Iltapäivän valopesu: Onnellisuus lähtee yhdestä ajatuksesta

Morguefile, mirror.jpg

”Heidi, mun täytyy nyt valitettavasti sanoa sulle, että et näytä onnelliselta.”

Totta. Kerron vastanneeni edellisenä päivänä ”onko kaikki ok” -kysymykseen, että valehtelisin, jos sanoisin, että voin mainiosti, mutta mikään ei kuitenkaan ole huonosti.

”Eikö ole jännä, miten kaikki on itsestä kiinni. Itse olin todella syvällä viime keväänä. Kun nousin sieltä, mikään ei ollut elämässäni muuttunut, mutta olin kuitenkin maailman onnellisin ja aurinkoisin kaveri. Muutos tapahtuu sisältä käsin.”

Parin viikon aikana on tapahtunut pari asiaa, joista huomasin, että leijuvaisen onnellinen olotilani alkoi tipahdella. Huomasin, että mielimylly pyöritti matalamielisiä ajatuksia – yritin keskeyttää myllyn. Sitten yritin olla välittämästä siitä ja koittaa toimivaa, mutta lyhytkestoista onnellisuuskikkaa – hymyillä vaikka sattuu.

Ei auttanut.

Sain parin viikon ajan erilaisia merkkejä siitä, että kaikki ei ole nyt ihan hyvin. Mutta en ymmärtänyt niitä täysin. Olo oli vain jotenkin ankea.

Sitten huomasin, että aika moni asia alkoi ärsyttää. Sellaisetkin seikat, joille olisin hetki sitten vain hymyillyt. Eilen pyykkiä ripustaessa hoksasin, että nyt en pärjää yksin.  Pyysin oppailtani apua, ja mahdollisimman pian.
 

Vuorokaudessa päädyin istumaan oululaiselle sohvalle, jossa mielentila näkyi naamastani. Kerroin, kuinka olin alkanut huomata kuin harmaa pilvi olisi laskeutunut ylleni.

Sitten alkoi keskustelukumppanini kanavointi:

”Hyvyys ei vaadi keneltäkään mitään. Hyvyys ei ole katkera. Hyvyys on – ja antaa muidenkin olla.”

”Yhdestä ikävästä asiasta löytyy aina ainakin kymmenen hyvää puolta. Miten toimisit, jos tuo vieressäsi istuva kaveri yhtäkkiä löisi sinua nokkaan?”

”No en just nyt kauhean lämpimästi ajattelisi. Ja saattaisin tintata takaisin”, vastaan jo hymyillen.

”Niin, mutta siitäkin on löydettävissä monta hyvää puolta: esimerkiksi, että eipä nyt onneksi tule verta, nokka on onneksi paikallaan ja henkikin säästyi. Kaikista ikävistä asioista löytyy näitä. Kaikki eteen tulevat ikävät asiat ovat oppejamme, joita olemme täällä suorittamassa. On meistä kiinni, että jäämmekö ajatuksissamme kiinni niihin. Että mitä se mokoma juippi nyt ajatteli tuolla tavalla lyödessään, ja mitenkä nyt voisin oikein kostaa. Vai kiitollisuuden kautta.”

”Onnellisuus on kiinni omista ajatuksista. Jos otat negatiivisin ajatuksen, sille tapahtuu kuin lumipallolle pyöritettäessä – se kasvaa ja negatiivisuus lisääntyy elämässä. Samoin käy, jos otat valoisan ajatuksen ja ruokit sitä, sille käy samoin ja hyvyys lisääntyy elämässä. Kun annat itsesi astua hyvyyden virtaan, astut samalla loppumattomaan runsauden virtaan.”

Vau! Olin huomannut, että harmaiden ajatusten ympärille kertyy pyörre, mutta en ollut osannut ajatella samaa valoisasta. Ihana ajatus – valopallon pyöritys!

”Jos saat itsesi kiinni negatiivisesta ajatuksesta, ota siitä heti kiinni, ja mieti tai kirjoita ainakin kymmenen siihen liittyvää positiivista puolta. Tämä vaatii aluksi ajatusten tarkkailua, mutta se on nyt sinun tehtävä.
 

 

Ja sitten päästäänkin tämän vuoden teemaan:

”Ensimmäinen avain onnellisuuteen on itsen rakastaminen. Ehdoitta, juuri sellaisena kuin sinä olet. Se, että olet nyt ollut negatiivisempien ajatusten parissa, tarkoittaa, että olet pohjimmiltasi tyytymätön itseesi. Tapahtumat, jotka ovat saaneet sen aikaan, ovat olleet sinulle tarpeellisia peilejä, jotta löytäisit nuo tyytymättömyyden kohteet itsessäsi.
Sanohan nyt, että ’minussa ei ole mitään vikaa’.”

