hyvin usein tuntuu siltä, että olen näkymätön kaikille. 

harvemmin olen suunapäänä jutuissa mukana, mieluummin seurailen tilannetta ennenkuin avaan leipäläpeni. joskus en avaa suutani lainkaan. kuinka helppoa on olla vain yksin omien ajatusten kanssa, hyvien ja pahojen.

tiedän, että oma toiminta vaikuttaa paljon muiden suhtautumiseen. tiedän, etten ole helposti lähestyttävä. olen kuitenkin yrittänyt saada uusia kavereita, mutta tuntuu vain siltä, että he ovat kavereita vain säälistä. minulle ei jutella, ellen itse aloita keskustelua. silloinkin vaihdetaan aihetta. 

pääsiäinenkin on tulossa, jolloin pitäisi mennä mökille. tai siis tänäänhän mut sinne kutsuttiin, mieheni oltiin jo kutsuttu pari kuukautta sitten. ’ ainiin, säki varmaan oot tulossa sinne mökille’. tuollainen viesti tuli whatsappiin aamulla. 

ette arvaakkaan, kuinka mukava olo siitä tuli.. mieheni haluaisi mennä, mutta itse haluan vaan jäädä kotiin. en halua viettää viittä päivää keskellä-ei-mitään sellaisessa porukassa, johon mua ei haluta. 

onko nyt ihan hyvä aika ajatella itseä ja omaa hyvinvointia ?