Musta lammas, sukupuun vapauttaja

”Perheen ja suvun niin kutsutut mustat lampaat ovat itse asiassa sukupuun vapauttajia, uusien teiden etsijöitä. Sukupuun jäsenet, jotka eivät sopeudu perhesysteemin sääntöihin ja traditioihin, he, joita kritisoidaan, jotka torjutaan, ovat heitä, jotka ovat kutsutut vapauttamaan suvut toistuvista tarinoista, jotka turhauttavat kokonaisia sukupolvia.

Mustat lampaat, he, jotka eivät sopeudu, he jotka kapinoivat, korjaavat ja puhdistavat, luovat uuden, kukoistavan oksan. Loputtomat täyttymättömät halut ja unelmat, esiäitiemme ja -isiemme turhautuneet lahjat hakevat toteutumistaan heidän kauttaan.

Traumatisoituneet sukupuut jatkavat runkonsa kastroivaa ja myrkyllistä suuntaa kunnes joku ottaa tehtäväkseen uuden oksan luomisen. Pidä huolta ainutlaatuisuudestasi, olet puusi harvinaislaatuisin kukka. Olet esivanhempiesi toteutumaton unelma.”

-Bert Hellinger-

Kun luin tämän tekstin Kaisa Peltolan kirjasta Häpeän alkemia, kyyneleet valuivat pitkin poskia. Juuri se musta lammas minä olen aina kokenut olevani. Se, joka ei sopeudu siihen perheen ja suvun määrittämään muottiin. Se, joka kapinoi ja haluaa etsiä aivan oman polkunsa. Rikkoa ne normit ja asetetut säännöt. Olen aina ajatellut olevani jotenkin vääränlainen. Hävennytkin sitä mikä tunnen olevani. Tuo teksti sai minut näkemään itseni aivan uudessa valossa 🧡

Häpeän alkemia kirjassa on amerikkalaisen terapeutin ja tutkijan Rebecca C. Mandevillen tekemä listaus kokemuksista uhrilampaan roolissa, ja niistä kohdista todella moni osui itselleni syvälle.

• Saatat kokea itsesi ”läheisriippuvaiseksi”, ”erityisherkäksi” tai ”empaatikoksi”. Toisaalta sinussa saattaa korostua itsesuojelu ja itsensä puolustamisen tarve, koska olet elänyt ilmapiirissä, jossa sinua jatkuvasti loukataan, etkä halua sietää enää yhtään kaltoinkohtelua ympäristön taholta. Saatat leikata epäkunnioittavat ihmissuhteet nopeasti pois elämästäsi.
• Ollessasi perheen kanssa, tunnet epämukavuutta, erillisyyttä, olevasi erilainen, et olevasi osa tätä perhettä. Koet olevasi jumittunut rooliin, joka et ole sinä, mutta et kuitenkaan pysty olemaan aito, oma itsesi. Tuntuu, että olisit ”norsu posliinikaupassa”. Saatat jopa ihmetellä, kuka aito sinä oikein on.
• Opit sairaassa perhedynamiikassa syyttämään täysin itseäsi huonoista suhteistasi vanhempiin ja muihin perheenjäseniin. Opit, että kaikki on sinun omaa syytäsi, vika on sinun.
• Yksi tai useampi perheen jäsen on fyysiesti, emotionaalisesti tai henkisesti pahoinpidellyt sinua; ja tämä on sisältänyt jatkuvan syyttämisen ja syyllistämisen, sinun näkökulmasi kieltämisen, vähättelemisen tai sen vääntämisen systeemaattisesti muokaten tapahtumisen kuvauksia sinulle epäedullisesti ja muiden näyttämisen paremmassa valossa suhteessa sinuun.
• Aikuisena syytät aina itseäsi kaikista ihmissuhteisiisi liittyvistä haasteista, koska pelkäät, että sinussa on jotain syvästi pielessä ja viallista.
• Aikuisena sinun on vaikeaa tunnistaa omia tarpeitasi, etkä koe oikeutta ilmaista saatikka täyttää niitä.

Minusta on aina tuntunut, etten voi olla oma itseni isäni ja siskoni seurassa. Pitää esittää jotain roolia, jotain mitä isäni haluaa minun olevan. Pelkään edelleen heidän kritisoivan elämääni tai valintojani, kuten koen heidän aina tehneen. Ehkä he eivät sitä ole niin tarkoittaneet, mutta siltä minusta on tuntunut. Olemme siskoni kanssa hyvin erilaisia, eikä meillä ole oikeastaan koskaan ollut sellaista tiivistä sisaruussuhdetta. Meidän näkemyksemme ja kokemuksemme asioista ja elämästä ylipäätään ovat hyvin erilaiset. Siskoni on hyvin suoraviivainen ja mustavalkoinen, kun minä taas ajattelen asiat moniulotteisesti ja herkkyyteni takia koen kaiken eri tavalla.

