WÖYH! featuring Pieni Suomalainen Balettiseurue

WOYH_Aki-Pekka_Sinikoski_021.jpg

Tutustuin keskiviikkoiltana itselleni aivan vieraaseen yhtyeeseen, kun kävin Korjaamolla baletti mielessäni. Selailin viime viikolla Hesarin menoja sillä silmällä, että löytäisin tulevan viikon vapaisiin iltoihini jotain erityistä, ja heti tärppäsi: WÖYH! feat. Pieni Suomalainen Balettiseurue.

Kuvaus kuului jotenkin näin: ”Suomalaista melodista rockia baletilla höystettynä.” Vaikkei tuo kovin paljon kertonut, niin kyllä kiitos! En ole kovin kulturelli tyyppi, enkä tiedä sen syvällisemmin eri taiteenaloista, mutta aina kun kahta toisistaan täysin poikkeavaa asiaa sekoitetaan keskenään, se on kiinnostavaa. Paikan kanssa kävi myös tuuri, sillä siskoni poikaystävä työskentelee Korjaamolla  ei kun facebookviestiä miekkoselle ja avecina sisään. Oli oikeastaan tosi hauskaa lähteä juuri M:n kanssa, hän kun tykkäsi yhtyeestä, minä siitä tanssista.

WOYH_Aki-Pekka_Sinikoski_026.jpg

Mutta WÖYH! yllättikin täysin! Katsokaa nyt noita miehiä! Ihanaa. Oikeanpuoleinen on laulaja-basisti Antti Hyyrynen, vieressä pikkuveljensä, kitaristi Jussi Hyyrynen. Antti on itseasiassa myös Stam1nan laulaja-kitaristi, ja kun tämän kuulin, luulin viettäväni koko keikan kädet korvilla. Mutta ei. Musiikki oli oikeasti tosi hyvää. Tykkään hirveästi Samuli Putrosta ja Pariisin Keväästä, ja vaikka wöyh-fanit varmasti repisivät pelihousunsa tätä lukiessaan, löysin pieniä yhtäläisyyksiä noiden artistien musiikkiin. Toki tämä oli raskaampaa, mutta jokin siellä biisien uumenissa toi mieleen nämä toiset lempparini.

WÖYH! on veljesten vuonna 2011 perustama yhtye, joka toimii heidän niin sanottuna sivuprojektinaan. Antti on edelleen Stam1nan riveissä, Jussi puolestaan soitti alunperin YUP:ssa ja aikamoisena yllärinä tuli, että hän on siviiliammatiltaan lääkäri! Kun miehet olivat lisäksi lavallakin aivan älyttömän söpöjä, taisin jäädä wöyhötykseen nyt ihan koukkuun.

WOYH_Aki-Pekka_Sinikoski_030.jpg

WOYH_Aki-Pekka_Sinikoski_018.jpg

Pieni Suomalainen Balettiseurue oli aiemmin vain nimenä tuttu, enkä ollut päässyt näkemään heitä vielä missään. Tämänkään ryhmän kohdalla en tiennyt mitä odottaa, ja tanssi olikin baletin sijasta paljon enemmän nykytanssivaikutteista. Ryhmä on perustettu vuonna 2010, kun Sami Saikkonen halusi luoda alustan ammattiin valmistuneiden balettitanssijoiden urakehitykselle. Kaikki jäsenet ovat siis ammattitanssijoita, joita kiinnostaa klassiseen balettiin pohjautuva nykytanssi ja sen eteenpäin vieminen.

”Nyt aluksi kutsun Pientä Suomalaista Balettiseuruetta foorumiksi ja teen tahollani työtä, jotta sen toimintaan saisi rahoitusta ja että se ehkä jonain kauniina päivänä voisi todella olla oikea työpaikka klassisen koulutuksen saaneelle tanssijalle. Siihen unelmaan on ehkä kymmenen vuoden matka, todennäköisesti kahdenkymmenen. Mutta kaikki matkat alkavat ensimmäisestä askeleesta ja tämä on se askel. ” – Sami Saikkonen

Oli kiva huomata, että keikka antoi niin musiikin kuin tanssin takia paikalle tulleille jotain uutta. Tutustuin itselleni uudenlaiseen musiikkiin ja muistin, miksi mukavuusalueelta kannattaa poistua. En todellakaan ollut yleisön joukossa valtavirtaa Korsin laukkuni ja vaaleanpunaisen huivini kanssa (joo, en ajatellut yhtään mihin olin menossa), mutta välillä on terveellistä huomata, että sen oman maailman ulkopuolelta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Samoin taisi kokea keikkakaverinikin, koska toivoi näkevänsä tulevaisuudessa enemmänkin tuollaisia yhteistöitä, ja oli hieman hämmentynyt siitä, kuinka hyvin ryhmät limittyivätkään toisiinsa.

Katsokaa vaikka.