Kakistelen. Liikutus siitä, että tämäkin tilanne vei sylttytehtaalle, eli itsen rakastamiseen, valuu vetenä silmistä.

”Minussa ei ole mitään vikaa.”

”Vähän taisit joutua miettimään”, hymyilee keskustelukumppanini.

”Toinen seikka on, että älä koskaan toimi itseäsi vastaan. Älä edes miellyttääksesi muita, jotta he pitäisivät sinusta enemmän. Jos joku pyytää sinua tekemään jotain, josta tiedät, että et halua sitä tehdä, älä tee. Älä tee. Toisinaan voit joutua punnitsemaan kahden tasavahvan vaihtoehdon välillä. Valitse silloin se, josta koituu sinulle vähemmän vahinkoa. Et rakasta itseäsi, jos toimit itseäsi vastaan.”

”Ja jos joskus tulee tilanne, että haluat jotain, ja tiedät kuinka saat sen, saatat joutua punnitsemaan, että otatko haluamaasi sittenkään vastaan, koska sen vastaanottaminen voi tehdä kipeää.”

Keskustelun aikana kaikki kolme huoneessa olijaa jo huomaamme, kuinka minussa on tapahtunut muutos. Kasvanut harmaa ajatuspallo on haihtunut, ja vaihtunut pieneen valoisaan ajatuspalloon – tätä alan nyt sitten pyöritellä eteenpäin.

”Se kyllä kasvaa pyörittelemättäkin. Tämä on nyt sinun tärkein tehtäväsi, ajatusten pitäminen valoisana- kaikki muu hyvä tulee elämääsi sen myötä. Ja koska osaat kirjoittaa, niin mene ja kirjoita nämä asiat itsellesi ylös niin hyvin kuin muistat. Siten voit palata tarvittaessa tekstin pariin ja tiedät, että jos koskaan vielä tipahdat negatiivisten ajatusten puolelle, pääset sieltä nopeasti takaisin. Se on sinun omissa käsissäsi.”

Kun pääsin kotiin, peilistä katsoi valoisa olento.

Negatiiviseen ajatussykkyrään päätyminen oli siis ihana opetus siitä, kuinka tunnistaa, että pyörittelee vääränväristä palloa. Nyt tiedän, että pallon voi vaihtaa valoisaan, ihan koska tahansa. Se vie aikaa yhtä kauan kuin yksi tietoinen ajatus – siitä se sitten taas kasvaa.

Tiistai on ihmeitä täynnä. <3

PS: En tiedä yhtään kuvaa, joka sopisi tämän tekstin kanssa paremmin: Eka rivi.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

Oletko vapaa ja onnellinen?

Milloin viimeksi…
… annoit itsellesi rakkautta koko sydämesi voimalla?

… nauraa rätkätit välittämättä siitä, mitä muut ilmaisustasi ajattelevat?
… itkit peittämättä kyyneleitäsi?
… päästit irti siitä mikä ei ole sinun vastuullasi?
… luotit siihen minkä tiesit sisälläsi oikeaksi?

 

Morguefile, tyttö vapaus.jpg

Lapsuus- ja nuoruuskuvia katsoessa huomaa vaiheen, jossa on lakannut olemasta vapaa ja lentämästä elämän mukana. Tietyssä pisteessä lapsuuden rätkätyskuvat vaihtuvat pitää osata käyttäytyä -koulukuvien hillittyyn olemiseen ja sitten nuoruuden pidättyvyyteen – pian elämän hurma näkyy vain kännipotreteissa.

Jos tämä ei pidä paikkaansa kohdallasi, olen puolestasi todella onnellinen. Minun kohdallani tämä on pitänyt aika hyvin – näihin päiviin saakka.

Miksi me rajaamme itsemme vapauden ja onnellisuuden ulottumattomiin? Miksi arastelemme oman valomme näyttämistä?

Moni on kuullut, että itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on tärkeää, mutta harvalla on kokemus siitä, mitä se todella tarkoittaa. Etsimme vastauksia ja hyvää oloa usein itsemme ulkopuolelta. Moni meistä ohjaa toimintaansa uskomusten tai pelkojen kautta. Tai toivoo palavasti hyväksyntää muilta ihmisiltä. Turhaan. Vastaukset löytyvät sisältämme. Vain me itse voimme rakastaa itseämme tavalla, joka mahdollistaa onnellisen elämän.

