13 × kaikki on vaan ihanaa

DSC04045.JPG

Tiedättekö, kuinka työhaastatteluissa aina sanotaan (vaikka tiedetään, ettei saisi), että on semmoinen peruspositiivinen tyyppi. Jossain kohtaa se vain lipsahtaa suusta, koska jännittää ja haluaa viestiä vastapuolelle jollain tavalla, että oon oikeesti kiva tyyppi ja nauran paljon ja tuun ihmisten kanssa toimeen. No, sen lisäksi, että positiivinen on nykyään kirjoittamattomien työhaastattelusääntöjen adjektiivikieltolistalla, tajusin, että sitä käyttäessäni olen oikeastaan valehdellut haastattelijalle (eli usein tulevalle työnantajalleni). Hups.

Olen tietysti ihan huipputyyppi, tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja hymyilen ja nauran paljon, mutta en ole sittenkään ihan varma, olenko kovin positiivinen. Näen ikävienkin asioiden hyvät puolet, mutta monesti taivun ennemmin kovan realistiseen, toisinaan jopa pessimistiseen näkökulmaan. Olen lähes aina mukavalla ja yleisesti hyvällä tuulella, mutta siinä lomassa kurtistelen kulmia ja huokailen turhautuneena huvittavan usein.

Siksi huomasinkin tänä aurinkoisena aamuna yllätyksekseni oudon tunteen, kun istuin parinkymmenen minuutin bussimatkalla. Vitsi että tuntuu ihanalta, tyyneltä, rakkaudentäyteiseltä, onnelliselta, helpolta, mukavalta ja ylipäänsä ihan superpositiiviselta tämä elämä.

DSC03997.JPG

DSC04060.JPG

En todellakaan ole hitustakaan mikään hihhulityyppi, joten tällaiset harvinaiset tunnetilat ovat suurta herkkua. Erikoisen olotilan kunniaksi ajattelin listata muutaman asian, jotka ovat ehkä vaikuttaneet pehmoisen ja positiivisen mielialan syntyyn.

1. AURINKO.

2. Se, ettei pitkästä aikaa ole niin kiire, etteikö voisi käyttää ratikka- tai bussimatkaa ikkunasta ulos tuijotteluun.

3. Olen kirjoittanut opinnäytetyötä jo 23 sivua, eikä siinä ole vielä edes kuvia (!!).

4. Saan tehdä opparin aiheesta Instagram. En oikein vieläkään tajua, että kohta neljä vuotta käymääni koulua kutsutaan opiskeluksi ja opiskelemaani alaa työksi. #lovingit #anotherdayattheoffice

5. Uusi upea ja kovasti ihasteltu syystakki (kuvissa), joka myytiin loppuun Helsingin M&S:ltä ja näköjään myös kansainvälisestä verkkokaupasta alta aikayksikön. Kerrankin ehdin!

6. Ruutu+. Onko mitään parempaa, kuin käpertyä kylmänä syysiltana läppärin kanssa sänkyyn ja katsoa peräjälkeen Paratiisihotelli ja Hottikset. Ilman mainoksia.

7. Se, että pitkään räpeltämäni blogi tuntuu osuneen lupaavaan myötätuuleen. Mies kiusaa ihquista blogitapahtumista ja kyselee niistä kotiuduttuani, että oliks kaikki taas ihan tosi fabulous, ja minä vastaan, että oli. Blogimaailma on minusta ilmiöineen älyttömän mielenkiintoinen, ja olen iloinen siitä, että pääsen vähän kurkkimaan.

8. Anastasian loistava varjostuspaletti Contour Kit sekä vielä loistavampi kulmakynä Brow Wiz. Näistä lisää myöhemmin!

9. Se, että olen saanut pidettyä kodin siistimpänä ei-niin-kaaoksena kuin yleensä.

10. Se, että saan vihdoin nukkua yhdeksän tuntia yössä. Olen tässä syksyn mittaan tutkiskellut luontaista rytmiäni ja huomannut, että optimaalinen uniaikani kestää yhdestä yöllä kymmeneen aamulla. Yhdeksän tunnin unet vaativat jatkoksi rauhallisen aamukahvihetken ja ruisleipää paprikalla. Perfect.

11. Se, että iskä lähettää yhteissähköpostia minulle ja siskolle ja ehdottaa, että lähdetään Tallinnan-laivalle katsomaan Antti Tuiskua ja hakemaan ”pikkujoulujuomat”. Aye Aye!

12. Helsinki. Olen suhannut viime päivinä kaupunkia ristiin rastiin, ja voi että tykkään tästä paikasta. Olen vuosi vuodelta varmempi, ettei tämän kaupungin rajojen ulkopuolelle tarvitse asettua koskaan. Kiireiset ihmiset, pimenevissä illoissa loistavat keskustan valot, punertuvat luontopalat siellä täällä, rakennusten seinistä heijastuva syysvalo, vilkas rauha. Ai ai.

