Tuulta purjeisiin

marimekko.jpg

Ihanaa uutta vuotta 2016.

Pidin tahattoman puolen kuun blogiloman, koska parin viime viikon aikana tapahtui paljon. Valmistuin, bailasin tyttökavereiden pikkujouluissa, vietin pitkälti sometonta joulua, bailasin lisää joulupäivänä kotikulmilla, jouduin heti valmistujaisten kunniaksi miettimään uusia työkuvioita, kirjoittelin työhakemuksia ja pohdin elämää, mennyttä, nykyistä ja tulevaa.

Parin viikon löllöily ja ajatusten pallottelu teki hyvää. Nyt mieli on kohtalaisen kevyt ja odotukset vuodelle 2016 mukavan matalalla. En tiedä yhtään, mitä tänä vuonna tulee käymään. Kun vuoden aloittaa tulevasta tietämättömänä, toivon, ettei tapahtumista voi yllättyä kuin positiivisesti.

clou.jpg

Valmistujaisiin puin päälle Marimekon käytettynä ostetun, niskalapun mukaan koon 46 tunikan. Vaate muuntui helposti telttamekoksi ja samalla uuden vuoden teema-asuksi. Eikun leveät ja löysät helmat hulmuamaan ja tuulta näihin päälle puettuihin purjeisiin.

mikapiirainen.jpg

rh_mountains.jpg

valmistujaisasu.jpg

Mekko Marimekko (second hand) / kengät Clou (second hand) / korvakorut R/H

 

Translation: Please be good, 2016.

Muoti Oma elämä Raha Päivän tyyli

Climbed the mountain

DSC06297.jpg

Ostin R/H:n upeat Mountain-korvikset, kun Sokoksella juhlittiin veronpalautuksia (kyllä, juhlittiin) ja ihan kaikesta sai alennusta. Kuten viimeksi vinkkasin, kannattaa kamppispäivinä pitää mielessä, että Sokokselta saa nykyään vaikka mitä oikeasti ihanaa.

Ja kuten aina, nytkin aion perustella hieman kalliimman valinnan – itselleni ja kaikille muille – jälkikäteen. Ostohetkellä kiiluvat silmäni ehtivät heijastua korviksien peilipinnasta ohikiitävän hetken eikä minkäänlaisia perusteita tarvittu (korviksethan nyt vain yksinkertaisesti ovat niin kauniit haloo), mutta jälkeenpäin tiliä tarkastellessa on hyvä keksiä ostoksen taakse joku pätevä käyttötarkoitus ja kiva tarina.

No, tässä tapauksessa Mountaineista tulee tietty valmistujaiskorvikset. Saan medianomin tutkintotodistuksen käteeni perjantaina ja aion tietenkin juhlia nämä kaunokaiset korvissani. Osoitus saavutetusta arvokkuudesta, aikuismaisesta laatutietoisuudesta, trendikkyydestä, sopivasta määrästä yksilöllisyyttä mutta myös harkittua leikittelyä. Jestas, tässähän vakuuttuu itsekin.

Tarina puolestaan liittyy korviksien nimeen ja muotoon. Climbed the mountain, got it? Viimeisten neljän vuoden aikana on tullut harrastettua vaikka minkälaista kiipeilyä ja vuorenvalloitusta. Nyt näyttää siltä, että yksi huippu on saavutettu.

DSC0637708.jpg

DSC06294.jpg

Korvakorut R/H

 

Translation: Celebration! This weekend! Mountains! Graduation!

Muoti Opiskelu Trendit