Teoriassa helppoa, mutta jossain vaiheessa voi tuntua siltä, että tarvitsee oppaan tai tulkin, jotta pysyisi kärryillä.

Onneksi opettaja saapuu kun oppilas on valmis.

Yhden tuollaisen hetken tiesin koittaneen, kun kohtasin kolme vuotta sitten Aaro Löfin. Haastattelin häntä raakaruuasta, mutta samalla tiesin, että hän on paljon enemmän kuin kiinalaisen lääketieteen osaaja, raakaruuan puolestapuhuja, kehon ja mielen tuntija – tuntui, kun olisin kohdannut viisaan miehen, jollaisen jokaisen soisin kohtaavan. En tiennyt, mitä hänestä tulee, mutta tiesin, että se tulee olemaan jotain suurta.

Sittemmin olemme ystävystyneet ja Aaro on taas paljon enemmän: edellisten lisäksi myös kundaliinijooga- ja meditaatio-opettaja sekä elämänvalmentaja, joka tarjoaa myös tantrista ja henkistä ohjausta. Ja edelleen minulla on vahva tunne siitä, että hän on paljon paljon enemmän kuin tittelinsä.

Tunne on vahvistunut entisestään kun olen osallistunut Aaron pitämiin workshopeihin. Tammikuinen Osaatko olla hellä itsellesi –workshopin jälkeen olin niin uudelleensyntynyt, että kirjoitin seuraavan päivityksen:

”Aaahh! On kokemuksia, joiden suuruuden äärellä ammattikirjoittajakin käy sanattomaksi. Tänään sanat vei ystäväni Aaro Löfin ja Tuuli Maaret Maurintyttären Osaatko olla hellä itsellesi –workshop <3
Voi kun KAIKKI tietäis näistä – ja tulevista!
Siksi hehkutan, että helmikuussa alkaa Aaron liki puolen vuoden mittainen kokemuksellinen Vapaa & Onnellinen –koulutus, jonka tiedän jo nyt avaavan ihanan elämäni vieläkin taivaallisemmaksi. Suosittelen aivan koko sydämelläni ja sydämestäni <3 Nähdään siellä <3 ”

Ja nyt, kun tuo Vapaa & Onnellinen –koulutus alkaa tulevana sunnuntaina täällä Oulussa, tiedän odottaa syntyväni taas uudelleen – enemmän minuksi. Ei enempää eikä vähempää, tiedän, että nuo päivät tulevat muuttamaan elämääni.

Tätä ainakin itse suosittelen parhaalle ystävälleni, itselleni, koko sydämestäni. Edessä on mahtava matka, josta tulen takuulla raportoimaan täälläkin <3

Aaro on itse kulkenut pitkän tien tullakseen siksi joka hän on: oppaaksi kunkin omaan sisäiseen totuuteen.

Tässä Aarolta kurssiin liittyen pointteja, jotka resonoivat vahvasti minussa:

”Ihmisen koko elämä muuttuu, kun hän huomaa, ettei pysty nauramaan ääneen, koska ääneen ilmaiseminen pelottaa. Se muuttaa aivan kaiken.”

”Eräs asiakkaani huomasi, että hän ei ole koskaan vastaanottanut hellyyttä. Hän on vain sallinut sen tapahtuvan uskoessaan, että hänellä ei ole oikeutta nauttia, koska se on likaista ja itsekästä. Havahtuminen hellyydelle muutti koko perheen elämän.”

”Olen todistanut lukuisia kertoja, kuinka ihminen ensimmäisen kerran elämässään on hellä itselleen ja antaa itselleen rakkautta. Ja itkee. Aikuiset miehet ja naiset, joille kukaan ei koskaan antanut tilaa ja lupaa olla itselleen.”

”On ihmisiä, jotka eivät edes tiedosta, etteivät uskalla tai osaa nauraa. On ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa ei – samoin heitä, jotka eivät uskalla sanoa kyllä. Harva uskaltaa nauttia itsestään ja lähes jokaisella itsensä kauniina kokemista voidaan syventää.”
 

Jos sisältö kiinnostaa, pohdiskele sydämessäsi, voisiko Vapaa ja onnellinen toimia myös sinulle. Viime kuuleman perusteella mukaan voi tulla vielä ensimmäisen kerran jälkeen.

Ohessa linkki kurssin tiedotteeseen: http://www.aarolof.com/media/Lehdistötiedote,%20Vapaa%20&%20Onnellinen%20-koulutus.pdf
www.aarolof.com

 

 

Suhteet Rakkaus Hyvä olo Mieli