Painajaiset

Herään, en saa henkeä. Kuin joku istuisi rintani päällä. Nousen istumaan ja näen puolisoni nukkuvan rauhallisesti, koirat jaloissamme. Värisyttää, hikipisarat valuu otsalta. Olen kotona, turvassa. En ole yksin. Ei mene kauaan kun kyyneleet täyttävät väsyneet silmäni. 

Samat painajaiset ovat seuranneet elämääni jo 12 vuotta, 2 kuukautta ja 23 päivää.

Viimeöisessä unessa olen kävelemässä koirani kanssa, on ihana, aurinkoinen päivä. Kävelen rantatietä pitkin, kohti merta. 

Koirani pysähtyy hautuumaan kohdalla, nostaa päänsä ja nuuhkaisee. Koirani alkaa vetämään kohti hautuumaata, seuraan.

Tiemme päättyy kauniin, yksinkertaisen hautakiven eteen, nostan katseeni ylös ja näen oman sukunimeni kivessä. Hauta ei suinkaan ole minun, vaan se on veljeni viimeinen leposija. Sydäntä puristaa, kuumat, katkerat kyyneleet tekevät jälleen tuloaan. Aurinko ei lämmitä, linnut ei laula, en saa henkeä.

Kuulen kaukaa äänen, ääni toistuu jälleen. Kuuntelen, silti ketään näkemättä. Koirani haukahtaa, kuopii maata. 

Ääni kuuluu taas, se kuului maan alta, hautakiven juurelta. Menen paniikkiin, kuulen omaa nimeäni kutsuttavan, ääni on hätäinen. Kaivan, kaivan maata koirani haukkuessa taustalla. Ääni on lähempänä kuin hetki sitten, itken ja huudan olevani tulossa. Sormeni vuotavat verta, en tunne kipua, on päästävä veljeni avuksi. Hän tarvitsee minua. Vihdoin saavutan arkun, itken hysteerisesti, yritän lohduttaa hädissään olevaa veljeäni. Olen tulossa, odota vielä hetki.

Kuulen arkun sisältä, kuinka veljeni kysyy olenko se oikeasti minä, kaikkien näiden vuosien jälkeen.

En saa arkun kantta auki. Potkin ja revin sormet hajalla arkun lahonneita reunoja auki. Ääni arkussa on vaiennut, paniikkini kasvaa. Olenko myöhässä?

Kaikilla voimillani revin kantta auki, huudan.

Lahonnut puu antaa periksi käsissäni, ja näen tutun punaisen puseron. 

Juuri kun olen tarttumassa puseroon, auttaakseni veljeni ulos arkusta. Minä herään.

En ollut taaskaan ajoissa, en ollut paikalla kun veljeni minua eniten tarvitsi.

Viimeiset sanani kaikuvat päässäni, tapa vain itsesi, ei minua kiinnosta.

Linnut laulavat kovaäänisesti, kuin ilkkuakseen minulle.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *