Tein eilen viimeisen työvuoroni Helsinki-Vantaan 2. terminaalissa, ja saattelin samalla ystäväni lomamatkalle Dubaihin. Työpäivän aikana ihaniin paikkoihin reissuun lähteviä ihmisiä tapaa muutenkin jatkuvasti, ja aloin haaveilla taas suunnitelmissa siintävästä Miamin matkasta ja muistella vanhoja reissuja kaiholla. Tbt-aiheeksi valikoituikin täksi päiväksi reissu, jonka tein tämän saattelemani ystävän ja viiden muun tyttökaverimme kanssa muutama vuosi sitten.

Olimme juuri kirjoittaneet ylioppilaiksi, vietimme kaikki välivuotta ja syleilimme maailman mahdollisuuksia vakaasti niihin uskoen. Elämä oli uusi ja ihmeellinen, eikä meistä kellään ollut ollut vielä ikinä niin paljon rahaa kuin lukion loputtua työt aloittaessa, joten mihinpä muualle tämä tyttöseitsikko suuntasikaan kuin Lontooseen.

Vietimme Lontoossa viisi päivää elokuussa 2010. Varasimme (mahtavista rikkauksistamme huolimatta) mahdollisimman halvan matkan, ja muistaakseni lennot ja hotelli maksoivat yhteensä 300 euroa. ”Hotellimme” ei vastannut aivan nettisivujen kuvausta, ja muistan nukkuneeni ainakin ensimmäisen yön lompakko ja passi visusti tyynyn alla, samalla kun ystäväni näkivät painajaisia ryöstöstä ja lutikoista. Aamiainen sisälsi teetä, valkoista leipää ja marmeladia, mutta ihmeen hyvin tulimme toimeen huonoilla yöunilla ja aamupalalla.

Ihmeen hyvin tulimme toimeen myös keskenämme. Ajatus yhteisestä kaupunkilomasta oli teoriassa maailman paras, mutta toteutus ontui aika ajoin. Laita nyt seitsemän temperamentista 18-vuotiasta naisenalkua siskonpetiin ja suurkaupunkiin viideksi vuorokaudeksi ja katso, mitä hommasta tulee. Alkuasetelman huomioon ottaen reissu olisi voinut päättyä katastrofiin, mutta ilokseni voin ilmoittaa, että olemme edelleen parhaimpia ystäviä. Satunnaisia komplikaatioita olemme muistelleet huumorilla ja teinityttöjen päättömyyksiä huvittuneina.

Iso pieni matkamme oli yksi parhaista, joita olen kokenut. Näimme kaikki tärkeimmät nähtävyydet, shoppailimme melkein joka päivä ja joimme Starbucksin frappuccinoja jatkuvalla syötöllä. Kaupunki oli suuri ja tuntematon, mutta selvisimme siitä kunnialla. Osasimme käyttää metroa, eikä porukka jakaantunut kuin kerran metron ovien eri puolille. Löysimme aina perille, emmekä joutuneet ryöstetyiksi. Lähdimme vain kerran varomattomina vieraiden miesten matkaan, ja silloinkin päädyimme penthouse-bileisiin. Kotimatkalla vain melkein-myöhästyimme ja melkein-nousimme väärään junaan.

Tämän nostalgisen muistelon innoittamana seuraava tbt-postaus saattaakin koskea itse tyttöjä. Gals, you have been warned.