joista mulle tulee OIKEASTI vain huonompi olo pidemmänpäälle. Kun olin tehnyt nämä päätökset, tajusin, että ensimmäistä kertaa vuosiin, mulla on mahdollisuus kehittyä myös urheilun parissa. Viikottainen alkoholimyrkytys sabotoi niin pitkälle kaikkea hyvää mitä kehossa tapahtuu, että on täysin turhaa odotella mitään positiivisia muutoksia, mikäli juo niin usein ja niin paljon. Krapulan oireet kertovat selkeästi, kuinka paljon elimistö kärsii tästä myrkystä.

Alkoholin ja mielialan yhteydestä ei kellekkään liene epäselvää, että alkoholi aiheuttaa masennusta. Näin aikuisiällä, kun ihmiset näistä vähän enemmän puhuvat, tuntuu olevan monilla tämä sama kokemus. Elämänmuutos vaatii kuitenkin päätöstä olla itse itsensä paras kaveri ja tuki. Jos itseään ei arvosta tarpeeksi, mieli on täynnä negatiivisuutta ja ensimmäisen viikon jälkeen ajattelee ”en minä kuitenkaan onnistu, en minä kuitenkaan koskaan pysty muuttumaan, mä nyt vaan olen tälläinen” ei todella muutosta tapahdu. Positiivisempaan ja itseään arvostavampaan ajatteluun VOI opetella ja siihen kannattaa hakea apua, jos tuntuu että itsensä aivopeseminen ei auta. Jos kyseessä on todellinen alkoholismi, syömishäiriö tai vaikka masennus, olisi aina hyvä hakeutua ammattilaisten apuun.

Aloin määrätietoisesti toteuttaa uudenlaista elämäntapaani päätöksien jälkeen. Päätin, että en enää koskaan herää niin, kuin viimeksi krapulassa. En halunnut kokea sitä enää ikinä. Keskityin urheiluun ja otin avukseni siinä PT kurssia läpikäyvän ystäväni Katan. Olin itseasiassa hänen harjoitusasiakkaansa ja intoa kehittymiseen mulla riitti. Treenattiin hapenottokykyä ja kestävyyttä. Yhdessä liikkuminen ja edistymisen huomaaminen sytytti uudenlaisen motivaation elämässäni. Kata opetti mulle perus maastavetoa ja kyykkyä. Kiitos Katalle kaikesta avusta <3

Aluksi tunsin itseni kömpelöksi esimerkiksi maastavedon parissa. Jokaisen joka haluaa näitä asioita oppia, tulisi rohkeasti pyytää ystäviään(jotka ovat kokeneempia) tai pt:tä avuksi, mikäli ei ole ennen tälläisiä harjoituksia tehnyt. On tärkeää myös aloittaa mahdollisimman pienillä painoilla, kunnes tekniikka on hallussa, ettei pasko paikkojaan. Jokainen meistä aloittaa joskus ja heti ensimmäisenä ajatukset siitä että ” miten mä kehtaan mennä salille, kun en osaa tai näytän tältä” pitäisi heittää kankkulan kaivoon.

Tunsin, kuinka paljon paremmalta oma elämäni tuntui ja miten ajatukseni selkeytyivät. Enää koskaan sen jälkeen, en ole kokenut masentuneisuutta tai sellaista ahdistusta kuin aikaisemmin. Olen aika varma, että alkoholi oli syyllinen moneen ongelmaan elämässäni. Kiinnostuin terveellisestä ruokavaliosta taas ihan eri tavalla, kun oli paremmin energiaa. En ole edelleenkään absolutisti ja nykyään alkoholi on parasta muutamina viinilaseina. Toki juhlin edelleen joskus railakkaammin, mutta hyvin paljon harvemmin. Juominen ei enää mene kerralla överiksi. Terveelliset elämäntavat, joita olen noudattanut, tukevat laadukasta elämää niin monelta osin, että en enää haluaisi koskaan palata siihen, mistä lähdin.

Yritän pitää nämä blogit suht lyhyinä, jotta nämä ovat helpommin luettavissa. Tämä ensimmäinen blogi keskittyi vaan lähinnä muhun ja omaan historiaani, jotta ymmärrätte minkälaisista lähtökohdista itse katson aihetta. Seuraavissa blogeissa käyn läpi motivaatiota yleisemmällä tasolla ja kaikkea sitä, mikä voi vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti. Vaikka nämä asiat jo tietäisi valmiiksi, niiden läpikäyminen ja miettiminen uudelleen , ei välttämättä tee pahaa. Itse olen sen ainakin terveyskirjallisuutta kuunnellessani todennut.

Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti. Ajatuksia tästä blogista voit laittaa mulle viestillä vaikka mun instassa nimimerkillä kirzikka