Et putoa, vaan sen sijaan sinä nouset

Jos elät huonossa ja satuttavassa parisuhteessa, pelkäät että eroaminen syöksee sinut kaikista pimeimpään ja syvimpään rotkoon, josta et pääse ikinä ylös. Vaikka todellisuudessa eron myötä alat voimaan paljon paremmin, kun kaikki voimavarasi ei mene kannattelemaan itseäsi huonossa, jopa myrkyllisessä ilmapiirissä. Kun pääset tilanteesta eroon, huomaatkin että putoamisen sijaan nousetkin korkeammalle. Nouset takaisin omaan voimaasi, kun kukaan tai mikään ei enää paina sinua alas.

On henkisesti todella raskasta elää tilanteessa, jossa et saa osaksesi myötätuntoa, arvostusta ja rakkautta. Tilanteessa, joka vain syö sinua ja joka vie kaikki voimavarasi ja elämänilosi. Miksi siis eläisit elämääsi kärsien, kun voisit nauttia siitä? Olla iloinen ja onnellinen.

Parisuhteen ei kuulu olla täynnä riitoja, solvauksia, alistamista, mitätöintiä, mykkäkoulua, katkeruutta, epäluottamusta, kostoa ja epäkunnioitusta. Parisuhteen pitäisi olla elämääsi kantava, kannustava, lohduttava, luotettava, kunnioittava, arvostava, myötätuntoinen ja se turvasatama, johon voit aina nojata. Toista ei koskaan pidä joutua pelkäämään.

Irti päästäminen on seuraus siitä oivalluksesta, että kiinni pitäminen ei enää kannata. Seisomme tuntemattomalla sisimmällä kynnyksellä, jota kutsutaan ”sielun pimeäksi yöksi”. Odotamme omassa epävarmuudessamme, kuin ansaan jääneenä niiden kahden vaihtoehdon väliin, joista kumpaakaan emme haluaisi valita. Eräs suurin pelkomme on se, että jos päästämme irti, kohtalomme on sinetöity. Putoamme siihen synkkään, ammottavaan syvyyteen, joka edessämme häämöttää ja jota kutsumme nimellä ”emme tiedä miten meidän käy”. Putoamme tuohon kirottuun paikkaan, josta ei pääse pakoon. Totuus, jonka voit itse vahvistaa aina, kun uskallat päästää irti kuuluu, et putoa. Sen sijaan sinä nouset!

Guy Finley – Irtipäästämisen salaisuus

Tunnistan todella hyvin itsekkin tuon pelon. Vuosikausia pelkäsin mitä tapahtuu, jos lähden väkivaltaisesta parisuhteesta. Minut oli manipuloitu uskomaan, etten tulisi pärjäämään ja että minulta vietäisiin kaikki.

Isot teemat joiden äärellä olen viettänyt paljon aikaa on miellyttämisen tarve ja syyllisyys. En menneisyydessäni koskaan saanut, enkä voinut elää omana itsenäni, aina piti miellyttää muita saadakseen jonkilaisen turvan ja tasapainon pysymään elämässä. Omat tarpeeni ja tunteeni olin polkenut syvälle sisimpääni ja nyt kun niitä on turvallista kohdata, niin on todella vaikea muuttaa niitä totuttuja kaavoja minkä mukaan on toiminut. On ollut todella pelottavaa ja vaikeaa tuoda julki sitä mitä minä haluan ja tarvitsen, koska ennen sain osakseni vain vastahyökkäyksen ja mitätöintiä jos otin itseäni esille.

”Enkö olisi voinut vain olla hiljaa ja antaa asian olla? Pitikö minun nyt ottaa tämäkin esille? Olisi ollut helpompaa vain olla hiljaa, kaikki olisi paremmin.” Ei, ei olisi! Se, että kerrot miltä sinusta tuntuu, ei koskaan ole väärin. Se, että kerrot jos joku tuntuu pahalta tai väärältä, ei koskaan ole väärin! Se, että pidät kaiken sisälläsi , myötäilet ja hiljenet sen takia, ettei tule konfliktia on väärin! Tein sitä itse todella, todella kauan ja sen takia kadotin itseni. Kadotin oman ääneni, omat tunteeni ja tarpeeni. Jos toinen ihminen ei osaa keskustella järkevästi sinun kanssa sinua ahdistavista asioista, niin hänellä on itsellään ongelmia, vika ei ole sinussa.

