Vahvistan stereotypiaa, mutten aio pyytää sitä anteeksi.
Otsikko on provo, mutta minulla on ihan oikeaa kerrottavaa ja ajatus, jonka tahdon jakaa.
Olen miettinyt asiaa jo pidempään. Olen potenut huonoa omaatuntoa ja soimannut itseäni. Olen miettinyt, onko minussa todella vikaa tai pitäisikö minun yrittää muuttaa itseäni. Teenkö väärin muita kohtaan olemalla tällainen.
Sain kimmokkeen kirjoittaa asiasta, kun luin blogiini keskiviikkoyönä tulleen kommentin.
”Todella mielenkiintoisia nämä cis-naisten blogit.”
Cis on vastakohta etuliitteelle trans ja viittaa ihmiseen, joka kokee oman kroppansa vastaavan sukupuoltaan. Etuliite on periaatteessa lataukseltaan neutraali, mutta kun ottaa huomioon, että sen sisältävä kommentti jätettiin hyvin pinnalliseen postaukseeni, käsite ”cis-nainen” tarkoitettiin loukkaavaksi haukkumasanaksi.
Vastasin hitusen liian ilkeästi, koska kommentti osui arkaan paikkaan: minuun ihmisenä. Ne kerrat eivät nimittäin lopu yhteen eivätkä kahteen, jolloin olen itsekseni pohtinut, vahvistanko haitallista stereotypiaa. Minä nimittäin olen cis-nainen juuri siinä merkityksessä, jossa kommentoija sen tarkoitti.
Stereotypia näyttäytyy jokseenkin tällaisena: Rakastaa muotia ja panostaa ulkonäköön. Mahtuu niin sanottuun yleisesti hyväksyttyyn, median luomaan ja yhteiskunnan ylläpitämään muottiin, jota kauneusihanteeksikin kutsutaan. Pitkät hiukset mutta muuten karvaton. Käyttää korkokenkiä ja meikkaa. Vaatteen tärkein kriteeri on usein se, miltä se saa pepun näyttämään. Relevantti puheenaihe on vaikka sitten se hiuksista tuskailu.
Minulle on opetettu, että stereotypiat ovat pahasta. Että ne eivät kerro oikeista ihmisistä ja että niitä pitää välttää viimeiseen asti. Että niitä ei saa missään nimessä vahvistaa tai välittää seuraaville sukupolville.
Huomaatteko ristiriidan? Etenkin nykyisen mieheydestä ja naiseudesta, sukupuolettomuudesta ja sukupuolen oikeanlaisesta tai sallitusta ilmentämisestä ristiin rastiin kulkevassa keskustelussa oma olemiseni tuntuu väärältä. Kun kaikista vanhoillisista ja nykymaailmaan kuulumattomista käsityksistä halutaan niin kovasti eroon, en voi olla ajattelematta, onko oma olemiseni haitallisen mallin esillä pitämistä ja vääränlaisten arvojen puolustamista.
Olenko minä sama naiseudelle kuin persut tasa-arvolle? Teenkö samalla tavalla pahaa naissukupuolelle kuin rasisti maahanmuuttajille?
Vaikka otsikko on provo, se on myös totta. Olen kyllästynyt tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että olen oma itseni. En halua olla se kaiken pahan alku ja juuri, stereotypiaa eteenpäin siirtävä tyttö. En halua kokea omaa itseäni lähtöpisteeksi, josta on pyrittävä pois. Enkä varsinkaan halua joutua loukkaantumaan siitä, että joku haukkuu minut perinteistä naiskäsitystä edustavaksi ihmiseksi.
Voisinkohan vain olla yksi naistyyppi muiden omanlaistensa tyyppien joukossa?
housut H&M / paita mango / kengät spirit / pitsiliivit cubus / koru forever 21 / laukku mansur gavriel
Translation: They call me a ”cis-woman”. Which I definitely am, but can I please just not feel bad about it, okay?