//www.youtube.com/embed/cgCKPDY8mOQ?rel=0

 

 

Kuvat WÖYH!:n promomateriaalia, kuvaajana Aki-Pekka Sinikoski.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen Ajattelin tänään

TBT: Tanssistudio Funka

DSC04275.JPG

Aloitin tanssimisen 10-vuotiaana, reilut 12 vuotta sitten. Äitini bongasi paikallislehdestä lohjalaisen tanssikoulun ilmoituksen, ja se olikin sitten menoa. Parhaan ystävän kanssa aloitettu harrastus muuttui vähitellen yhdeksi isoimmista asioista elämässäni.

Tanssistudio Funka toimii Lohjalla edelleen, yli kolmenkymmenen toimintavuoden jälkeen, mutta minä luovuin paikastani vuodenvaihteessa.

4163_81536204402_5052711_n.jpg

Tanssin jazz-tanssi-ryhmissä kymmenen vuotta, pari kertaa viikossa. Pienempänä tanssistudio oli paikka, jonne äiti vei, mutta myöhemmin tanssista tuli asia, jota tehdessä rentouduin ja unohdin kaiken muun. Harrastukseni aikana olen siirtynyt koulusta toiseen, vaihtanut poikaystävää, ollut maassa ja pilvissä, elänyt lukioaikaa ja kasvanut aikuiseksi. Vaikka moni muu asia muuttui, tanssi pysyi aina.

16543_180882909402_6398224_n.jpg

230573_1034823080271_6211_n.jpg

Vuosien varrella opin myös hurjasti ryhmästä. Kokoonpanot vaihtuivat, ihmisiä tuli ja meni, ja muutamia todella hyviä ystäviä jäi pysyäkseen. Kisamatkat, yhteiset ponnistelut joulu- ja kevätnäytösten eteen ja vain tavallinen viikoittainen treenaaminenkin vahvistivat ryhmäsuhteita ja saivat tuntemaan yhteenkuuluvuutta. 

Itsetuntoni kohosi tanssin puolesta nykyisiin mittoihinsa, ja sain kasvaa mielestäni hyvin kannustavassa ja hyväksyvässä ympäristössä. Esikuvia tanssikoulu oli pullollaan: Muistan katsoneeni pikkutyttönä isoja, taitavia tanssityttöjä ylöspäin niin henkisesti kuin fyysisesti, ja monet kerrat ajattelin, että juuri tuollainen mä haluan joskus vielä olla. Perheen vanhempana lapsena tuntui jännittävältä nähdä itseä vanhempia tyttöjä niin läheltä. Ja toisaalta viimeisinä vuosina tuntui aivan ihanalta olla se pikkuballerinojen ihailunkohde.

388065_10151351130599762_1315727832_n.jpg

Kaikkein suurimmat kiitokset menneistä vuosista menevät monen vuoden aikaiselle tanssinopettajalleni ja koulun pitkäaikaiselle johtajalle, joka luotsasi meidät menestyksellisesti monen koreografiakilpailun ja lukemattomien tanssituntien sekä -näytösten läpi. Suurimmat tunteet koin kuitenkin viimeisimmän ryhmäni, Funka ShowArtin, tyttöjen ja opettajan kanssa. Yhteisiä vuosia tuossa esiintyvässä tanssiryhmässä ehti kertyä kaksi, ja meistä jäsenistä muodostui parempi porukka kuin olisin ikinä voinut kuvitella. 

391639_10200384418108063_5064159_n.jpg

Treenasimme kaksi kertaa viikossa, ja esiinnyimme kaupungin tapahtumissa, baarikeikoilla, häissä ja muissa yksityisjuhlissa, ja kävimme kisaamassa viime kesän SM-kisoissakin. Kaiken tämän keskellä pidimme yksinkertaisesti hauskaa, enkä voi kuvitella elämääni ilman näitä syntyneitä ystävyyksiä.

Siksi tuntuikin murskaavalta tehdä päätös ryhmässä lopettamisesta. Tytöt treenaavat Lohjalla, minä yritän parhaani mukaan rakentaa elämää Helsingissä. Vaikka treenit tuntuivat joka kerralla parin tunnin bussissa istumisen arvoisilta, ei harjoituksiin reissaaminen enää vain mahdu kuvioihini. Koulu painaa päälle, töitä on tehtävä, ja lähestyvä työharjoittelu olikin sitten viimeinen piikki tämän tanssijan lihaan. 

1208977_710198475673119_863437615_n.jpg

Huomasin kunnolla vasta nyt, että osa identiteetistäni on rakentunut vahvasti ainoan ja tärkeän harrastukseni ympärille. Muistan kyllä, kuinka kesäisin tanssikoulun ollessa kiinni aloin loppulomasta vieroitusoireissani tanssahdella ympäri taloa, mutta nyt olo on vieroittuneen sijasta lohduton. On kulunut vasta kaksi viikkoa viimeisestä keikastani, mutta kaipaan jo älyttömästi tanssisalin lattialle pyörimään.

Kuinkakohan kauan tanssityttö kestää, ennen kuin lähtee kolkuttelemaan tanssistudionsa ovea?

406174_4100998158259_1167057463_n.jpg

 

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Suosittelen