Ja tunnistan itsestäni myöskin sen, että en aina osaa itsekkään keskustella järkevästi. Jotkut asiat, äänensävy, tilanteet saa minussa heräämään vanhat muistot. Niissä tilanteissa nykyisin pyrin pysähtymään. Mietin mistä tämä reaktio nyt kumpuaa ja useimmiten lopulta yhdistän sen menneeseen, johonkin millä ei loppuviimein ole mitään tekemistä nykytilanteen kanssa, vaan se on asia mitä minun pitää vielä käsitellä.

Asiat mitkä ovat toisille itsestäänselvyyksiä, voivat olla toisille todella vaikeita. Nykyisin esimerkiksi voin tehdä ruokaa ilman, että koen suurta häpeää tai pelkoa siitä, että teen sen jotenkin väärin. Voin istua sohvalla lukemassa kirjaa tai kirjoittamassa ilman, että tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole toisten saatavilla kokoajan. Vähän hullua, eikö?

”Rakkaus herättää henkiin sen, joka todella olen, mutta joka en ole koskaan aiemmin saanut, osannut tai voinut olla. Rakkaus iloitsee toisen erilaisuudesta ja tahtoo toisen tulevan omanlaisekseen, siksi, joksi hänet on luotu.”

”Läheisyys on paitsi ihanaa, myös vaarallista koska se avaa vanhat haavamme, joista emme kenties ole edes tietoisia. Toisen ihmisen läheisyys paiskaa meidät elämän vaikeimmalle ja pisimmälle matkalle omaan sisimpäämme.”

-Tommy Hellsten, Virtahepo makuuhuoneessa, Miksi rakastaa voi vain vapaudessa?-

En olisi ikinä uskonut miten vaikeaa voikaan olla totutella siihen, miten hyvin asiat elämässä on. Totutella siihen, että vierellä on kumppani, joka on aidosti läsnä, tukena ja johon voi luottaa täysin. Onko se toisille täysin normaalia, että on parisuhde jossa toinen tukee ja kuuntelee joka tilanteessa? Tälläistäkö toiset ovat eläneet aina? Minä kun luulin, että se on vain haavekuva, joka voi hyvällä onnella joillekkin osua. Tuuripeliä kuin lotossa. Uhkapeliä, jossa laitat itsesi likoon täysin ja joko voitat päävoiton tai menetät kaiken. Elämä on yhtä uhkapeliä väkivaltaa kokeneelle. Ne pelot, että entä jos taas ajaudun samaan? Jos taas satutetaan. Ei uskalla ottaa riskiä kun vanhat haavatkaan eivät ole arpeutuneet.

Onnea etsitään itsensä ulkopuolelta. Ajatellaan, että vain toinen ihminen voi tehdä minut onnelliseksi. Niin ajattelin itsekkin todella, todella kauan. Ei onnea voi laskea toisen ihmisen varaan. Sinä itse tiedät mikä tekee sinut onnelliseksi, mistä sinä nautit. Kun löytää sisäisen tasapainon ja rauhan, aidon minuutensa, voi olla onnellinen. Sitä tasapainoa ja itseäni minäkin vielä etsin. Sama asia turvallisuuden tunteen kanssa. Etsitään sitä turvaa ja turvallisuuden tunnetta ulkopuolelta vaikka sekin löytyy sinun itsesi sisältä.

En ennen voinut koskaan sanoa olevani aidosti onnellinen. En edes tiennyt mitä se on. Paitsi niissä hetkissä kun lapset syntyivät, koin onnellisuutta. Minusta tuli tärkeä. Lapset olivat ensimmäinen pysyvä asia elämässäni. Lapset pitivät minut kiinni elämässä, toivat ilon ja onnen hetkiä ja vilpitöntä rakkautta.

Nyt totuttelen elämään, jossa minulle on sanottu, että anna meidän pitää välillä huolta sinusta. Se onkin minulle täysin uutta, että joku pitää välillä huolta minusta. Olen itse ollut aina se, joka pitää huolta muista ja siinä sivussa itsestäni. Ei kukaan ole ennen pitänyt minusta huolta. Tältäkö tuntuu kun on turvassa? Kun joku ottaa kopin eikä päästä putoamaan. Saan oikeasti tuntea sen, että minä riitän, olen hyvä juuri näin.

”Sielu etsii kumppania voidakseen rakastaa, rakastaa aivan erityisesti. Rakastaa aivan erityisellä rakkaudella, tulla niin lähelle toista, että lähes sulautuu toiseen. Tämä rakkaudellinen sulautuminen on luonteeltaan kuitenkin sellaista, ettei ihminen silloin menetä yksilöllisyyttään vaan löytää sen.”

-Tommy Hellsten, Virtahepo makuuhuoneessa, Miksi rakastaa voi vain vapaudessa?-

🧡: Veera