Tämän kasvumatkani aikana aloin paljon miettimään lapsuuttani, lähtökohtiani ja tajusin, etten muistanut lapsuuden kotioloista ja ilmapiiristä mitään. Mielessäni on muistoja mummolasta, leireiltä, koulusta, kavereista mutta ei kotoa. Ymmärsin, että minun täytyy selvittää se totuus millaista lapsuuteni on kotona ollut. Ymmärsin, että siellä on jotain minkä mieleni on sulkenut pois suojellakseen minua. Ja tiesin, etten voi olla täysin aidosti oma itseni, jos en saa vapautettua niitä tunteita ulos kehostani.

Minusta tuntui, että aloin sorkkimaan ampiaispesää, vanhempieni kipukohtia ja se oli todella vaikeaa, koska tuntui etten saisi tehdä niin. Ja juuri siksi, koska se tuntui niin vaikealta, se oli pakko tehdä. Lähestyin asiassa kuitenkin varoen viesteillä, kuten yleensäkkin teen. En ole sellainen, joka paukaisee kasvotusten vaikeat kysymykset ilmoille, jos tiedän, että siitä puhuminen repii vanhoja haavoja auki. Kirjoittamalla pystyn itsekkin jäsentämään ajatukseni selvemmin ja sanomaan asiat niin kuin haluan.

Joitakin viestejä perheeni kanssa vaihdettuani ja muutaman päivän tauon jälkeen, äitini soitti. Se puhelu oli minulle käänteen tekevä. Ne silmilläni olleet silmälaput repäistiin kerralla sivuun ja totuus kaikessa raadollisuudessaan tuli julki. Olimme aiemminkin äidin kanssa raapaisseet pintaa siitä mitä hän oli kokenut isäni kanssa eläessä, mutta nyt ne haavat aukaistiin. Puhelun jälkeen en oikein tiennyt olinko helpottunut, vihainen, surullinen, pettynyt, kiitollinen, kauhistunut vai niitä kaikkia yhdessä.

Minulla on aina jostain syystä ollut vaikeuksia olla isäni seurassa kuten olen aiemminkin tuonut julki. En vain ole tarkkaan tiennyt miksi. Nyt tiedän. Hän on ollut äärimmäisen kontrolloiva, empatiakyvytön, hallitseva ja etäinen. Se miten hän on äitiä varsinkin kohdellut, on todella, todella vaikea hyväksyä. Fyysistä se ei ole koskaan ollut mutta henkistä väkivaltaa todella voimakkaasti. Alistamista, halveksuntaa, haukkumista ja hänen ajatusmaailmansa on ollut se, että mies on perheen ja naisen pää ja naisen ruumis ei ole hänen itsensä oma vaan miehen.

Äitini eli parisuhteessa isäni kanssa, koska niin kuului tehdä. Ei rakkaudesta. Eroaminen oli syntiä, josta jumala rankaisisi. Äitini vaiennettiin ja hänen itsetuntonsa poljettiin pohjamutiin. En muista, mutta voin vain kuvitella miten huonossa kunnossa hän on ollut ja ymmärrän jälleen paremmin miksi hänen oli pakko lähteä.

Olen varmaan koko ikäni ajatellut, että toiset ihmiset katsovat minua tuomitsevasti ja halveksuen. Tämä juontaa juurensa isääni. Mieleeni on syöpynyt se hänen halveksuva katse, kun hän ei jotain hyväksynyt.

Muistan, että olin teinivuosina ihan todella hukassa itseni kanssa. Minulla oli usein tosi paha olla ja tuntui ettei siitä ole mitään ulospääsyä. Muistan kun paiskoin cd-levyjä kivillä rikki yksin metsässä. Huusin ja itkin. Sulkeuduin ja ahdistuin. Kun vanhempani erosivat ja äiti muutti pois kotoa, jäin asumaan keskelle metsää isosiskon ja isäni kanssa. Olisin halunnut äidin mukaan, enkä silloin ymmärtänyt miksi en voinut mennä. Isän kanssa välit oli viileät, enkä halunnut puhua hänelle mistään. Jossain vaiheessa siskonikin muutti omilleen, kun hän ei tullut isämme kanssa toimeen joten minä jäin isän kanssa kahdestaan asumaan.

