Meillä kävi muutama viikko sitten pienoinen miehen-veljen-18-v-synttäribileet-oksennus-sohva-episodi, jonka seurauksena kämppämme tuoksahti purjolle seuraavat pari päivää. Onneksi oli lämmin ja ovet ja ikkunat saivat olla auki ihan 24/7, mutta sanomattakin lienee selvää, että pakenin löyhkäävää asuntoa milloin minnekin – siskon luo, puistoon, töihin, terassille, minne tahansa muualle.

Tällaisen laiminlyönnin ja tuuletusurakan jälkeen asuntomme näytti luonnollisesti aika kamalalta. Tiskipöytä tulvi, divaanisohvamme puolikkaat olivat ympäri olohuonetta, vaatteita ja liinavaatteita lojui pitkin kämppää ja likaisia astioita löytyi ihan kaikilta tasoilta. Vähän kuin olisi yhdistänyt kurjat kuppilat ja himohamstraajat. Mitäpä sitä turhaan siivoamaan, kun ällöttää muutenkin. Päätin, että kunnes saamme siivottua hyvällä tuurilla ehkä seuraavan kuukauden sisällä, emme vain kutsu kotiimme ketään.

(Saatoin myös ihan vähän toivoa, että kaikki kakka pyyhkiytyisi sormea nostamatta jossain vaiheessa taianomaisesti pois. Ei pyyhkiytynyt.)

Sitten tulin epäonnisena keskiviikkona kotiin, potkin kengät pois jalasta, astelin imurin ja höyryttimen yli (tämä havainnollistettuna kuvassa) ja menin vessaan, jolloin näin lattialla merkkejä kutsumattomista vieraista: ne valkoiset muoviset tuuletusaukkojen peittimet (onkohan näillekin nimensä) olivat lattialla. Yhdistin silmänräpäyksessä tämän oudon tilanteen alakerrassa näkemiini remppamiehiin ja tajusin etsiä mahdollista ilmoitusta huoltotoimenpiteistä. Juuri, kun löysin postipinosta etsimäni paperin, ovikello soi.

Ei ei ei ei ei.

Menin avaamaan, näin kaksi ikäiselleni miehelle kuuluvaa, hyvin kiinnostuneen ja odottavan näköistä silmäparia, yritin epätoivoisesti peittää takanani leviävän kaaoksen ja sopersin hetken olevan huono.

Joo, me käytiin täällä kyllä jo aiemmin.

EEIIIIIII!

Päästin pojat sisään, aloin pahoitella ja siivota vimmatusti, mutta eihän se enää mitään auttanut. Jälkeenpäin ajatellen heitin tilanteesta muka hyvääkin läppää ja taisin käyttää lausetta ”Täs on ollu viikonloppuna kaikenlaista häpeninkiä” (huom, elettiin keskiviikkoiltaa), mutta sanavalintani vain syvensi häpeääni. Pojat naureskelivat ja näin sieluni silmin koko raksaporukan töllistelemässä ovensuussa, ihmetellen millaisia tyyppejä tällaisessa kaatopaikassa asuu.

Tilanne oli ohi nopeasti, ja luin huoltoilmoituksen uudelleen miesten lähdettyä.

”Varmistathan esteettömän pääsyn tuuletusaukoille.” Meillä oli liesituulettimen edessä sitten sohvanpuolikas ja kasa likaisia pannuja.

Translation: I have never been so humiliated than the time our crib looked liked this and the handymen intruded in.