Kun en osannut lopettaa ajoissa

Se hetki, kun kaikki alkoi romahtaa

Haluan kertoa oman kokemukseni siitä, miten psyykkinen vointini romahti syksyllä 2025 ja miten sosiaalisen median ympärille muodostunut tilanne alkoi hallita koko elämääni. Haluan tuoda esiin myös sen, mitä potilaskertomuksiini kirjattiin tuolloin, koska kyse ei ollut vain siitä, että minulla oli vaikea riita tai että julkaisin väärän videon. Tilanteeni eteni paljon vakavammaksi.

En kirjoita tätä väittääkseni, että olisin itse toiminut kaikissa tilanteissa oikein. En toiminut. Tein virheitä, sanoin asioita ja julkaisin sisältöä, joita olisi pitänyt harkita paremmin. Haluan kuitenkin kertoa, missä kunnossa olin ja mitä ympärilläni tapahtui silloin, kun vointini alkoi romahtaa.

Sosiaalinen media alkoi hallita elämääni

Syyskuussa 2025 elämäni oli ajautunut tilanteeseen, jossa sosiaalinen media vei yhä suuremman osan ajastani ja ajatuksistani. TikTokin livet, videoiden tekeminen, kommenttien lukeminen ja Ylilaudan seuraaminen olivat täyttäneet päiväni. Saatoin tehdä useita videoita päivässä ja viettää tuntikausia sosiaalisen median parissa.

Samaan aikaan muu elämäni oli jäänyt vähälle sisällölle. Olin kuormittunut, taloudelliset asiat painoivat ja unirytmini oli sekaisin. Vaikka ulospäin saatoin vaikuttaa siltä, että jaksoin touhuta ja osallistua keskusteluihin, sisälläni tilanne oli aivan toinen.

Syyskuun 16. päivän ja sitä seuranneiden päivien potilaskertomuksissa kuvattiin, kuinka sosiaalinen media oli alkanut hallita ajatuksiani. Lääkärin arvion mukaan ajatteluni oli tuolloin vielä johdonmukaista ja keskusteluani oli helppo seurata. Samalla ajatukseni kuitenkin kiersivät kehää sosiaalisen median tapahtumien ympärillä, ja voinnissani nähtiin ylikierroksilla käymiseen viittaavia piirteitä.

En silloin itse täysin ymmärtänyt, kuinka syvälle olin tilanteessa joutunut.

Puhelu Viivin kanssa ja sitä seurannut tapahtumaketju

Yksi merkittävä käännekohta omassa kokemuksessani oli Viivin kanssa käyty pitkä puhelu. (lue edelliset blogit niin tiedät kenestä puhun)

Potilaskertomukseen kirjattiin kertomukseni siitä, että olin puhunut Viivin kanssa tuntikausia puhelimessa. Koin hänen painostaneen minua tekemään TikTok-videon uhalla, että hän muuten tekisi minusta rikosilmoituksen. Koin olevani pakkoraossa. Lopulta julkaisin videon, josta syntyi uusi kohu.

Seuraavana päivänä yritin korjata tilannetta toisella videolla, mutta se ei onnistunut. Tilanne ei rauhoittunut, vaan ajauduin entistä syvemmälle sosiaalisen median tapahtumiin. Aloin lukea kommentteja ja Ylilautaa pakonomaisesti ja ottaa siellä kirjoitettuja asioita yhä vakavammin.

Omassa kokemuksessani Viivin kanssa käyty puhelu ja sitä seurannut tapahtumaketju pahensivat jo valmiiksi vaikeaa psyykkistä tilannettani merkittävästi. En ollut ennestäänkään hyvässä kunnossa, mutta puhelun jälkeen koin olevani entistä ahtaammalla. Yritin korjata tilannetta, mutta mitä enemmän yritin, sitä syvemmälle tuntui joutuvani.

Haluan olla tässä täsmällinen: potilaskertomus dokumentoi sen, mitä kerroin tapahtumista ja miten vointini tuolloin näyttäytyi terveydenhuollossa. Se ei yksin todista, että yksi puhelu olisi aiheuttanut kaiken. Minun kokemukseni mukaan puhelu ja sen seuraukset olivat kuitenkin merkittävä osa sitä tapahtumaketjua, jonka keskellä vointini paheni.

Kun en enää pystynyt irrottautumaan

Mitä enemmän luin kommentteja, sitä vaikeammaksi tilanteeni muuttui. En enää kyennyt suhtautumaan kaikkeen lukemaani riittävällä etäisyydellä. Anonyymit kirjoitukset alkoivat tuntua todellisilta ja henkilökohtaisilta, vaikka niiden paikkansapitävyydestä ei ollut varmuutta.

