Se, mistä vaietaan häpeän vuoksi

Silmät kiinni, älä mieti, se on kohta ohi. Kroppa kramppaa, laittaa vastaan, en pysty, en halua. Kädet visusti silmille. Älä itke. Kyyneleet puskee väkisin ulos. En pysty enää pidättämään. Tunnen kuinka ne täyttää silmät ja alkaavat valumaan sormien välistä pitkin poskia. Tuntuu että tukehdun. Tuska repeää. Huutoitken. Saatana että vihaan sinua! Se tulee suoraan sydämestä. Kunpa voisin siirtää tämän tuskan sinulle! Et kestäisi sitä! Minun on pakko. Tahdon päästä siitä irti. On pakko kohdata se.

Seksuaalinen väkivalta

En voinut sanoa etten halua, koska ajattelin että loukkaan toista. Miksi satutin itseäni niin? Totuin siihen, että toinen suuttuu verisesti jos en halua. Helvetti repesi ja siitä kärsi koko perhe.

Ajateltiin aina, että minussa on jotain vikaa, kun en halua seksiä kokoajan. Syytettiin e-pillereitä ja hormooneja, ne laittaa minun pään sekaisin. En silloin tajunnut, että syy siihen etten halunnut oli oikeasti siinä millaista kohtelua sain. Kun koin olevani pelkkä p*llu ja kodinkone ja lastenhoitaja, niin ei siinä kovin arvostettu olo ole. Odotin aina, että saisin edes jonkinnäköistä hyvää huomiota ja tukea. Että kokisin olevani tärkeä ja arvokas. Edes syntymäpäivänä, äitienpäivänä, jouluna mutta ei, enhän minä mitään huomiota tai elettä tarvinnut. Tavallisia päiviä muiden joukossa.

Olen tajunnut, että minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi satoja kertoja. Jokainen kerta kun en halunnut, mutta oli vaan pakko. Muuten lapsetkin olisi saaneet kärsiä. Ei minulla ollut mitään päätäntävaltaa itsestäni. Se valta oli mennyt. Olin vain objekti, tyydytyspaikka, mitätön. Seksi oli usein minun tahdon vastaista. Saatoin itkeä, mutta toinen vain jatkoi. Odotin vain, että se on ohi.

”Ilman seksiä ei ole parisuhdetta.” Niin se aina sanoi, mutta syitä niihin ongelmiin ei koskaan myöntänyt, koska hänestä kaikki vika oli aina minussa. Seksistä tuli kiristysväline, johon minulla ei ollut sanavaltaa. Pelkäsin iltoja kun jäätiin kaksin lasten mentyä nukkumaan. En saanut koskaan vain olla ja levätä rauhassa. Olisin kaivannut rauhoittumishetkiä hektisen arjen vastapainoksi. Läheisyyttä, tukea ja sitä, että minua arvostetaan.

Pitkään loppuajasta en halunnut, että se tulee lähelle. Välttelin niitä tilanteita. Pysyttelin toisessa huoneessa, toivoin että se nukahtaa sohvalle ja saan nukkua yön rauhassa yksin. Ja jos se nukahti sohvalle, sammuttelin hiljaa valot ja telkkarin, hiivin sänkyyn. Jos se meni ennen minua nukkumaan, nukuin itse sohvalla tai odotin niin kauan, että se on sikeässä unessa ennen kun menin itse perässä. Silloinkin monesti riisuin jo olohuoneessa, etten aiheuta yhtään ääntä makuuhuoneessa. Hiivin makuuhuoneeseen ja pikkuhiljaa asettauduin sänkyyn, ettei se vaan herää. En uskaltanut edes asentoa vaihtaa.Hyvä kun uskalsin hengittää.

Jokaisella on oikeus omaan tahtotilaan, oikeus koskemattomuuteen, omiin rajoihin ja oikeus turvallisuuteen. Ei kenelläkään ole oikeutta nostaa itseään toisen yläpuolelle.

”Et kasva suuremmaksi astumalla toisen päälle. Niin tekemällä paljastat vain pienuutesi.”

-Tommy Hellsten-

Suurimman trauman aiheuttaja

En ennen uskonut, että ihmisen mieli kykenee oikeasti piilottamaan tapahtumia niin, ettei niitä muista vuosikymmeniin. Tilanteita, jotka ovat liian kipeitä käsitellä, liian vaikeita ja sietämättömiä edes ymmärtää että niin on voinut tapahtua. En uskonut ennen kuin itse olin tarpeeksi vahva kohtaamaan mieleeni piiloittaman tapahtuman. Se muisto sai yhdistämään monta mysteerin palaa kasaan ja moni reaktio sai selityksen.

