No nyt löytyi: paras hiusnaamio

DSC06624.jpg

Wellalla huomattiin kirjoitukseni hiusten pesuvälistä, hilseestä ja päänahan iho-ongelmista ja tarjottiin kokeiluun herkälle päänahalle suunniteltua uutuussarjaa, System Professionalin Balance Scalpia. Vaikka tänä talvena olen säästynyt pahimmalta hilseilyltä, otin avun ilomielin vastaan.

Tuotteet rauhoittavat herkkää, ärtynyttä päänahkaa, koska niiden pH-arvot ovat lähellä ihon omaa pH:ta. Sampoo lupaa pestä hellävaraisesti, hoitoliuos hoitaa ihoa ja lievittää kutinaa ja naamio vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä. 

DSC06669.jpg

Sarjan sampoo ja päänahkaan jätettävä hoitoaine tekivät tehtävänsä  puhdistivat hellävaraisesti ja rauhoittivat hieman punoittavaa ihoa. Päänahan hoitoliuos on koostumukseltaan todella nestemäistä, levittyy helposti, tuoksuu ennemmin lääkkeeltä kuin hemmottelutuotteelta ja jättää jälkeensä hieman rasvaisen näköisen tyven. Liuosta ei siis kannata käyttää silloin, kun hiusten on tarkoitus näyttää putipuhtailta ja kuohkeilta, sillä edessä on ponnaripäivä.

Sampoota oli puolestaan ihana käyttää joulusaunassa, koska sen kevyt hajustus sai hiukset (ja kylppärin) tuoksumaan oikeastaan vain raikkailta. Jopa mieheltä irtosi harvinainen kommentti hiusten hyvästä tuoksusta.

Sampookin kuitenkin kalpenee hiusmaskin rinnalla, joka tuntuu tehokkaimmalta kokeilemaltani naamiolta. Sain heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen hamppumaisista latvoista pehmeämmät kuin koskaan. Ero ei ollut silminnähden valtava, mutta kun kiharsin hiuksia muotoiluraudalla, vaikutuksen huomasi selvästi. Rauta ei uutenakaan liukunut hiuksien läpi yhtä sulavasti kuin nyt naamiokäsittelyn jälkeen.

Päänahan ongelmista kärsiville kolmikko voi olla suuri apu, mutta maskia suosittelen ihan jokaiselle pörrötukalle päänahan kunnosta riippumatta.

DSC06709.jpg

System Professional Balance Scalp SHAMPOO / LOTION / MASK

 

Translation: My hair found its true match: Balance Scalp mask

Tuotteet saatu blogin kautta.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kauneus Hiukset Testit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.