Lääkärin kirjauksessa kuvattiin, kuinka otin anonyymit kommentit hyvin tosissani ja kuinka todellisuudentajuni sosiaalisen median ja oikean elämän välillä alkoi hämärtyä. Ajatukseni olivat jääneet kehämäisesti kiinni TikTokiin ja Ylilautaan. Sosiaalinen media oli samaan aikaan minulle haitallista ja siitä oli vaikea irrottautua, koska se tarjosi jatkuvasti ärsykkeitä ja huomiota.

Myös ympäristöön liittyvät pelot alkoivat nousta esiin. Potilaskertomuksessa mainitaan tilanne, jossa ulkona seissyt mies oli säikäyttänyt minut. Toisaalta pystyin itsekin pohtimaan, että mies saattoi olla vain ohikulkumatkalla. Samalla mietin, voisiko minulla olla vainoajia myös todellisessa maailmassa.

Tämä kertoo siitä, miten vaikeaksi todellisuuden ja sosiaalisen median tapahtumien erottaminen oli minulle muuttumassa. En ollut enää vain huolissani siitä, mitä ihmiset kirjoittivat. Olin tilanteessa, jossa kirjoitukset ja niihin liittyvät pelot alkoivat vaikuttaa siihen, miten tulkitsin ympäristöäni.

Ahdistus kasvoi niin suureksi, että otin liikaa lääkkeitä

Lopulta ahdistukseni kasvoi niin voimakkaaksi, etten enää nähnyt tilanteessa ulospääsyä. Päädyin ottamaan kotona olleita lääkkeitä liikaa.

Potilaskertomukseen kirjattiin, että tiesin ottamani lääkemäärän olevan todennäköisesti sellainen, etten kuolisi siihen. Ahdistukseni oli kuitenkin noussut niin valtavaksi, etten kokenut keksiväni muutakaan vaihtoehtoa. Lääkäri kirjasi myös, että olin suhtautunut välinpitämättömästi mahdolliseen kuolemaani ja siihen, mitä omasta teostani voisi seurata.

Tämä kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka syvälle olin tilanteessa joutunut. Kyse ei ollut vain siitä, että olin ahdistunut tai pahoittanut mieleni sosiaalisessa mediassa tapahtuneista asioista. Olin niin loppu, että oma henkeni ja tekoni seuraukset olivat jääneet taka-alalle. Vaikka en pitänyt ottamaani lääkemäärää todennäköisesti kuolemaan johtavana, olin välinpitämätön sen suhteen, voisiko minulle käydä huonosti.

Lääkärin kirjauksessa tämä ei näyttäytynyt vain tavallisena ahdistuksena, vaan osana vakavaa psyykkistä kriisiä, joka johti lopulta vapaaehtoiseen osastohoitoon. Minulle tämä on yksi pysäyttävimmistä kohdista koko tapahtumaketjussa: olin päätynyt tilanteeseen, jossa en enää kyennyt suhtautumaan omaan turvallisuuteeni sillä vakavuudella kuin olisi pitänyt.

En kerro tätä saadakseni sääliä, vaan siksi, että haluan kuvata rehellisesti, kuinka vakava tilanteeni tuolloin oli. Ulkopuolelta saattoi näkyä videoita, kommentteja ja riitoja. Potilaskertomukseen taas jäi jälki siitä, mitä kaiken tämän keskellä tapahtui minulle ja kuinka huonoon kuntoon olin päätynyt.

Lääkärin havainnot kertovat tilanteen vakavuudesta

Yksi pysäyttävimmistä kohdista potilaskertomuksessa liittyy ulkoiseen olemukseeni.

Lääkäri kirjasi:

”Potilaan habitus toissapäiväiseen nähden huomattavan epäsiisti, samat vaatteet päällä, nämä likaiset, hiukset pesemättä. Edelleen hieman tuijotteleva katse.”

Lääkärin havaintojen mukaan ulkoinen olemukseni oli siis muuttunut huomattavan epäsiistiksi vain kahden päivän aikana. Minulla olivat samat, likaiset vaatteet päällä, hiukseni olivat pesemättä ja katseeni oli edelleen hieman tuijotteleva.

Tämä oli terveydenhuollon ammattilaisen tekemä havainto vastaanotolla. Se kertoo konkreettisesti siitä, että tilanteeni näkyi myös ulospäin. Kyse ei ollut ainoastaan siitä, miltä minusta tuntui tai miten itse kuvailin omaa vointiani.

Samassa kirjauksessa lääkäri totesi, että puheeni oli edelleen johdonmukaista ja helposti seurattavaa. Ajatukseni olivat kuitenkin täysin kehämäisesti TikTokin ja Ylilaudan ympärillä, ja todellisuudentajuni oli hämärtymässä niiden suhteen.

