Mustikka-banaani-mantelimaito.

DSC01907.JPG

Vihaan sitä, kun kotona ei ole ruokaa. Olen pienestä pitäen tottunut siihen, että jääkaappi (ja usea muukin keittiön kaappi) on täynnä, ja että jotain kunnollista syötävää löytyy aina. Tästä on kiittäminen isää ja erittäin toimivaa ruokahuoltoa  enpä haluaisi laskea niiden 18 vuoden aikana kotiin kärrättyjen kauppakassien määrää.

Siksi opiskelijoinakin kaapistomme on täytetty kuivamuonalla, eikä jääkaappi ole oikeastaan ikinä tyhjä. Kaveritkin ovat usein päässeet ihmettelemään ruoan määrää, ja siksi olikin kumma, kun eräänä iltana kasasin tämän annoksen.

DSC01929.JPG

Söin mantelilastuja, banaania ja pakastemustikoita maidolla.

Halusin ihan välttämättä jotain makeaa, ja kun muuta ei löytynyt (kukakohan ne kaikki keksit ja suklaat olikaan ehtinyt syödä), keräsin kaikki jämät kasaan. Annos oli oikeastaan tosi hyvä ja ihan superterveellinen.

Yhtä paljon kuin inhoan ruoatonta kotia, vihaan ruoan heittämistä pois. Suuresta määrästä huolimatta ruokaa ei lennä meillä melkein ikinä roskikseen, ja saan ihan hirmuista nautintoa jämien syömisestä. Ehkä sekin oli yksi syy, miksi tämä jälkkäri oli niin hyvä: sain vihdoin kaksi muuttoa kärsineen, glögikautta varten ostetun mantelilastupussin käytettyä.

DSC01936.JPG

 

 

Koti Ruoka ja juoma

Tommyn trenssi.

DSC03452.JPG

DSC03434.JPG

DSC03398.JPG

Löysin jäähallin kirppiksellä myymässä ollessamme Tommy Hilfigerin trenssin. Olin juuri kertonut siskolle ja serkulle etsiväni beigeä takkiklassikkoa, ja muutaman minuutin päästä kävelin kirppispöytään, jossa Tommyn trenssi odotti uutta omistajaa.

Kaikissa sovittamissani trensseissä on tähän asti ollut aina jotain vikaa – hinta, väri, yksityiskohdat tai istuvuus mutta tällä kertaa ihan kaikki oli kohdallaan. Vaikka tämän kevään juttu ovat pitkät takit, luotan trenssin olevan niin klassinen, että siinä voi kulkea trendeihin katsomatta. Ja eiköhän takki säily sinne asti, että ne lyhyetkin helmat taas palaavat.

Kävin Stockalla pyöriessäni kurkkaamassa Hilfigerin tämän sesongin trenssit, ja samanmoisen hinta oli 279 euroa! Omastani maksoin 15. Second hand in my heart. Jäähallilta löytyi myös Emporio Armanin silkkitoppi parillakympillä, ja Zaran sataprosenttisen villaneuleen ostin samana päivänä Kaivarin Kanuunasta kahdeksalla eurolla. Score.

DSC03443.JPG

Takki Tommy Hilfiger / second hand neule Zara / second hand farkut H&M tennarit Converse

 

 

 

Muoti Ostokset Päivän tyyli