Uskovainen

Puistatusta aiheuttava sana. Ei siksi, että minulla olisi mitään ”uskovaisia” vastaan, päin vastoin. Itsekin miellän itseni kristityksi, jos se nyt on se, mitä tällä sanalla nykypäivänä enää haetaan. (Vaikka ennen kaikkea miellän itseni ihmiseksi.)
Sana ”uskovainen” tuottaa puistatuksia, koska tapa millä olen kuullut sanaa käytettävän kuulostaa enemmän sairausdiagnoosilta tai päänsisäiseltä kivalta pikku lokerolta, johon kaikki jeesustelijat ja epämääräiset tyypit voidaan kategorisoida. Totuusarvoa tällä lokerolla on kuitenkin suurin piirtein saman verran, kuin sanoisi että kaikki helsinkiläiset ovat samanlaisia, sellaisia itsekeskeisiä ja ajattelemattomia. Jokainen lokero ihmisen mielessä on olemassa jotta arkipäivän toiminta ja ajattelu olisi helpompaa, mutta jos lokerointi vie ajatukset kokonaan väärille raiteille, niitä pitäisi aika ajoin ravistella.

Varoitan, tänään on tiedossa avautumista. Toinen stereotypia, johon olen usein törmännyt ”uskovaisen” lokeron yhteydessä, on se, etteivät kristityt ihmiset osaa ajatella. Miksiköhän papeilta sitten vaaditaan viiden vuoden yliopistokoulutus? Miksi diakonissalaitoksen ihmiset tekevät pioneerityötä syrjäytyneiden parissa?
Se, että kristinuskossa puhutaan lapsenuskosta ja lapsenkaltaisuudesta ei tarkoita sitä, että pitäisi olla lapsellinen. Jos lapsenusko ei kehity aikuisen uskoksi, koko hengellinen ajattelu voi jäädä naiiville tasolle, eikä sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole kunnollisia tieteellisiä vastauksia, osata edes kunnolla käsitellä. Mitä on ihmisyys? Miksi olemme olemassa? Itse ajattelen, että Jumala on luonut meidät. Jos kaikelle ajattelulle maailmassa tarvitaan todisteet, niin todistakaa vääräksi. Muuten jatkan kirjoittamista.

Ennakkoluulo lapsellisuudesta koskee usein myös Raamattua. Moni kuvittelee, että kristityt lukevat Raamattua imien itseensä kaiken, riippumatta siitä, kuinka sisäisesti ristiriitainen Raamattu itsessään on tai kuinka nykyistä oikeustajua vastaan se voi olla. ”Raamattu” ei edes ole yksi kirja, vaan monta kirjaa, joista osa on tyylilajiltaan runoteoksia, osa historiankirjoitusta jne.
Raamattua luetaan kirkossa ensisijaisesti siksi, että se kertoo Jumalan ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta. Luetusta etsitään Jumalan toimintatapoja. Käsittelyyn kuuluvat mm. sellaiset teemat kuin rakkaus, kärsimys, kuolema ja toivo. Jos nämä kysymykset kiinnostavat tai tuntuvat mitenkään relevanteilta, ei pitäisi olla mitenkään ihmeellistä, että ihmiset haluavat lukea ja ammentaa sitä, mitä toiset ovat vuosisatojen saatossa kokeneet ja kirjoittaneet samoista teemoista.

Entä sitten Jeesus? Kyllä, Raamattu kertoo Jeesuksesta, joka persoonassaan on täynnä paradokseja. Sekä ihminen, että Jumala. Miksi yliluonnolliseen on niin vaikea uskoa?
Jos Jumala on olemassa ja kaikkivaltias, Hän tottavie on myös pyhä ja kunnioitettava. Jos sanotaan, että Jumala on hyvä, se ei ole sama kuin että hän olisi partasuinen höppänä setä pilvihattarallaan. Tietysti Jumala on kartalla maailman tapahtumista, jos ajatellaan että hän on kaiken luonut! Jumalan hyvyys on oikeudenmukaisuutta ja armoa. Sillä miksi Jumalan pitäisi olla ihmisille suopea ollenkaan, kaiken sen köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden edessä, jota ihmiskunta on täynnä?

Kirkossa olen kuullut, että Jumala on armollinen, koska Jeesus tahtoi ihmisenä samaistua kaikkeen ihmisten kärsimykseen, jonka ihmiset ovat toinen toisilleen täällä aiheuttaneet. Hän otti sen kaiken kärsimyksen omille hartioilleen, myös sen, jonka ihmisten olisi rehellisen oikeustajun edessä pitänyt saada rangaistuksena. Jumala ei tuomitse oikeudenmukaisesti niitä, jotka uskovat Jeesukseen, vaan jättää pahatkin teot tuomitsematta. Se on hyvyyttä! Se on ajatuksena niin suuri, että toivon sydämestäni sen olevan totta.
 

Hyvää yötä, Jeesus myötä!

-Hallu