Lääkäri arvioi, että oireiluni oli edennyt siihen suuntaan, että reaktiivisen psykoottisen oireilun kriteerit alkoivat täyttyä. Kirjauksessa kuvattiin myös sitä, kuinka ajatustoimintani oli kaventunut ja kuinka olin jäänyt jumiin sosiaalisen median ympärille.

Tämä on tärkeä ero: en väitä, että minulla olisi ollut pysyvä psykoottinen sairaus. Potilaskertomuksessa kuvattiin tuonhetkistä oireilua ja arviota siitä, että voimakkaaseen stressiin liittyvät psykoottiset oireet olivat mahdollisesti kehittymässä.

Osastohoitoon joutuminen

Lopulta tilanteessa päädyttiin vapaaehtoiseen osastohoitoon Lainesairaalassa. Lääkärin kanssa sovittiin osastojaksosta, ja lääkitykseksi määrättiin olantsapiinia rauhoittamaan ajatustoimintaa ja korjaamaan vuorokausirytmiä.

Olin itsekin alkanut tunnistaa, ettei sosiaalinen media tehnyt minulle hyvää ja ettei lääkitykseni ehkä ollut kohdallaan. Samalla siitä irrottautuminen oli vaikeaa. Vaikka tiesin voivani huonosti, en ollut pystynyt katkaisemaan kierrettä omin voimin.

Osastohoitoon päätyminen oli merkki siitä, ettei tilannetta voitu enää käsitellä vain tavallisena elämän kriisinä tai sosiaalisen median konfliktina. Psyykkinen vointini oli heikentynyt niin paljon, että tarvitsin ympärivuorokautista hoitoa ja tilanteen rauhoittamista.

En kerro tätä siksi, että väittäisin toimineeni aina oikein

Haluan tehdä yhden asian selväksi: se, että olin vakavasti huonossa kunnossa, ei tarkoita, että kaikki tekemäni olisi ollut oikein. Olen vastuussa omista sanoistani ja teoistani. Olen myös pystynyt jälkikäteen tarkastelemaan kriittisesti sitä, miten toimin ja miten annoin sosiaalisen median tapahtumien viedä minua mukanaan.

Mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, ettei kaikkea voi irrottaa siitä tilanteesta, jossa ihminen on ollut. Kun ihminen on voimakkaasti kuormittunut, ahdistunut ja jäänyt kiinni jatkuvaan sosiaalisen median ärsyketulvaan, hänen kykynsä arvioida asioita ja ottaa etäisyyttä voi heikentyä merkittävästi.

Minun kohdallani tämä näkyi potilaskertomuksissa konkreettisesti: pakonomaisena sosiaalisen median seuraamisena, kehämäisenä ajatteluna, todellisuudentajun hämärtymisenä, itsestä huolehtimisen heikkenemisenä, lääkkeiden yliannostuksena ja lopulta osastohoidon tarpeena.

Siksi en halua, että kokemukseni typistetään vain siihen, mitä julkaisin tai mitä joku minusta ajattelee. Taustalla oli paljon vakavampi tilanne, jonka keskellä olin itsekin menettämässä otettani omasta arjestani.

Miksi haluan kertoa tästä nyt?

Haluan kertoa tapahtumista, koska haluan tuoda esiin myös sen puolen, joka ei välttämättä näy ulkopuolisille. Sosiaalisessa mediassa nähdään yksittäisiä videoita, kommentteja ja riitoja. Harvemmin nähdään sitä, mitä niiden taustalla tapahtuu tai kuinka pahasti ihminen voi todellisuudessa voida.

Minun kokemuksessani Viivin kanssa käyty puhelu ja sitä seurannut tapahtumaketju olivat merkittävä osa kriisiä, joka pahensi jo valmiiksi heikkoa psyykkistä vointiani. Sen jälkeen tilanne syveni nopeasti, enkä enää kyennyt irrottautumaan sosiaalisen median ympärille muodostuneesta kierteestä.

En voi jälkikäteen tietää varmasti, miten kaikki olisi mennyt, jos jokin yksittäinen tapahtuma olisi jäänyt tapahtumatta. Voin kuitenkin kertoa, mitä itse koin ja mitä terveydenhuollossa kirjattiin voinnistani silloin.

Minun ei tarvitse väittää olleeni virheetön voidakseni kertoa, että olin vakavasti sairas ja tarvitsin apua. Nämä kaksi asiaa voivat olla totta samaan aikaan.

Tämä on minun kokemukseni siitä, miten tilanne eteni pisteeseen, jossa en enää pärjännyt yksin. Potilaskertomukseni dokumentoivat, kuinka vakavaksi vointini oli mennyt. Haluan, että myös tämä puoli tapahtumista tulee näkyviin — ei siksi, että voisin muuttaa mennyttä, vaan siksi, ettei kokonaisuutta arvioitaisi pelkästään yksittäisten julkaisujen tai muiden ihmisten tulkintojen perusteella.