Ristiriitaista vaatemaniaa.

spongebob.jpg

Kävin pitkästä aikaa SheInside-nettivaatekaupassa ja löysin jälleen vaikka mitä ihanaa. Valikoimaa on aivan tuhottomasti, ja koska sivuston hakukriteerit eivät ole kovin tarkat, saisi sivuja selailla tunteja kaiken nähdäkseen. Tuotteisiin tulee suurempi himo kuin missään muussa verkkokaupassa, koska melkein kaikki (eli semmoinen kevyt 6000 vaatekappaletta) kävisi omaan vaatekaappiini. Vaatteet ovat kivan erilaisia, kauniita, hauskoja ja ihan s u p e r h a l p o j a. Mutta. Sitten tullaan siihen, mihin olen yrittänyt alkaa panostaa. Laatu & eettisyys.

burberry.jpg

En tiedä, mitä tällaisista yrityksistä pitäisi ajatella. Tai siis tiedänhän minä nimenomaan mitä niistä pitäisi ajatella, mutta tämän kaikille nykypäivänä jo itsestäänselvän eettisyysajattelun toteuttaminen ei oikein edelleenkään onnistu. Joo, laatua olisi kiva ostaa, mutta tällä hetkellä panostus keskittyy lähinnä pitkäkestoisiin nahkalaukkuihin, ja kaikkeen muuhun jää niin vähän rahaa, ettei sillä suomalaista suunnittelua oikein shoppailla.

Enkä toisaalta tiedä, voiko siihen kotimaisuuteen tai muuhun luotettavalta kuulostavaan meriittiin monessakaan kohtaa luottaa. Kaikki vaatealan yritykset tuntuvat toitottavan, kuinka kukin on parantanut eettisyysepäkohtiaan. Lopulta kuitenkin todetaan, että nämä asiat ovat niin hankalia, ettei kukaan voi kertoa täydellä varmuudella vaikkapa vaatteeseen käytetyistä materiaaleista tai sen tekijöiden elinolosuhteista. Toki parempaan on pyrittävä, mutta menee varmasti vielä aika kauan, ennen kuin maailma muuttuu läpinäkyväksi (itse uskallan epäillä, ettei koskaan).  

chiaraferragni.jpg

Toinen eettisyyteen liittyvä pohdintani koskee kopiointia. Moschinon, Burberryn ja Rag & Bonen kohdalla ei ole epäilystäkään suorasta kloonauksesta, ja glitterpaidoistakin mieleeni tuli välittömästi Chiara Ferragni hiletossuineen. Periaatteessa vaikutteiden hakeminen huippumuodista on tietysti vain toivottavaa, jopa pakollistakin, mutta esimerkiksi mustavalkoinen hittineule on jo aika ilmiselvä tapaus. Laatu ja materiaali tietysti ovat mitä ovat, mutta ei siinä, huippusuunnittelua kahdellakympillä. (Vaikkakin myönnän: Spongebobista en maksaisi aitonakaan enempää.) 

vneckcardigan.jpg

Ja juuri, kun olen kironnut vaateteollisuuden kertakäyttökulttuuria, liian nopeaa kiertoa ja ahneita ketjuomistajia, törmään esimerkiksi näihin

kimono.jpg

… ja kaikkiin näihin

print college2.jpg

… öh. Mikään edellisistä (söpöydestään huolimatta) ei (vielä) päätynyt ostoskoriharkintaan, mutta muutama muu juttu kyllä. Ei! Olet lähtöpisteessä! Hakkaa sitä tyhmää päätä nyt vaikka siihen näppikseen! Olet idiootti, idiootti!

Idiootti.

Mitä mieltä te olette näistä asioista? Miten te shoppailette, ja ennen kaikkea:
Saanko synninpäästön jos tilaan ihan vain pari juttua? 

 

Translation: I could die for this cute stuff!! And we all probably will. Literally.

Muoti Raha Uutiset ja yhteiskunta Trendit

Kuivan kuontalon kiharat.

kiharat.jpgPoikaystävän ilme oli näkemisen arvoinen, kun ilmoitin tilanneeni papiljotit.

”Siis ne, mitä mummot ja mun täti käyttää?!”

Kyllä.

papiljotit.gif

En tunne ketään, joka käyttäisi papiljotteja, mutta sain yhtäkkiä päähäni, että sellaiset on hankittava. 15 euron sijoitus osoittautui kannattavaksi, sillä tukasta tuli ihana ilman minkäänlaista lämpökäsittelyä. Rullasin papiljotit kosteisiin, hiusöljyllä ja kiharavoiteella käsitellyihin hiuksiin, kiinnitin rullat pinneillä ja menin nukkumaan. Aamulla jännitin peiliin katsomista, mutta papiljotit näyttivät aivan samalta kuin illalla, eivätkä hiukset olleet yhtään pörrössä!

Rullasin papiljotit irti, ja vaikkei se kovin smoothisti mennyt (kuiva hius tarttuu papiljottiin välillä aika tiukasti), lopputulos on miltei täydellinen. Kiharoille ei lopulta tarvinnut tehdä muuta kuin heilauttaa hiukset kerran ylösalas.

Kiharapuikot ja muotoiluraudat saavat nyt luvan jäädä talviunille. Hiukseni ovat tällä säällä rutikuivat, enkä tahdo kuivattaa niitä enää yhtään lisää. Uskoisin, että papiljottienkin rullailu helpottuu, kunhan saan hoidettua hiukseni kosteampaan kuntoon.

 

Translation: Please let me know; am I the only one using rollers these days?

Kauneus Hiukset Höpsöä