livet oh livet

Kun elämä vie ja ottaa sinusta kiinni on vaikea pysyä mukana. Tuntuu kuin olisin viimeisestä blogipostauksesta kulkenut hurjan myrskytuulen mukana joka välillä nostatti minut ylös ja välillä paiskasi minut maahan. Tässä tuulessa ei näppäimistö pysynyt mukana, eikä ajatus. Blogia pidin vain itselleni sillä sen sisältö oli niin henkilökohtaista ja riipivää etten saanut siihen mitään tolkkua. Tuli kriisejä. Suhdekriisejä, elämäkriisejä, kasvamista, pelkoja mutta myös onnistumisia. 

Summasummarum pysähdyin miettimään ja oh boy sitä mietittävää olikin! Katsoin totuutta silmiin, peiliin ja käsiin. Kyseenalaistin kaiken ja enemmän. Mitä elämältä haluaa ja mitä siitä rakentaa. Kenen kanssa ja milloin. Mietintä ei ole ohi, mutta olen pienellä saarella myrskyn levätessä. Totta puhuen olen Tukholman saarella, joulumusiikki soi ja kahvi on kuumaa. 

Hassua kyllä, en asu täällä enää. Katson samoista ikkuinoista ulos kuin keväälläkin, näen samat metrot ja tuulessa huojuvat puut mutta olen vain kylässä. Työharjoitteluni Tukholmassa sujui hyvin, niinkin hyvin että sain töitä, kahteen otteeseenkin, lupauksia tulevasta, maanitteluja tulla takaisin. Helsinkiin oli kuitenkin palattava. Kotini on Suomessa, kuten koulunikin. Nyt on taas sen vuoro. Palaan tai en, tulevaisuus näyttää. 

Vuoden 2014 teema minulle oli selvästi muutos. Opin sen ettei elämässä mikään ole niin pysyvää kuin muutos. Ironista kyllä blogiini kuvailin tammikuussa että ”muutin Tukhomaan sillä kaipasin vaihtelua elämääni. Sitä saa mitä tilaa”. Silloin jo aavistin etten ole tutun ja turvallisen äärellä. 

Opin että kaikki on lainassa ja mikään ei ole epänormaalia eikä elämän tarvitse kulkea mitään jo kuljettua polkua. KAIKKI, siis aivan kaikki on juuri sellaista kuin siitä tekee. Joskus elämä antaa sinulle rukkasia, mutta arvaa mitä? Sitä ei kiinnosta eikä se ole henkilökohtaista.