Sain hirvittävän pesänrakennusinnon tällä viikolla. Se iskee yleensäkin keväisin aurinkoisina päivinä, jolloin siivoan, sisustan tai väkerrän käsin jotain uutta. Tällä kertaa halusin aivan yhtäkkiä parvekekukkia.

Aina ennen näinä hetkinä olen asustellut pikkuisessa kotikaupungissani, jossa olen päässyt hyödyntämään vanhempieni omakotitalon laajaa pihapiiriä kaikkine hyödykkeineen. Vasta nyt tajusin, jo monen kuukauden Helsingissä asumisen jälkeen, että hei eihän mulla oo takapihaa! Mistä ihmeestä kaupunkilaiset saa kiviä ja multaa kun sillepäälle sattuu?! Neuvokkaana lohjalaislikkana lähdin tallustelemaan nykyiselle ”takapihalleni”.

Ja kyllähän niitä kiviä löytyi! Baanalla pyöräilevät saattoivat katsoa puuhasteluani hieman kummissaan, ja yllättyneeltä näytti naapurin mummokin kävellessäni rappukäytävässä syli täynnä kiviä. Päätin, etten sentään maata voi lähteä pihalta kaivamaan..

Kiviä tarvitsin siis kukkaruukun pohjalle, jotta multaa ei kuluisi istutuksessa aivan tuhottomasti. Olen myös siinä käsityksessä, että murikat auttavat jotenkin myös kastelussa, kun ylimääräinen vesi pääsee valumaan paremmin ruukun pohjalle eikä jää lillumaan mutalitkuksi reiättömään ruukkuun.

Ihan oikeaa kukkamultaa löytyi Kampin kauppakeskuksen kukkakaupasta, mutta enpä olisi ikinä uskonut maaperän maksavan lähes euroa litralta! Multaan pätee nähtävästi sama sääntö kuin vaatteisiinkin, sillä merkistä sai maksaa. Tottakai Kampissa myydään vain Kekkilää.

Mutta hieno siitä tuli! Nyt on pieni pala luontoa meidänkin kodissa. Tai jälleenuusipala Ikeaa, kukat nimittäin ovat sieltä.

Intouduin lopulta kuuraamaan koko parvekkeen. Helsingin huonoja puolia ovat noki ja katupöly, joita laskeutuu kaikille parvekkeen pinnoille mustaksi tomuksi. Harjan ja rätin jäljiltä parveke on nyt puhtoisena kiiltävä, ja lattialla voi huoletta tassutella ilman kenkiä. Sain myös vihdoin ripustettua lyhdyt, jotka ovat maanneet parvekkeen pöydän alla viime elokuusta asti.

Tuohon pöydällä olevaan puiseen ruukkuun ajattelin vielä istuttaa ruukkusalaattia. Oman salaatin laittaminen aamiaisleivän päälle tuntuu niin kivalta! (Sanoudun kylläkin irti kaikesta hipsterimäisestä kaupunkiviljelystä. Vaikka asun Kampissa ja parvekkeellani kasvaisi salaattia, en ole mikään snobaileva tomaatinkastelija. Tai siis snobaileva joo välillä. Ja ai vitsi tomaatithan olis kyllä kans kivoja…)

Ja palkkioksi kaikesta tästä uurastuksesta maitoa ja mutakakkua, nam!