Heinäkuun helleprinsessa.

DSC07507.JPG

Heinäkuu on aina ollut lempikuukauteni. Yleensä se on lämmin, ihan aina valoisa ja usein lomantäyteinen. Lapsena heinäkuu oli se aika, jolloin matkattiin ympäri Suomea, vanhemmat olivat kesälomalla ja minä ja sisko keskellä synttärihulinaa. Meillä on ikäeroa kaksi vuotta ja viisi päivää, joten synttäreitä on saatu juhlia usein samana viikonloppuna. Ikinä ei myöskään ole tullut paha mieli toisen juhla-aamiaisesta tai lahjasta, koska oli itse saanut nauttia samasta ihan hetki sitten.

Tänä vuonna syntymäpäiväni oli maanantaina, ja juhlimme puistossa burritojen, mutakakun ja jäätelön kanssa. Paikalla olivat siis myös mies ja kaksi ystävää, ei minä ja ruoat.

Vietin koko päivän prinsessana uudessa kukkamekossani, jonka ostin Kaivarin Kanuunasta (<3) 19 eurolla (!?). Ensin yritin leikkiä marttyyria ja tunkea hinnasta tyrmistyneenä mekon takaisin rekkiin (vähän myös tuomitsin noin korkealle hinnoittelevaa myyjää, miten kukaan kehtaa), mutta hetkeä myöhemmin tallustin murtuneena takaisin mekon luokse ja kiikutin sen kassalle. Minulle on opetettu, että se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan joka maksaa. Niinpä.

DSC07495.JPG

Mekko second hand / Mango
sormukset H&M / Gina Tricot kello MK

 

 

Muoti Ajattelin tänään Ostokset Päivän tyyli

L300

DSC04585.JPG

Luottotuotteeni ihon kosteutuksessa ja puhdistuksessa ovat olleet jo iäisyyden Neutrogenan meikinpoistoaine ja Garnierin kosteusvoide. Niitä ei ole voittanut mikään kokeilemani, joten olen pysytellyt tyytyväisenä tutussa ja turvallisessa. Kaikissa muissa voiteissa ja putsareissa on aina ollut joku ominaisuus pielessä, enkä ole halunnut uhrata kasvojen kuntoa pitkiin aikoihin millekään kokeiluille.

Mutta nyt löytyi tuotesarja, joka on hyvä vastus luottotuotteille. Ei voittaja, mutta kova kilpailija. Ruotsalainen apteekkisarja L300 on osoittautunut parin kuukauden käytössä loistavaksi, joten ajattelin, että tästä uskallan vinkata muillekin. Itse käytän kuivan ihon tuotteita, näitä vaaleanpunaisia, mutta sarjasta löytyy myös ikääntyvän ja sekaihon tuotteita.

Varsinaisten kosteutus- ja puhdistusominaisuuksiensa lisäksi plussaa tulee totaalisesta hajuttomuudesta (nämä eivät tuoksu hajusteettomilta tuotteilta vaan ihan todella ei-miltään), kivasta ulkomuodosta ja hinnasta. Siihen nähden, että Ruotsissa tuotesarjaa myydään vain apteekeissa, saa tuotteet Suomessa halvalla marketeista.

DSC04567.JPG

 

Kauneus Iho Testit