Minulle herää todella vahvoja hylkäämisen tunteita tuolta ajalta. Miten äiti pystyi jättämään meidät isämme kanssa asumaan keskenään? Ja sitten siskonikin lähti. Yksi toisensa jälkeen hylkäsi minut. Mielikuviin nousee hysteerisesti itkevä ja huutava pikku tyttö kaltereiden takana. Siltä kai minusta on sisäisesti tuntunut.

Samalla huomaan potevani syyllisyyttä kirjoittaessani tätä. Aivan kuin en saisi näistä asioista puhua tai kirjoittaa. En saisi tuntea niitä vihan, pettymyksen, surun ja hylkäämisen tunteita. Mutta koska tiedän, että niiden kieltäminen vain pahentaa tilannetta, minun on pakko mennä niitä kohti.

On vaikeaa uskaltautua katsomaan sitä, mitä ei ole saanut, koska on monella tavalla saanut niin paljon. Se herättää syyllisyyttä, kun tietää, että kaikki ovat tehneet parhaansa.”

-Kaisa Peltola, Häpeän alkemia-

”Uskomukset ovat ihmisen mielen kantavia rakenteita silloinkin, kun ne ovat rajoittavia. On pelottavaa huomata, että jokin ajatus, josta on halunnut pitää kiinni, ei olekkaan totta. Siksi moni puolustaa itseään ja uskomuksiaan viimeiseen asti. Muu voisi järkyttää elämän perustuksia liikaa. Kieltäminen on helpompaa.”

-Katri Syvärinen, Äitihaava-

Nyt myös ymmärrän miksi isäni tuli niin hyvin toimeen entisen kumppanini kanssa, he olivat pohjimmiltaan samanlaisia. Olen huomannut myös miten isäni vähättelee kokemaani henkistä väkivaltaa. Hän on tehnyt sitä samaa väkivaltaa koko elämäni ajan. Eron jälkeen huomasin hänen puolustelevan exäni tekoja, enkä voinut uskoa korviani.

Isälleni työ, ammatti, ura on tuntunut aina olevan joku ihmisen arvon mittari. Aina kun puhutaan jostakin ihmisestä niin ensimmäinen kysymys on, että mitä hän tekee työkseen. Minä taas kun juttelen ihmisten kanssa, niin haluan kuulla mitä heille oikeasti kuuluu, miten he voivat, ovatko he onnellisia elämässään. Ei sillä ole väliä onko ihminen töissä, missä ammatissa vaan sillä onko hän onnellinen.

Mikään ei ole tuntunut isälleni riittävän. Minä en ole riittänyt. On tuntunut, että olen ollut aina jotain liikaa tai liian vähän.

Ukiksi tultua isäni pehmeni hieman. Hän on tässä vuosien varrella kai koittanut paikkailla sitä miten epäonnistui vanhempana. Mutta minusta tuntuu, ettei hän tee sitä meidän takia vaan siksi, että hänen oma omatuntonsa olisi puhtaampi.

Ja ymmärrän kyllä, että isäni käytökseen vaikuttaa suuresti hänen omat vanhemmat ja lapsuus. Se millaisen mallin ja kasvatuksen hän on saanut. Mummoni varsinkin oli hyvin negatiivinen persoona. Mutta ei ne silti poista sitä tosiasiaa miten kaikki on minuun vaikuttanut. En tiedä olisiko asiat minulle koskaan paljastuneet jos en olisi niitä alkanut itse kaivelemaan. Olisi näytelty sitä kiiltokuvaa hamaan loppuun asti.

Äitini ei halunnut omista kokemuksistaan meille lapsille puhua aiemmin, koska ei halunnut pilata meidän ja isämme välejä. Toisaalta ymmärrän tämän ja kunnioitan sitä, mutta minusta minulla olisi ollut oikeus saada tietää jo vuosikymmeniä sitten. En ole pystynyt omaa minäkuvaani rakentamaan ja olen ollut hukassa, kun on tuntunut etten tiedä kuka olen. Tuntuu siltä, että isäni takia on pidetty jotain kulissia yllä, ettei hän menetä kasvojaan. Eikö se vastuu ole hänellä itsellään? Eikö meillä kaikilla ole oikeus puhua kokemuksistaan ja tunteistaan?

🧡: Veera

Ps. kuvaa klikkaamalla pääset kyseisen tekstin tiktok sivulle 🤗