No nyt löytyi: paras hiusnaamio

DSC06624.jpg

Wellalla huomattiin kirjoitukseni hiusten pesuvälistä, hilseestä ja päänahan iho-ongelmista ja tarjottiin kokeiluun herkälle päänahalle suunniteltua uutuussarjaa, System Professionalin Balance Scalpia. Vaikka tänä talvena olen säästynyt pahimmalta hilseilyltä, otin avun ilomielin vastaan.

Tuotteet rauhoittavat herkkää, ärtynyttä päänahkaa, koska niiden pH-arvot ovat lähellä ihon omaa pH:ta. Sampoo lupaa pestä hellävaraisesti, hoitoliuos hoitaa ihoa ja lievittää kutinaa ja naamio vahvistaa ihon omaa vastustuskykyä. 

DSC06669.jpg

Sarjan sampoo ja päänahkaan jätettävä hoitoaine tekivät tehtävänsä  puhdistivat hellävaraisesti ja rauhoittivat hieman punoittavaa ihoa. Päänahan hoitoliuos on koostumukseltaan todella nestemäistä, levittyy helposti, tuoksuu ennemmin lääkkeeltä kuin hemmottelutuotteelta ja jättää jälkeensä hieman rasvaisen näköisen tyven. Liuosta ei siis kannata käyttää silloin, kun hiusten on tarkoitus näyttää putipuhtailta ja kuohkeilta, sillä edessä on ponnaripäivä.

Sampoota oli puolestaan ihana käyttää joulusaunassa, koska sen kevyt hajustus sai hiukset (ja kylppärin) tuoksumaan oikeastaan vain raikkailta. Jopa mieheltä irtosi harvinainen kommentti hiusten hyvästä tuoksusta.

Sampookin kuitenkin kalpenee hiusmaskin rinnalla, joka tuntuu tehokkaimmalta kokeilemaltani naamiolta. Sain heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen hamppumaisista latvoista pehmeämmät kuin koskaan. Ero ei ollut silminnähden valtava, mutta kun kiharsin hiuksia muotoiluraudalla, vaikutuksen huomasi selvästi. Rauta ei uutenakaan liukunut hiuksien läpi yhtä sulavasti kuin nyt naamiokäsittelyn jälkeen.

Päänahan ongelmista kärsiville kolmikko voi olla suuri apu, mutta maskia suosittelen ihan jokaiselle pörrötukalle päänahan kunnosta riippumatta.

DSC06709.jpg

System Professional Balance Scalp SHAMPOO / LOTION / MASK

 

Translation: My hair found its true match: Balance Scalp mask

Tuotteet saatu blogin kautta.
Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kauneus Hiukset Testit

Uusi mallisto asiakkaiden vanhoista vaatteista – sopivaa, Seppälä!

15.jpg

Seppälä sen kun jatkaa voittokulkuaan yhtenä tämän tytön lempivaatekaupoista.

Vanhana kyseisen puljun myyjänä sydäntä on lämmittänyt viime vuosina monet kerrat, oikeastaan aina, kun Seppälä on kertonut jostakin uudistuksestaan tai kampanjastaan. Myymälät ja mallistot kokivat muutama vuosi sitten melkoisen mullistuksen, ja vaikka puhuin ennenkin yrityksen puolesta, etenkin tuosta isosta brändiuudistuksesta lähtien olen löytänyt Seppälästä vaikka mitä ihanaa.

Taloudelliset vaikeudet ja myymäläpinta-alan supistuminen harmittavat, mutta omistajavaihdoksesta ja uudesta sopivasta Seppälästä (eli esimerkiksi vaatekokojen tavalliselle tallaajalle mitoittamisesta ja asiakkaiden malleina käyttämisestä) en voi olla kuin innoissani. Ennen joulua myymälässä käväistessäni vaatteet näyttivät jälleen kerran entistä paremmilta.

Viime viikolla sähköpostiini tipahti tiedote, jota on ihan pakko erikseen hehkuttaa: Seppälä aikoo valmistaa kokonaisen malliston asiakkaiden vanhoista vaatteista. Kyseessä on suomalainen projekti, jossa kierrätetyistä tekstiileistä valmistetaan uusia vaatteita. Ajatuksena on kerätä materiaali Seppälän omilta asiakkailta ja tuoda se uuden malliston muodossa uudelleen käytettäväksi.

