Kotiseuturakkautta

Muutin Helsinkiin opiskelemaan yli neljä vuotta sitten. Tänä aikana olen oppinut toimimaan yliopistossa, löytänyt laajan ystäväverkoston ja jopa oman puolisoni. Voin kutsua Helsinkiä kotikaupungikseni, sillä osaan jo oikoa keskustassa alikulkureittejä hyödyntäen sekä kaipaan Helsingin sosiaalisiin piireihin oltuani pitkään poissa.

Kuitenkin huomaan aika ajoin hyppääväni junaan päästäkseni pois kaupungin levottomuudesta. Lapsuudenkotini maalla Länsi-Suomessa on edelleen koti, jossa tunnen rentoutuvani aidoimmin. Syrjäseudulla on öisin oikeasti pimeää ja luonto ympäröi joka puolelta. Vuodenajat voi aistia ympäröivästä luonnosta aivan toisella tavalla, kuin jos ikkunasta näkyy toinen betonitalo.

Tämä junarataralli kahden kaupungin välillä on saanut minut ajattelemaan seuraavaa teemaa; juuret. Mitä juuret oikeastaan tarkoittavat nyky-yhteiskunnassa? Tuntuu, että nykyaikana kuulutetaan paljon ihmisen oikeutta olla riippumaton juuristaan. Kaikilla pitäisi olla oikeus hyvään koulutukseen riippumatta siitä, millainen taloudellinen tilanne kotona on. Kaikilla tulisi olla oikeus valita oma polkunsa ilman valmiiksi asetettuja paineita. Kodin mahdollisiin pimeisiin puoliin ei tarvitse jäädä kiinni. On lupa matkustaa, hankkia erilaisia ystäviä ja vaihtaa alaa. Näistä asioista olen ehdottomasti samaa mieltä.
Kuitenkin huomaan itse olevani hyvin kiinni siinä, mistä olen kotoisin. Suomen maaseutu määrittää minua yhä, vaikka olen pienen elämäni aikana viettänyt pitkiäkin aikoja niin Espanjan auringossa kuin Afrikassakin ja nykyinen kotini on Helsingin ytimessä. Tietoisuus omasta kotiseudusta sitoo minut tiettyyn paikkaan, eikä se ole paha asia. Oman kotiseudun arvostus ei kumoa sitä tosiasiaa, että haluan tutustua uusiin ihmisiin niin koti- kuin ulkomaillakin sekä matkustaa ja oppia avoimuuteen.

Juurilla ja sitoutumisella on hyvätkin puolensa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen ehkäisy saa aivan uutta motivaatiota, jos näkee ihmiskäden vaikutukset pitkällä aikavälillä tuttuun kotiseutuunsa. Samoin luonnonsuojeluun tulee oma lukunsa, jos oikeasti on joku konkreettinen luonnontila, josta pitää huolta, ja asiat saavat konkreettisen ulkoasun. Tällöin sitoutuminen paikkaan motivoi ihmistä tekemään oikein.
Samoin sitoutuminen ihmisiin tai yhteisöön tuo mielekkyyttä elämään. Maailmankuvamme länsimaissa tuntuu olevan kovin yksilökeskeinen, mutta jos tuijotamme liikaa itseämme, olemme myös helposti mainosten ja kaupallisuuden vietävänä. Tämä siksi, että uskon meidän keskittyessämme itseemme salaa vertaavan itseämme muihin ja siihen mittapuuhun, jonka media ja mainokset asettavat julkisuuteen. On helpottavaa, jos ympärillä on ihmisiä jotka hyväksyvät sinut omana itsenäsi ja ottavat vakavasti elämänkysymyksesi riippumatta sen hetkisestä asuvalinnasta.

Mitä itse olet mieltä?
Blogitekstini tarkoitus ei missään tapauksessa ole väittää, että kaikkien pitäisi rynnätä maalle, vaan yksinkertaisesti herättää keskustelua ja kysyä, millaista kotiseuturakkautta/juurevuutta muut tuntevat omaan ympäristöönsä, sukuunsa, yritykseensä tms? Onko sellaista?

Ciao bella!

Hallu