13. Ystävät. Rupesin miettimään tänään, kuinka huippuja rakkaita, ystäviä, kavereita ja tuttuja minulla on. Koen itseni onnekkaaksi, sillä ympärilläni on tyyppejä, jotka ovat kaikki ihania ja keskenään hyvin erilaisia. Eräs opettajani totesi sattumalta tänään, että yleisesti ottaen melkein kaikki ihmiset ovat lopulta tosi jees. Juuri tänään tämä ihmisvihaaja on samaa mieltä (vaikka taitavat omat ystävät silti olla sitä parhaimmistoa).

DSC04025.JPG

DSC04052.JPG

DSC03998.JPG

Takki ja farkut Marks & Spencer / pitkä kauluspaita ja ohut ribbineulospaita BikBok / sandaalit* Topshop / laukku Mansur Gavriel / kynnet Orly

 

Translation: Just loving life. I know it sounds lame but I just do. At least today.

*mainoslinkki

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli

Laiskan tyyliblogistin huippu(mukava) gaala-asu

TBAF2015.jpg

Rakastan rauhassa ja pitkän kaavan mukaan laittautumista. Välillä.

Joskus jaksan puunata ihan jokaisen kohdan kropasta, aloittaa ihon kuorimisen ja itseruskettavan levittämisen viikon etukäteen, ajella jokaisen karvan pois kolmelta kriittiseltä alueelta, syödä pari päivää ennen juhlia niin ettei turvota ja käydä kyykkäämässä pakaroihin edes hieman muotoa.

Sitten on (aika usein) niitä päiviä, kun haluan näyttää upealta tekemättä yhtään mitään.

thebloggerawardsfinland.jpg

Sain kutsun A-lehtien järjestämään The Blog Awards Finland -gaalaan pari viikkoa sitten, ja asukriisi iski päälle välittömästi. (Tai siis heti sen jälkeen, kun olin ilakoinut juhliin pääsemisestä noin kuuden sekunnin ajan.) Mitä mää laitan päälle on yksi yleisimmistä kysymyksistä elämässäni, ja tavanomaisen puolen tunnin pohtimisen ja sovittelun sijaan käytin kriiseilyyn noin puoli viikkoa.

Paniikkishoppailuja tehtyäni sain lopulta mahdollisuuden hakea gaala-asun lainaan. Puin eiliseen gaalaan ikionnellisena R/H Studion eli Hanna Riiheläisen ja Emilia Hernesniemen printtimekon, joka osoittautui loistovalinnaksi: lempisävyssäni, mustavalkoisessa, ja lempimallissani, telttamekossa, oli ihana lipua juhlapaikalle, hörppiä skumppaa, valita lautanen täyteen herkkuja, hakea lisää jälkiruokaa ja seistä kuvattavana ilman, että piti miettiä puristavaa oloa tai epäedustavia kuvakulmia.

RH_AW-15.jpg

RH_AW15_blackwaves.jpg

Mukavuusrintsikat päälle, sulosääret ja kapeat nilkat ja ranteet esiin, toisinaan ärsyttävästi tursuilevat allit, pyllyosasto ja vatsa puolestaan piiloon. Puhumattakaan kalpeasta ihosta tai niistä vähän sinnepäin sheivatuista karvoista. Täydellistä, mukavaa, ihanan itsevarmaa, helppoa.

Ja kuinka tyylikästä.

”R/H clothes are made of flattering silhouettes, vivid prints, minimalistic shapes and a little bit of nordic magic. Inspired by real women, real shapes and real colours.” Naulan kantaan.

RH_blackwaves.jpg

Meikkiin nappasin sävyt mekon punaisista yksityiskohdista ja kynnet maalasin tietysti punaisiksi. Hiukset, laukun ja kengät pidin mahdollisimman yksinkertaisina, sillä mekon printissä ja näyttävissä korviksissa oli huomionkiinnittäjää riittämiin.

Meikissä käyttämäni lempparituotteet ovat tulossa blogiin, nutturatutoriaali löytyy puolestaan Youtubesta. Gaalahumua toivon saavani kuvien muodossa blogiinkin, kunhan kuvat vain julkaistaan. Kiitos upeasta gaalasta, A-lehdet, ja kiitos upeasta asusta, R/H Studio!

juhlameikki_punaisethuulet.jpg

nutturakampaus_rosebun.jpg

AW15_blackwaves.jpg

Mekko ja korvakorut R/H / laukku Mansur Gavriel / kengät Spirit / sukkahousut Cubus

 

Translation: Last night and The Blog Awards Finland were gorgeous. And so were the R/H Studio dress & earrings I got to wear. Loved it all.

Muoti Hiukset Meikki Päivän tyyli