Ihmisten toiminta (ja etenkin toimimattomuus) saa minut usein raivon partaalle. Tässä tarina siitä, kun niin kävi Lidlissä.

Kampin Lidl remontoitiin uudeksi ja upeaksi myymäläksi lokakuussa. Uudistus toi mukanaan kauan kaivatut pikakassat tavallisen kassalinjaston vierelle. Hurrasin edistysaskeleelle ja hain pienet ostokset kuukauden ajan oikein sutjakasti. Ennen maitotölkin tai karkkipussin ostaminen on ollut ison kynnyksen takana, mutta nyt iltaruuhkista selvisi parissa minuutissa.

Kuukauden ajan suurta hupia olivat helppojen ostosten lisäksi myös asiakkaat. Uuden konseptin mukaan toimiminen tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ihminenhän pillastuu parhaimmilleen silloin, kun huomaa olleensa väärässä, ja jonossa tosiaan sattui ja tapahtui poikkeuksetta jokaisella kauppareissulla. Yksi suuttui tajutessaan, että oli jonottanut turhaan väärälle kassalle. Toinen kirosi konseptin ja mutisi muutoksista. Kolmas katsoi myyjää kirkkain silmin ja tokaisi, että eikö se nyt ole ihan sama, onko tuotteita viisi vai kuusi.

EI OLE.

Pikakassoilla roikkui kaksi kylttiä, joissa luki kaikilla mahdollisilla kielillä kissan kokoisin kirjaimin MAX 5. Kassapöydät oli suunniteltu sen mukaan, että niille mahtuu tietty määrä tuotteita. Pikakassojen koko idea on, että tuotteille ei tarvita liukuhihnaa eikä niitä jäädä pakkaamaan. Luulin, että tämä olisi ollut kaikille heti täysin selvää.

EI OLLUT.

Myyjät pysyivät vaikeiden asiakkaiden kanssa ihailtavan tiukkoina. Asiakas passitettiin yhdenkin ylimääräisen tuotteen kanssa oikeaan jonoon tai tätä vaadittiin vähentämään ostoksiaan. Suoraa huutoa ja haukkuja ei ole asiakaspalvelutehtävissäkään helppo kuunnella, vaikka tietäisi, etteivät ne ole henkilökohtaisia.

Ehdin nauttia nopeista jonoista ja pikaisesta asioinnista kuukauden. Marraskuun alussa kassajonoon astuessani koin odottamani kauhunhetken: MAX 9.

Jonotin huomattavasti hitaammassa jonossa ja maksaessani tokaisin kassapojalle, että ai, nyt te luovutitte. Myyjä tajusi heti mistä puhun ja vastasi lannistuneisuutta äänessään: ”Joo, mut ei nää pikakassat muutenkaan toimineet, kun ihmiset on niin hitaita kaivelemaan rahojaan ja pakkaamaan.”

Toivotin kassapojalle tsempit, mutta kihisin kiukusta. Elämäämme yritetään helpottaa, mutta olemme tiellä. Konsepteja yritetään parantaa, mutta valitamme, koska emme jaksa opetella uutta. Muita ei oteta huomioon, koska vain oma aika ja tarpeet ovat tärkeitä. Nykyihmisen tehokkuudesta en edes jaksa mainita. Mutta tämän sanon: Onko mikään ihme, että yhteiskuntamme on ongelmissa, kun ihmiset ovat tällaisia?

Kuri ja nuhde on se, mitä tämä kansa kaipaa. Opettele säännöt, toimi niiden mukaan ja poistu, kiitos. Kaupassa ja elämässä.

takki & kengät marks & spencer / paita mango / farkut bikbok / korvikset glitter / huivi cubus

Translation: The forthcoming destiny of humankind serves us thickheads so right.