Sunday judgement.
”Ensinnäkin kenenkään on tekopyhää väittää, etteikö edes jossain määrin arvostelisi toisia ihmisiä ja pitäisi itseään parempana kuin tietyt ihmiset. Ei sitä tarvitse henkilökohtaisesti päin naamaa huudella, mutta kyllä ihan varmasti jokainen joskus ajattelee olevansa ”parempi ihminen”. Se on ihan tervettä itsetuntoa, niin kauan kun ei ajattele olevansa parempi kuin kaikki muut.”
”Jokainenhan meistä ajattelee omassa pienessä päässään olevansa vähän muita parempi, mutta harva on niin typerä että menee lipsauttamaan sen ääneen.”
Luin viikonloppuna Jätä mullekin! -blogin Oton ja Einon postaukset sekä niihin tulleet 200 kommenttia. Otto kysyi ja ihmetteli kirjoituksessaan, onko jokaisella oikeus syödä mitä haluaa, ja kritisoi kanssaihmisten ruokakorien sisältöä. Kommentteja puolesta ja vastaan sateli.
Eino puolestaan puolusti Oton mielipidettä, ja yritti vastailla moniin kymmeniin kommentteihin. Niiden joukosta löysin nuo kaksi yllä olevaa mielipidettä.
Mietin muiden ihmisten kritisoimista ja tuomitsemista viikonloppuna pitkään, sillä annoin (ja sain) siitä taas oman osani. Tulin tulokseen, että asiasta parhaimman kuulemani kommentin on sanonut iki-ihana Stanford Blatch (kuvassa).
Myönnän, että olen mielipiteissäni usein liian mustavalkoinen ja kärkäs. Minulla on tässä elämässä vielä paljon opittavaa – onneksi harjoitteluaikaa on edessä monta vuotta. En missään nimessä halua tai tarkoita olla ilkeä, vaan kerron oman näkemykseni asioista. Ymmärrän hyvin, että kanssani ollaan eri mieltä.
En kuitenkaan tiedä, onko yhtään parempi ajatella näitä juttuja vain hiljaa mielessään (kuten ilmeisesti moni tarkoituksetta tai tarkoituksella tekee) kuin sanoa mielipiteensä rehellisesti ääneen (kuten minä, Otto ja suuri joukko lukijoita).
Itse näin Jätä mullekin! -blogin kommentteja lukiessani ennen kaikkea hirveän määrän tuomitsemista – oli se sitten Oton mielipiteen kritisoimista tai Oton kanssa halpaa ruokaa ostavien ihmisten arvostelua.
En tarkoita, että kummassakaan olisi mitään väärää. Minusta tämä ominaisuus ihmisessä on vain yksi osa sitä ihmisyyttä. Elämme toistemme kanssa päivittäin, ja väkisinkin peilaamme itseämme muihin. Tai muita itseemme, sillä tavoin kehitämme näkemystä maailman toimimisesta, hyvästä ja pahasta, kivasta ja kurjasta. Juuri puhuttaneen uutisen mukaan esimerkiksi opettajien on lähes mahdotonta olla vertailematta luokkansa oppilaiden tasoa keskenään, vaikka miten ovat saaneet ohjeita vastakkaisesta toiminnasta.
En usko, että maailmassa on mitään absoluuttista oikeaa olemista, vain kasa mielipiteitä, ominaisuuksia ja inhimillisiä ajatuksia.
En siis myöskään ihan usko, että kukaan voisi elää elämäänsä arvostelematta ikinä mitään tai ketään, tai olla ajattelematta omien arvojensa, mielipiteensä tai toimintansa olevan toisinaan parempaa kuin jonkun toisen (prove me wrong, saa ilmoittautua). Tuomitsemattomuutta kohti voi pyrkiä, mutta helppoa se ei ihmisluonnolle todellakaan ole, ainakaan oman kokemukseni mukaan. Voiko ihminen muka koskaan ymmärtää täysin kaikkia näkökulmia ja kantoja? Ja jos voi, eikö tällainen mielipiteetön ihmismassa olisi oikeastaan aika tylsä?
Mietin kovasti myös, kuinka paljon helpompaa olisi julkaista vain asupostauksia, hymyillä kuvissa ja kertoa pelkästään ihanista asioista. Valitettavasti näen maailmassa sellaisiakin juttuja, joista minun on melkein pakko kertoa mielipiteeni. Fiksua tai ei, olen iloinen, että välillä teen niin. Saatan saada haukut ylimielisyydestä, mutta olenpahan ainakin rohkeasti avannut suuni ja saanut toivottavasti jonkun viihtymään, jonkun suuttumaan ja jonkun ajattelemaan.
PS. Lähetän isot tsempit Otolle. Jonka kirjoituksesta tykkäsin ja jonka pointin ymmärsin. Vaikka ostoskoristani löytyykin aina juustoa ja Lidlin kokista.
PPS. Se ”saa ilmoittautua” ei sitten ollut vitsi.
Kuva: Pinterest