16.jpg

Vaatekeräys on alkanut muutamissa myymälöissä ja jatkuu 17.1. saakka. Keräykseen voi viedä melkein mitä tahansa puuvillaista: farkkuja, housuja, paitoja, kesämekkoja, liinavaatteita, pöytäliinoja ja pyyhkeitä. Huono kunto, tahrat ja reiät eivät haittaa, mutta vaatteiden pitää olla puhtaita. Tekstiilit vain muovikassiin, muovikassi myymälään ja kiitokseksi 20 prosentin alennuskuponki Seppälään.

Mielenkiintoiseksi homma muuttuu tämän jälkeen. Ajattelin jo skeptisesti, että eipä taida olla varaa puuhata tätä Suomessa, mutta yllätyin tiedotetta eteenpäin lukiessani iloisesti. Projektissa on nimittäin mukana muitakin suomalaisia toimijoita, joihin suosittelen tutustumaan.

Seppälöissä kerätyt vaatteet viedään Kierrätyskeskukseen, jossa ne lajitellaan. Myyntikelvottomat tekstiilit pääsevät projektin jatkokäsittelyyn, jossa ei-puuvillaiset osat poistetaan, materiaali revitään ja hienonnetaan ja liuotetaan selluloosaksi. Selluloosaliuos kuidutetaan Valkeakoskella entisessä viskoositehtaassa. Tämän jälkeen suomalaisyritys Pure Waste valmistaa kuidusta lankaa ja langasta kankaat, joista syntyy Seppälän uusi mallisto. Ensi vuoden lopulla myymälöihin saapuva mallisto on tarkoitus myydä uudelleenkäytettävissä RePackin pakkauksissa, joiden avulla kuluttaja saa tuotteet ilman pakkausroskaa. Iso osa projektia toteutetaan siis kotimaassa.

11.jpg

Koko hanke on Suomessa ensimmäinen laatuaan ja sen tavoite on rakentaa poistotekstiilin suljettu kierto, suomeksi sanottuna pitää jo tuotettu materiaali mukana kierrossa. Tällä hetkellä suurin osa vanhoista vaatteista menee valitettavasti jätevoimaloissa poltettavaksi ja poistuu kierrosta. Puuvillan viljelyssä kulutetaan paljon vettä ja käytetään ympäristölle haitallisia kemikaaleja, mutta kun uusien vaatteiden raaka-aineena toimivat vanhat tekstiilit, luontoa säästyy ja tekstiilijäte vähenee. Verrattuna neitseelliseen puuvillaan menetelmällä voidaan säästää Seppälän aiemman tiedotteen mukaan yli 70 prosenttia vesijalanjäljessä ja 40–50 prosenttia hiilijalanjäljessä. 

Toivon hurjasti, että homma onnistuu, ja odotan kovasti, miltä mallisto tulee näyttämään. Projektissa on lisäksi tarkoitus selvittää, miten poistotekstiilin suljetun kierron voisi järjestää Suomessa niin, että se tuottaisi kannattavaa liiketoimintaa ja työpaikkoja. On ilmiselvää, että tämä olisi huippujuttu.

Joten eikun vaate- ja liinakaappeja perkaamaan! Meiltä lähtee ainakin vanhoja sukkia, pyyhkeitä, lakanoita, sortseiksi leikattujen farkkujen lahkeita ja ikivanhoja t-paitoja pari kassia. Tavaraa otetaan vastaan Seppälän myymälöissä Jumbossa, Forumissa, Itäkeskuksessa, Sellossa, Tikkurilassa, Lohjalla (go lohjahoodz!!<3), Klaukkalassa, Columbuksessa, Keravalla, Nummelassa, Koivukylässä ja Porvoon Taidetehtaalla.

13.jpg

NEULETAKKI SEPPÄLÄ / HATTU PIECES / T-PAITA SECOND HAND / FARKUT MARKS & SPENCER / KENGÄT VAGABOND (NYT ALESSA!) / LAUKKU 3.1 PHILLIP LIM / KELLO MARC BY MARC JACOBS

 

Translation: Seppälä and other Finnish companies are going to create an entire collection made out of recycled cotton! Really hope this project, The Relooping Fashion Initiative, will succeed.

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Muoti Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus Trendit