Valokuva on tarkka peili: tunteet heijastuvat ulos

On mahtavaa kun asiat loksahtavat. Ensin oli ohikiitävä ajatus siitä, että pitäisiköhän otattaa valokuvia itsestäni, jotta näkisin näkyykö sisäinen muutos ulospäin. Ajatus kiisi ohi niin, että melkein unohtui.

Sitten tuli ystäväni, valokuvaaja Janica Karastin viesti:

”Mulle tuli idea! En tiedä, mitä ajattelet tästä, mutta kerropa sitten 🙂 Mun pitäisi tehdä kouluun projekteja, joissa toisin esille erilaista otetta kuvajournalismiin. Jotain sellaista, mistä välittyisi tunteita ja fiiliksiä – kerrottaisiin pienillä jutuilla isoja asioita. Mitä sanoisit, jos tehtäisiin ’sinun itsesi rakastamiskuvaukset’ sulle?”

Että mitäkö sanon?

”Wooo! Joo! Mahtavaa!”

Tiesin odottaa jotain muuta kuin, katso kameraan, ei kun enemmän oikealle –juttuja, sillä olen seurannut Janican työtä sekä kiinnostuneena ystävänä että kirjoittajana. Hänen ottamansa Beloved-kuvat ovat monesti kirvoittaneet ainakin tämän katsojan kyyneliin – ja nauruun. Janica tekee myös Sinä olet kaunis –kuvauksia ja saa puhallettua tunteen lehtikuviinkin. Tulokset ovat usein mielettömiä – eikä vähintään siksi, että aitoja tunteita ei voi pakottaa.
 

Ja lauantaina iltapäivällä Janica sitten tuli.

Itse olin huonosti nukutun yön ja aamupäivän gaelic football –treenien jälkeen sopivan rennossa tilassa. Energia virtasi tasaisesti, kuin en olisi koskaan jännityksestä kuullutkaan.

 

Heidi4.jpg

Janica antoi tehtäviä. Ensimmäinen oli yhteyden hakeminen koko sielun voimaan, sitten koko maailmankaikkeuteen.

 

Heidi5.jpg

Sattumalta sopivan herkässä tilassa kiitollisuuden kyyneleetkin ehtivät herahtaa silmiini 😀

Heidi6.2.jpg
Ja totta vie – tässä kuvassa silmistäni näyttää heijastuvan koko universumi. 

Heidi9, pieni.jpg
Iloa!

Heidi10.jpg
Lisää iloa!
 

Heidi20, pieni.jpg
Kiitollisuus itselle tehdyistä valinnoista.

Heidi23.jpg
Paluu elämän vaikeimpaan hetkeen, puoliksi siellä ja puoliksi täällä. Huomaan, että mun on jostain syystä vaikea hyväksyä kuvia, joissa näkyy ”negatiivisia” tunteita, kuten surua. Niitä kun olen aina yrittänyt piilottaa käsittelemättä… 

 

Heidi35.jpg
Kehoakin käsiteltiin monin tavoin, ensin shamaanivilttiin kietoutuneena, sitten ilman. Tässä K-18 rajauksilla: miltä tuntuu olla juuri tässä kehossa?

34.jpg

 

Paljon kiitollisuutta ja rakkautta Janicalle ja myös minulle <3

Janican kotisivut: www.janica.fi

Suhteet Rakkaus Hyvä olo Mieli

Prinsessan kohtelu

”Siitä prinsessamukista: ei se oikeasti tarkoita sitä, että pitäisi mitään sisältä kaivaa esiin. Se tarkoittaa, että muista aina, että ansaitset kohtelun kuten prinsessatkin”, viestittää ystäväni Facebookissa sen jälkeen kun olemme juuri hetki sitten nenänpielet punaisina keskustelleet pakkasessa itsen rakastamisesta.

Hän oli saanut yritykseensä kaupanpäällisinä pari isoa mukia, joiden kyljessä oli kolme Disney-prinsessaa: Tuhkimo, Lumikki ja Ruusunen. Ja välittömästi hän oli ajatellut, että toinen mukeista kuuluisi antaa minulle.

Olimme hänen kanssaan keskustelleet ennen aika miehisistä ja kilpailullisista tavoistani suhtautua asioihin: ”Ei tartte auttaa.” ”Jaksan ja pystyn kyllä samaan tai parempaan kuin miehet.” ”Pärjään hienosti yksin.”

Koska olin auttanut häntä muutossa tuolla asenteella, joka nauratti meitä molempia, otin mukitarjouksen hienovaraisena kehotuksena kaivaa prinsessapuolta esiin.

2014-02-10 13.23.07.jpg

 

Ystäväni tarkennus siihen, että ansaitsen prinsessan kohtelun pani huomaamaan, että todellakin – sellaisenhan olen kieltänyt itseltäni!

En tarkoita, että prinsessaa pitäisi hännystellä, vaan sitä, että prinsessa on merkityksellinen. Prinsessan tunteet ovat tärkeitä, hänen toiveensa tulee huomioida eikä hänen ylitseen kävellä. On todennäköistä, että prinsessa tuntee oman arvonsa.

Hätkähdyttävintä oli tajuta, että kukapa muu tämän prinsessan loistoa latistaa tehokkaammin kuin prinsessa ihan itse!

Prinsessapohjalta elämää tarkastellessa on ollut huikeaa huomata, millä tavalla puhuu itsestään, mitä suo itselleen, mitä vaatii itseltään, mitä ajattelee itsestään – eikä kaikki ole todellakaan sopivaa kuultavaa kuninkaallisille korville.

Prinsessamukin tapaus on jälleen alleviivannut sitä, että arvostusta, kunnioitusta, rakkautta, toiveiden huomioimista ja muuta on turhaa toivoa muilta – kaikki ne täytyy löytyä ensin itsestä. Vasta sen jälkeen ne voivat ilmentyä muuhun elämään. Ja ilmentyvätkin, kuin haltiatarkummin taikasauvan heilautuksella!

Ihan kaikki prinsessat eivät toki sovi esikuviksi. Ajatellaan vaikkapa Tuhkimoa, joka antoi perheensä lompsia ylitseen mennen tullen, pukeutui ryysyihin ja kyykki keittiössä, ettei vaan uhkaisi olemassaolollaan muiden mukavuutta. Ja pelastus tukalasta tilanteesta löytyi Tuhkimon ulkopuolelta, ei hänestä itsestään.

Siihen moni nykytyttökin on kasvatettu. Pidin kiltteyttä ja empaattisuutta poikkeuksetta hyveinä, kunnes keskustelin aiheesta tuttavani kanssa. Hän käänsi näkökulmani tuumaamalla topakasti, että liika kiltteys on marttyyriutta ja liika empaattisuus on kuin kyltti: ”kävelkää päältäni”.

Ja eihän todellinen prinsessa niin toimisi…

<3

 

Morguefile, crown.jpg 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli