Minulla on dilemma. Liityin elokuun alussa Forever Töölö -kuntoklubille, ja olen käyttänyt salia siitä lähtien oikein ahkerasti. Pari samalla salilla käyvää ystävääni neuvoivat jalka-, selkä-käsi- sekä rinta-olkapääohjelmat, joilla pääsee kuulemma sellaiseen fittiin ettei paremmasta väliä. Ohjeet olivat löytyneet tietysti jonkun fitnessbeiben blogista.

Olen käynyt salilla säännöllisen epäsäännöllisesti 15-vuotiaasta asti, joten ihan pohjalta ei tarvinnut aloittaa. Tuloksia tuli nopeasti, painot nousevat nyt jo paljon helpommin kuin pari kuukautta sitten, ja niitä on jopa lisättykin. Rakastan tunnetta, jonka saan nähdessäni lihasten liikkuvan ja ylipäänsä näkyvän käsissäni, hartioissani ja jaloissani. Pullistelen treenin jälkeen miehen kanssa kotona kilpaa, ja haaveilen salaa upeasta, lihaksikkaasta, trendikkäästä, seksikkäästä, terveestä vartalosta.

Sitten muistan klubini hirmuisen suuren kuukausimaksun, loskasateessa salille rämpimisen vaikeuden, paljon mukavammat leffaillat ja saamani nautinnon berliinimunkin syömisestä ilman ajatusta ”nyt on kyllä pakko lähteä salille hetiheti nyt”.

Salille lähteminen oli vaikeaa ensimmäistä kertaa tänään, vasta vajaan kahden kuukauden bodailun jälkeen. Kuinka vaikeaa se tuleekaan olemaan pimenevässä syksyssä, saati viiltävässä pakkasessa. Ottaen huomioon myös opiskelun, töiden, miehen, kodin ja tanssin vaatiman ajan, tuntuu kuntosalin yhdistäminen tuohon yhtälöön mahdottomalta.

Samalla muistan, että minullahan on jo melko upea, vähän lihaksikas, hitusen trendikäs, todella seksikäs ja luullakseni terve vartalo. Äsken salilla ollessani, sarjojen välissä, katselin muita puhisijoita ja ähkijöitä. Lihavat mammat muistuttivat minua vartalosta, jollaiseksi en halua omaani ikinä turmella. Lihaskimput ja piukkapeppuiset tytöt puolestaan kehosta, jonka eteen on pakko tehdä töitä joka kuukausi, joka viikko, joka päivä…

Vaikka unelmavartalo lipuu ulottumattomiin seuraavan päätökseni takia, olen sen tehnyt. Kuntoklubikokeiluni saa luvan loppua kokeiluun, enkä ala maksaa hulluja summia siitä, että saan ehkä jossain vaiheessa täydellisen muotoiset pakaralihakset. Nautin elämästä, leffailloista, miehestä, herkuista ja koulunkäynnistä ilman huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksanutkaan lähteä hikoilemaan.

Nautin ihankivasta vartalostani sellaisenaan, mahdollisine berliinimunkkimakkaroineen kaikkineen. Amen.