Hesarin nettisivujen helmi tälle päivälle: ”50 syytä pysyä pitkässä parisuhteessa”. Suosittelen!
Yksi jutun suurimmista pointeista oli se, että pitkä parisuhde on tahdon asia. Pään sekoittava rakastumisen alkuhuuma loppuu jossain pisteessä, mutta rakastamista on se, että tahtoo olla yhdessä, vaikka toinen joissain vaiheessa tulisi kotona vastaan nuhjuisissa verkkareissa sottaisen näköisenä ja nalkuttaisi jostain iänikuisesta pikkuasiasta. Pitkäaikaisen puolison kanssa tulee jaettua niin elämän juhlahetket ja glamour kuin marraskuiset flunssapäivät, jolloin kaikki muukin kaatuu päälle.

Jutun luettuani jäin tietysti päässäni askartelemaan oman parisuhteeni kanssa. Menimme naimisiin viime kesänä, ja todellakin lupasimme olla tässä ”kunnes kuolema meidät erottaa.” Tiedän, että nykyajan eroprosentit eivät ole kovin rohkaisevia, mutta keskustelimme jo ennen avioliittoa, mitä tämä sitoumus oikeastaan kummallekin tarkoittaa. Rakkauden lisäksi tarvitaan myös työtä ja tahtoa, sekä paljon keskustelua. Toiveena olisi olla myös vanha ja höppänä yhdessä.

Suurena ekstrana suhteessamme on ollut myös yhteinen rukous. Myös Hesarin sivulla se sivumennen mainitaan. Rukous on yksi tapa jakaa yhdessä huolia ja kiitoksia, ja lopulta jättää sekä puoliso että oma elämä Jumalan käsiin. Se on rohkaisevaa.

Välillä mietin, miltä toinen ihminen näyttää Jumalan silmissä. Silloin myös ajattelen, että Jumala osaa rakastaa paremmin kuin itse milloinkaan. Se on lohduttavaa, koska itse ainakin tiedän olevani epätäydellinen, enkä aina osaa haluta parasta puolisolleni vaikka periaatteessa tahtoisinkin rakastaa häntä niin hyvin kuin suinkin. Puolisollani on oma jumalasuhteensa, mikä on todella syvää ja henkilökohtaista, mutta minä olen siinä vain sivustaseuraaja.

Yksi tämän ajan kiroista tuntuu olevan ajatus omistamisesta. Toista ihmistä kun ei voi omistaa, vaikka välillä parisuhteissa käydäänkin tahtojen taistoja, joissa toisen päätä yritetään kääntää oman mielen mukaiseksi. Itse olen ainakin huomannut olevani varsinainen pässinpää, kun keksin tahtoa jotakin. Onneksi kompromissit on keksitty! Riidoissa olen oppinut myös paljon itsestäni.
Lopulta emme omista toisiamme, mutta olemme yhteisellä elämän mittaisella matkalla.

Nämä ovat minun kokemuksiani, toisilla ajatukset voivat olla toisin. Vai mitä ajattelet?

Au revoir!

-Hallu