Ihmettelin vuosikausia miksi en halunnut juoda ja miksi pelkäsin humalatilaa. Luulin sen johtuvan siitä, että sain katsoa toisen juomisen tuhoavan kaiken. Kunnes eron myötä se 15 vuoden takainen tapahtuma pamahti kirkkaana tajuntaani. Raiskaus. Muistan, että olin niin humalassa, sammumisen rajamailla, etten kyennyt pistämään tarpeeksi vastaan. Ei minun olisi pitänyt edes joutua siihen tilanteeseen. Kuka uskoisi oman kumppaninsa tekevän niin?

Raiskaus. Tapahtuiko se muka minulle? Tekikö se niin minulle? Ja miten helvetissä se voi? Millä oikeudella? Millä oikeudella teet niin toiselle? Kun toinen vielä koittaa huitoa ja kieltää!! Oletko tyhmä vai vaan kusipää? Kuuro ja sokea? Etkö saatana tajua mitä teit? Tuhosit minut sinä yönä! Kuka sinulle antoi jotkut kaikkivaltiaan oikeudet? Kuka vittu sinä olet määräämään toisen vartalosta?

En usko, että hän itse edes sitä muistaa. Tai hyvin hän aina väitti ettei muista asioita humalatilan takia. Siihen oli helppo vedota.

Minulle tehtiin jotain sellaista mitä en tule ikinä pystymään antamaan anteeksi. Olen oppinut kuitenkin antamaan anteeksi itselleni. Se ei ollut millään tavalla minun vikani. Olen oppinut jättämään ”olisi pitänyt” ajatukset taakseni. Ei ne hyödytä mitään. Se tapahtui, en voinut sille mitään, enkä sille että mieleni pakotti minut unohtamaan. Olin liian heikko käsittelemään sitä silloin. Se tuska asui valtavana möykkynä koteloituneena sisälleni. Tunsin sen, mutta en tiennyt miksi.

Ensimmäinen ja ainoa kerta kun olen puhunut raiskauksesta ääneen oli seksuaaliterapeutin luona. Tuijotin lasittuneella katseella lattiaan ja pakotin ne sanat ulos suustani. Tiesin, että minun on saatava se ulos. Minua oksetti, pyörrytti, hävetti, inhotti, olin vihainen ja olo oli epätodellinen. Ei se voinut tapahtua minulle. Miten kukaan voi tehdä niin ihmiselle, jota väittää rakastavansa? Olin vain tavara, jonka voi heittää nurkkaan käytettynä. Häpesin sitä, että minulle oli tehty niin. Häpesin sitä, etten kyennyt estämään sitä. Häpesin sitä, että oma kumppanini oli tehnyt minulle niin.

Ymmärrän todella hyvin, miksi monet ei tee raiskauksesta rikosilmoitusta. Se oikeusprosessi on todella pitkä, joudut todistelemaan kaiken moneen kertaan, kohtaamaan tekijän ja saat osaksesi jopa nöyryytystä ja halveksuntaa. Sinua syytetään valehtelijaksi. Se on kaiken tapahtuneen päälle vielä aivan järkyttävä henkinen kuorma. Ja vaikka raiskaaja saisi rangaistuksen, rangaistukset Suomessa ovat ihan naurettavia ja korvaussummat mitättömän pieniä tekoihin nähden, vaikkei mikään rahasumma vie tekoja pois, eikä lievitä traumoja.

Enkä tarkoita tällä sitä, että rikosilmoitus pitäisi jättää tekemättä, en todellakaan! Sellainen ihmispaska pitää saada vastuuseen teostaan! Tarkoitan vain sitä, että meidän oikeusjärjestelmä on aivan syvältä ja rangaistukset aivan hävyttömän pieniä tekoihin nähden! Ymmärrän vain sen, miten hirveän raskas se prosessi kaiken kokeman päälle on. Minunkin olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus. Jos vain olisin siihen kyennyt silloin.

”Loppupeleissä lakikirja on pienen ihmisjoukon luoma moraalikäsitys, jonka perusteella päätetään muiden elämästä.”

-Tara Koivukoski, Rikottu enkeli-

Raiskaus on tietoinen valinta satuttaa toista. Epäinhimillinen ja väkivaltainen vallan ottaminen. Toisen ihmisen alistaminen ja nöyryyttäminen. Heikomman tuhoaminen. Tekijää ajaa vain oma halu ja tarpeet välittämättä mistään muusta.

Sinun vartalosi on sinun, eikä kenenkään muun. Sinä luot itsellesi rajat, joita kenelläkään ei ole lupaa ylittää ja joita toisten täytyy kunnioittaa. Kenelläkään ei ole oikeutta koskea sinuun ilman sinun lupaa. Mikään tilanne tai mitkään valinnat eivät oikeuta käyttämään väkivaltaa toista ihmistä kohtaan.

Arvosta itseäsi niin paljon, ettet anna toisten kohdella sinua kaltoin.

🧡: Veera