Syksyn söpöimmät.

instalately.jpg

Syysmasennus ja kausiahdistus on välillä vellonut ympärillä ja imaissut toisinaan täysin syövereihinsä. Elo on tuntunut päämäärättömältä valumiselta ja viimeisen kahden kuukauden ajan sohva on ollut ehdoton lempparispotti. Onneksi on Instagram, jonka kautta päivät näyttävät suloisilta ja hetket sellaisilta, että niihin on syytä palata, kun lohtu ja lokakuu on lopuillaan.

  • Kuun huippuhetki kesti tasan 14 minuuttia, kun pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa radio-ohjelman juontamista. En pitänyt syyslomaa vaan kävin radiotyön intensiivikurssin. Ihan huippua radiossa saa hehkua pinkkinä ilman, että kukaan arvaa mitään! Siellä saa myös höpöttää itsestään ja kertoa vaikka siitä, kuinka onnistuu kävelemään puhelimen näyttöön uppoutuneena keskelle Salkkareiden kuvauksia Joonatanin naureskellessa vieressä. Jesjes.
  • Toinen upea kokemus oli nykybaletti-ilta Oopperalla. Etenkin Godanin teos hullaannutti, sillä mies oli luonut juuri sellaista balettia, jota itse tanssisin.
  • Maa peittyi punaisiin lehtiin ja ensilumeen.
  • Herkuttelin tyttökavereiden kanssa kesän viimeisillä grilliherkuilla pimeässä illassa, lämpimässä grillikodassa. Sisko leipoi viikonloppubrunssille porkkanapaloja ja mies yllätti vaaleanpunaisilla munkeilla, jotka ovat ei-niin-salainen paheeni.
  • Lokakuun Trendissä ilmestyi kaksi juttuani, joita tykkäsin tehdä ja jotka näyttivät valmiina ihanilta. Lehti on kaupoissa vielä viikon.
  • Imagessa ilmestyi puolestaan tähän mennessä paras kaikista parhaista Mäntyniemen herroista. En kestä. HAHAHA.

 

Translation: There has been 9 enjoyable moments this fall. JUST JOKING. So Mom, don’t worry, I’m perfectly fine. Really. (Really!)

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen

Viikon kynnet: marmorimanikyyri

DSC09265.JPG

Nailed it! Onnistuin ensimmäisellä yrityksellä marmorikynsien maalaamisessa.

Kuten tavallista ja persoonaani kuvaavaa, en taaskaan jaksanut avata konetta ja etsiä marmorilakkauksen ohjetta, vaan pistin sutien. Lumenen geelilakat lojuivat lakkapakissani sattumalta vierekkäin, enkä voinut vastustaa väriyhdistelmää. Ranskalainen manikyyri olisi näyttänyt näillä sävyillä ehkä hieman liian lapselliselta, joten oli keksittävä muuta. Siispä marmoroimaan.

DSC09292.JPG

Lakkasin kynnen kerrallaan ensin puolihuolimattomasti ja melko paksusti tummemmalla sävyllä ja vetelin vaaleampaa välittömästi sekaan. En todellakaan tiennyt mitä olin tekemässä, mutta päättelin värien sekoittuvan jokseenkin marmorimaisesti, jos sudin lakkaa kierrellen ja kaarrellen. Ja jälleen kerran saamme todistaa naisen logiikan riemuvoittoa. 

Osansa onnistumiseen toivat varmasti myös geelimäiset lakat, sillä veikkaan niiden koostumuksen sopivan marmorimanikyyriin pikkuisen paremmin kuin tavallisten kynsilakkojen. Muutenkin nuo Lumenet ovat ihan huippuja – superkiiltävää superkitsaalle.

 

Translation: Didn’t want to do the French one so I marbled them up. (How to? Just put together & hope for the best.)

Kauneus Meikki Testit