Bloggaajan uudet kuviot.

M&S_outfit.jpg

Elämä on kyllä jännä. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, tai arvata, mikä asia johtaa mihinkin. Siksi olen tullut tulokseen, että kannattaa tehdä juuri niitä asioita, joista nauttii ja jotka tuntuvat luontaisilta. Hommat kääntyvät jossain vaiheessa parhainpäin, kun jaksaa tehdä täysillä ja panostaa siihen kuuluisaan omaan juttuun.

Olen pitänyt blogia nyt kaksi ja puoli vuotta, ja se on muokkautunut suunnilleen muotoonsa.

Tykkään blogistani.

Olen opiskellut journalismia kolme vuotta, ja opinnot ovat kohta päätöksessään.

Tykkään tulevasta alastani.

Halusin tasapainottavaa osa-aikatyötä, joten hain vaatemyyjäksi Marks & Spencerille.

Tykkään työstäni.

En olisi uskonut, että vaatemyyjän hommat olisivat sen suurempi juttu kuin yksi lisärivi CV:ssä, mutta kuten sanoin, ikinä ei voi tietää. Sain aivan yllättäen sähköpostiini tapaamispyynnön ketjun markkinoinnista, olivat kuulemma löytäneet blogini (ohmy friggin gooood!#%&@!) ja tykkäsivät sen tyylistä niin paljon, että toivoivat yhteistyötä. Ja tässä sitä nyt ollaan, tuottamassa sisältöä M&S:n Facebook-sivuille kerran viikossa.

Elämä on jännä.

 

Translation: I’m the new supermodel-hotpiece for Marks & Spencer Finland. Kiddin’, just taking some OOTD pictures for their FB. The point being: Do your thing & do it well. The next opportunity might be just around the corner.

Muoti Työ Trendit

Avunhuuto: suosittele korvatulppia!

1388227962_Messy_Bed (1).jpg

Tämä tästä vielä puuttui: uusi talomme on paperia.

Ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana, ja vaikka muutto sai nämä kaksi asukasta uuvuuksiin, ei uni tullut hetkeen. Kuuntelimme yläkerran tömistelyä, ovien paiskomista, vauvan itkua ja vanhempien tiuskimista hyvän aikaa. Yläkerrassamme asuu ilmeisesti myös isompi lapsi, sillä aamulla heräsin siihen, että joku veti juoksurallia karjumisella säestettynä pitkin kämppää – eli meidän kattoamme. Makasin hetken aikaa hiljaa, kunnes kuulin isäukon lorottavan pönttöön ja vetävän vessan.

JEESUS SENTÄÄN.

Ensimmäisenä ongelmana on tietysti meidän yöunemme. Toisena se, että luultavasti myös meidän elämämme kantautuu alakertaan. Jösses.

Nyt kysynkin a) Onko kellään vastaavia kokemuksia b) Miten olette terapoineet itseänne ja c) MITKÄ OVAT PARHAAT KORVATULPAT?

 

Translation: We’re living in a student house with family flats. Who would’ve guessed there are actually families (with crying babies & wild children) in here.

Suhteet Sisustus Oma elämä Hyvä olo