Kaipaatko muutosta elämääsi? Seuraa iloa ja nauti siitä, että olet juuri sinä!

Omalla muutospolullani olen huomannut, että jokainen on oman elämänsä suurin muutosvoima ja pelastaja. Muutos alkaa aina itsestä, ensin on sallittava itselleen kaikki se, mitä tahtoo antaa itselleen tai toisille.
Anna siis ihanan itsesi iloita ja seurata iloa minne se ikinä johdattaakin. Uskalla nauttia elämästä täysin siemauksin. Nauti, että olet juuri sinä!
Rakasta itseäsi kaikin tavoin, kaikkina hetkinä. Etenkin silloin, kun tuntuu, ettet ole rakastettava. Energianäkökulmasta rakkaus maailmaan kulkee ihmisen sydämen kautta. Rakastamalla itseään avaa siis rakkauden portit koko maailmalle. Itsen rakastaminen on viisauden teko.
Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi, seuraa avoimin sydämin omia kiinnostuksesi kohteita ja anna itsesi iloita löydöistäsi – niin pienistä kuin suurista. Seuraamalla omaa onnellisuuttasi saavut elämäntehtäväsi äärelle ja avaat oven yhä suurempaan rakkauteen ja runsauteen.
Näin maljastasi tulee ylitsevuotavainen ja oma hyvinvointisi leviää ympäristöösi luoden lisää iloa, rakkautta ja hyvinvointia. Kun sinä voit hyvin, muut ympärilläsi voivat hyvin. Kun he voivat hyvin, heidän lähipiirinsä alkaa voida hyvin.
Rakkaus lisää rakkautta
Kun sallit itsellesi asioita, joita sydämesi halajaa, annat itsellesi luvan olla onnellinen seuraamalla sielusi kuiskauksia suunnasta, jonka seuraaminen rikastuttaisi elämääsi. Tämä muuntaa ajatus- ja tunne-energiaasi korkeavärähteiseksi ja näin myös oma värähtelysi muuttuu korkeaksi. Rakastaessaan ihminen on ylösnoussut.
Kun oma värähtelytaajuutesi on korkea, vedät puoleesi lisää korkeavärähteisiä asioita. Näin yhdistyt yhä korkeavärähteisempiin energiakenttiin ja vahvistat hyvän virtausta elämässäsi. Pääset runsauden virtaan, ja elämäsi muuttuu siunausten sateeksi.
Kun tunnet ansaitsevasi ihanuuksia – saat ihanuuksia. Kun sanot ja tunnet joka solussasi, että ”minä olen rakastava ja rakastettava ja joka päivä elämääni virtaa lisää rakkautta sen kaikissa muodoissa” – taivas ja maa kumartavat. Niin olkoon!
Vain sinä päätät mitä elämääsi haluat
Ymmärrä suuruutesi, oma luojavoimasi ja se, että vain sinulla on valta päättää elämästäsi ja siitä, millaisia elementtejä siihen tahdot.
Astu huoneisiin, joissa sinua juhlitaan ja sulje ovi takanasi tiloihin, joissa sinua pienennetään. Lähde kiitollisena uudesta alusta, siunaa se ja muista, ettei ole sinun tehtäväsi pienentää itseäsi kenenkään vuoksi.
Opettele sanomaan ei ja asettamaan rajat – ne ovat tärkeitä. Kiitä kaikkia heitä, jotka rajojasi ylittämällä ovat opettaneet sinua rakastamaan itseäsi enemmän.
Haaste on mahdollisuus nousta uudelle tasolle
Kun elämän laineet keikauttavat eteesi haasteen, ymmärrä, että tarvitsit juuri sen kehittyäksesi ja lisätäksesi elämässäsi olevaa vapautta ja rakkautta. Ihanaa!
Etsi siis haasteistasi niiden sisältämät siunaukset, kiitä niiden tuomista opetuksista ja tee tarvittavat muutokset – ja niin elämä nousee taas uudelle tasolle. Päästä irti ja anna anteeksi. Luota, että kaikki on hyvin, tuli mitä hyvänsä.
Välillä matka nostaa esiin asioita, uskomuksia tai pelkoja, jotka pitävät sinua vielä raskaammassa värähtelyssä, koska se on tarpeen, jotta voisit nousta yhä korkeammalle. Salli prosessi, siunaa kaikki nouseva, niihin liittyvät ihmiset, tunteesi ja pelkosi rakkaudella, päästä irti ja keskity taas siihen, mihin pitikin: iloon, rakkauteen ja oman onnellisuuden seuraamiseen. Sillä vain se on tärkeää.
Ymmärrä, että kaikki, mitä mielesi nostaa esille totuutena, ei ole totta. Sinä et ole mielesi, olet henki, ja voit halutessasi napsauttaa mielesi pois päältä kuin radion. Ja nauttia vain siitä, että olet olemassa. Juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin.
Vaikeina hetkinä muista, että kaikki mikä alkaa, myös loppuu. Mikään mahti maailmassa ei käy sinun tahtosi ylitse, joten päätä mitä haluat ja kysy, että miten pääset sinne.
…ja palaa haluamaasi taajuuteen
Ja kun mahdollista, virittäydy taas iloon, rakkauteen ja oman luojavoimasi taajuuteen. Se on olemassa silloinkin kun olet syvemmissä vesissä, vain tietoisen ajatuksen päässä.
Muista joka hetki, että kaikki on hyvin ja me olemme suuresti rakastettuja vain siksi, että olemme. Jokainen meistä on pohjimmiltaan suurta rakkautta, sille täytyy vain avata silmät – ja sydän.
Tästä yksinkertaisesta kokonaisuudesta – joka on oikeastaan rakkaudellinen 5D-energiataajuus – ja sen eri osa-alueista ja niiden eri osa-alueista voisikin sitten kirjoittaa eri näkökulmista vaikka kirjastollisen.
Paluu blogin pariin
Tämä on paluutekstini Elämäni rakkaus -blogin pariin. Aloitin blogin vuonna 2014, mutta hyvin pian aloittamisen jälkeen kuvioon astui mukaan elämä, ja se nosti minut paitsi kotikonnuiltani, välillä myös netittömään elämään ja muille mantereille. Mutta niin oli hyvä, sillä löysin noilta reissuilta jotain tärkeää – itseni.
Kuten Goassa eräänä uudenvuodenpäivänä skootterilla ohitseni surahtanut Pelle Miljoona laulaa maailmalle lähtemisestä ja itsen etsimisestä: On seurattava tähteä.
Vaan nytpä on sitten eletty elämää, josta voi ammentaa!
Tähtiterveisin ja silkasta olemassaolon riemusta,
Heidi Susanna Miranda
Kirjoittaja on toimittajataustainen enkeli- ja energiahoitaja, jonka oman henkisen polun suurimmat oivallukset ovat liittyneet juuri rakkauden energiaan.