24.3.2025 veera_m

Muutosten tuulia

Siitä on kohta 10 kuukautta, kun viimeksi tänne kirjoitin. Viime vuosi oli mulle raskas ja syksyllä se kaikki jotenkin alkoi purkautumaan. Väsähdin aivan totaalisesti. Luulin olevani fyysisesti sairas, uupumus oli niin lamaannuttava. Välillä oli päiviä, viikkoja, että jaksoin olla vain muutaman tunnin vuorokaudessa edes jotenkin energinen, loput ajasta nukuin tai makasin. Kaikenmaailman verikokeita otettiin, eikä mitään fysiologista syytä löytynyt. Olin siis henkisesti aivan loppu.

Näin jälkeenpäin ajateltuna, eihän se mikään ihme ollut ja aivan loogista mutta silloin en sitä millään itselleni myöntänyt. Olenhan ennenkin porskuttanut vaikka miten pahassa tilanteessa eteenpäin. Ehkä nyt vaan viimein pystyin antamaan sen tulla, uupumuksen.

Olin käynyt puolen vuoden aikana läpi sellaisen henkisen helvetin, etten ole ikinä ennen sellaista kokenut, vaikka luulin että olen nähnyt sen jo. Oikeustaistelu lasten huoltajuudesta. Raskain prosessi mihin olen ikinä joutunut. Kun olet tehnyt lastesi eteen aina aivan kaikkesi ja silti joudut todistelemaan sitä oikeudessa. Todistamaan, että olet hyvä äiti.

Sinusta keksitään mitä järjettömämpiä valheita, valehdellaan kirkkain silmin suoraan päin puheenjohtajan naamaa ja hyökkäillään verikoiran lailla sylki lentäen kimppuusi. Tarkoituksena vain ja ainoastaan nitistää sinut henkisesti. Lasten hyvinvoinnilla ei hänelle ollut mitään merkitystä. Minä olin se punainen viitta härälle, joka piti jyrätä alleen.

Istuntopäivän jälkeen en kyennyt kuin itkemään ja tärisemään sikiöasennossa sohvalla. En kyennyt syömään, en nukkumaan ja silti piti kerätä itsensä kasaan toista päivää varten. Jostain sieluni syvyyksistä löysin sen leijonaemon voiman ja taistelin kunnialla ne päivät loppuun. Lasteni ja mieheni tuki oli aivan korvaamattoman arvokasta. He antoivat minulle sen energian, että jaksoin taistella ❤️‍🩹

Syksyllä aloitin myös kauan odotetut kirjoittamisen opinnot. Sekin oli alkuun todella raskasta. Olin jo valmiiksi totaalisen uupunut ja takaraivossa kolkutteli huono itsetunto. ”Et sinä mitään osaa. Kaikki on parempia kuin sinä. Mitä sinä itsestäsi kuvittelet? Että osaisit muka kirjoittaa.” Taistelutahto tässäkin asiassa oli onneksi vahvempi, kuin omat takapiruni. Muiden opiskelijoiden ja opettajien palautteista sain itsevarmuutta ja tukea. Huomasin, miten muutkin painivat samojen ajatusten ja pelkojen kanssa, en ollut asian kanssa yksin. Kursseilla on aivan todella ihana yhteishenki, kannustava työote ja olen saanut opinnoista valtavan paljon työkaluja kirjoittamiseeni ❤️

Se tunne, kun mieleesi pulppuaa tarinaa, olet siitä aivan tohkeissasi ja saat kirjoitettua sellaisia tarinoita, joita et olisi voinut aiemmin edes kuvitella osaavasi. Rakastan kirjoittamista! Oman kirjan kirjoittamisen haaveet ovat nousseet koko ajan enemmän pintaan ja olen jopa aloittanut kirjan hahmottelun. Tiedän sen olevan vielä pitkä prosessi, mutta enää se ei ole vain kaukainen haave vaan muuntumassa todelliseksi. Joku päivä koittaa se hetki, kun saan sen uunituoreen teoksen käsiini. Tunnen sen kansien sileyden, näen oman luomukseni ja saan jakaa sen teille kaikille.

Hitto miten siistiä!! Vähän ehkä jo uskallan enemmän haaveilla, ihan vähän vain 🤭

Tämä vuosi on muutosten vuosi. Isojen muutosten vuosi ja odotan montaa asiaa jo innolla. Lähikuukaudet ovat isojen tsemppausten aikaa ja tulevat kuormittamaan paljon, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta, valoisammalta kuin koskaan ennen ❤️

Jos et ole tyytyväinen elämääsi, jos se ottaa enemmän kuin antaa, jos se vie energiasi ja tulevaisuus näyttää harmaalta, uskalla ottaa se askel ja tehdä muutos. Sulla on avaimet omissa käsissäsi. Vain sinä itse voit muuttaa sinun elämän.