Oman seksuaalisuutensa asiantuntija

Seksuaalisuuteen sisältyvät seksuaalinen kehitys- ja suuntautuminen, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti sekä lisääntyminen.

Seksuaalisuus on meissä läpi elämämme ja seksuaalisuus käsitteenä on hyvin laaja ja sitä voi olla myös vaikea määritellä. Seksuaalisuus on sitä, mitä me olemme ja seksi on sitä, mitä teemme.

Seksuaalisuuteen valtaosalle kuuluu toki seksi, eli seksuaalinen toiminta, mutta se on myös paljon muuta. Se on meidän voimavaramme, josta saamme energiaa ja voimaa, mutta siihen voi liittyä myös negatiivisiä tunteita, ahdistusta ja pelkoa.

Seksuaalisuus kehittyy jo lapsuudesta. Lapsuudessa koetut positiiviset asenteet ja lapsen myönteiset kokemukset, niin että lapsi on saanut nauttia omasta kehostaan ja muiden ihmisten arvostava suhtautuminen antavat perustan arvostaa ja kunnioittaa omaa kehoa.

Seksuaalisuus on kuin aistillisuus – meidän kehossa ja mielessämme. Jokainen meistä voi miettiä omaa seksuaalisuuttaan, että mitä se tarkoittaa itselleen, miten sen huomioi, millaisia suhteita haluaa elämässään, mitä teemme seksuaalisille tunteille ja ajatuksille ja haluammeko mahdollisesti muuttaa niitä. Seksuaalisuus on yhtä tärkeä osa meidän tarpeitamme kuin uni, liikunta ja ravinto.

Seksuaalinen kehitys tapahtuu portaittain psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehityksen rinnalla. Omaa seksuaalisuuttaan voi ja olisi hyvä tutkia itsenäisesti psyykkisten, sosiaalisten ja fyysisten tarpeiden osalta. Kun hyväksyy oman seksuaalisuutensa sellaisenaan kun se on, nii voi hyväksyä myös toisen.

Seksuaaliset tarpeemme ovat muuttuva asia elämän eri vaiheissa ja suhteissa. Parisuhteissa seksuaalisuuden merkitys on iso tekijä toimivan parisuhteen rinnalla. Se on läheisyyttä,kunnioitusta ja arvostusta itseään ja toista kohtaan, kykyä ottaa huomioon omien tarpeiden rinnalla myös toisen tarpeet. Keskustelua seksistä ja seksuaalisuudesta avoimesti ja rehellisesti.

Jokaisella meistä on oikeus kuitenkin  vaatia myös tiettyjä ominaisuuksia kumppanilta. Itselleni on ollut aina tärkeää se, että seksuaaliset tarpeet ovat samalla viivalla sekä tietyt ominaisuudet kumppanin fyysisessä olemuksessa ovat muodostuneet minulle tärkeiksi asioiksi seksuaalisen toiminnan toteutuksen suhteen. Se mitä me vaadimme niiltä tietyiltä ominaisuuksilta, ovat osa seksuaalisuuttamme ja tiedämme, että nämä on asioita, jotka pitävät seksuaalista mielenkiintoa yllä.

Kun ihminen tietää ja ymmärtää mitä seksuaalisuus  hänelle merkitsee, niin hän myös ymmärtää oman seksuaalisuutensa muutokset eri elämän vaiheissa ja tulee toimeen niiden muutosten kanssa. Omaan seksuaaliterveyteen askarruttaviin kysymyksiin neuvoa saa seksuaalineuvolasta sekä seksuaalineuvojat ja seksuaaliterapeutit auttavat alansa asiantuntijoina.

Me oivallamme uusia ulottuvuuksia seksuaalisuudestamme koko elämämme ajan. Mielestäni seksuaalisuus käsitteenä on uskomaton energia ja  voimavara, se on osa ihmisyyttä, joka tekee meistä sen ihmisen, mitä me olemme.

Lähteet: https://www.terveyskyla.fi/naistalo/seksuaaliterveys/seksuaalisuus-el%C3%A4m%C3%A4nkaaressa/seksuaalisuus

Hyvinvointi Seksi Hyvä olo Terveys