Liikuttavan hyviä joululahjoja
Ihan ensimmäiseksi pahoittelut tästä hiljaiselosta täällä blogin puolella, tekosyinä tähän syytän kiirettä, kameraongelmia ja pätkivää nettiä..
Joulu tulla jolkottaa 🙂 Onko lahjat jo hankittu? Haluaisin antaa oman suositukseni muutamaan lahjaideaan. Jouluna tavataan syödä hyvin, ehkä vähän enemmänkin. Välipäivinä sitten ahkitään vatsat pullollaan kohti uutta vuotta tehden lupauksia uudesta, paremmasta, terveemmästä ja ehkä kevyemmästäkin vuodesta. Mikä siis parempi joululahjaidea kuin antaa läheiselle hyvä startti uuteen vuoteen? Seuraavassa lista muutamasta minun mielestä liikuttavan hyvästä lahjasta:
Gymstick: Maailmanlaajuisestikin palkittu, äärettömän kätevä keppi kuminauhoilla koko kehon lihaskunto ja venytysharjoituksiin kotona. Helppo ja turvallinen käyttää, joten sopii mainiosti myös senioreille. Mainio lahjaidea kaikenikäisille! Gymstickit on lajiteltu väreittäin eri vastusalueille, löytyy 5 eri vastusta: vihreä, sininen, musta, hopea ja kultainen. Kepin mukana tulee myös dvd (tai useampikin), joissa on jotain jumppaohjeistuksia. Suosittelen kuitenkin mielummin pyytämään ammattilaiselta räätälöidyn kotiohjelman opastuksineen, niin ohjelmasta tulee mieluinen ja turvallinen suorittaa.
Selätin: Tämä hauska vempain on saavuttanut suurta suosiota tuoden apua selkävaivoihin, lisäämällä liikkuvuutta ja vahvistamalla tukilihaksia ja tasapainoa. Selätintä on helppo ja vaivaton käyttää, se voi ihan hyvin näköttää keskellä olkkarin lattiaa, jossa sen päälle voi hypätä heilumaan aina vaikka telkkaria katsellessa. Jos on vieraita tulossa niin sen saa kätevästi potkaistua sohvan alle jemmaan. Selätintä saa ostettua myös pakettina johon tulee mukaan käsipainot, joita voi hyödyntää harjoittelussa. Väreissä on myös kiva valikoima 🙂 Ehdottoman hyvä lahja selkävaivoista kärsivälle. Ja muillekkin! (kuva:wellmen.fi)
Luomuliikunnan vallankumous: Tässä kirja, joka mielestäni joka ikisen tulisi lukea! Kansien sisällä pysäyttävää faktaa istumisesta ja arjen inaktiivisuudesta. Ihan takuulla jokainen tekee jonkun muutoksen tämän kirjan luettuaan! ”Luomuliikunnan vallankumous on sankaritarina yhteiskunnan vallitsevien rakenteiden ja pakotteiden – sohvan, auton ja toimistotuolin – kaatamisesta. Luomuliikunnan sanoman sisäistäminen auttaa Sinua löytämään arkeesi ja elämäntilanteeseesi mielekkään ja sopivan tavan palvella kehosi luonnollista toimintaa. Ota kirja käteesi, nouse ylös tuolista ja liity luomuliikunnan vallankumouksen kärkijoukkoihin uusimpaan tutkimukseen perustuvien oivallusten ja konkreettisesti liikuttavien ajatusten siivittäminä!” -Adlibris. Kirjan kirjoittaja, Arto Pesola on Liikuntafysiologi (LitM) ja väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa. Pesolan aiheena tutkimuksessa ovat istumisen terveyshaitat sekä terveyden edistäminen arkiaktiivisuuden avulla.
Kuntosalijäsenyys: Nyt on hyvä hetki hankkia lahjaksi jäsenyys kuntosalille. Usealla salilla on meneillään joulukampanjoita, joilla jäsenyys irtoaa normaalia edullisemmin. Hyvä lahjavinkki myös itselle!
Personal Trainer: Mainio lahjaidea esim henkilölle, jonka aika on kortilla tai joka ei syystä tai toisesta tahdo/pääse kuntosalille. Personal Trainer voi räätälöidä lahjan saajan kanssa hänen tavoitteilleen/aikatauluilleen sopivan paketin, jota voidaan toteuttaa halutussa ympäristössä, oli se sitten salilla, kotona tai vaikka metsäpolulla.
Kahvakuula: Nykyään jo lähes jokaiselle (ainakin tv:stä) tuttu kapistus, joka on ehdottomasti maineensa veroinen pallero koko kehon harjoittamiseen. Kokoja, painoja ja värejä löytyy joka lähtöön. Kannattaa kysellä esim urheiluliikkeiden myyjiltä painosuositusta lahjan saajan mukaan. Ja kahvakuulailun starttaamiseenkin suosittelen ammattilaisen apua tai esim Tuomo Kilpeläisen ”Kahvakuulalla kuntoon” -kirjaa.
Polar Loop-aktiivisuusranneke: Näin kyseisestä tuotteesta hiljattain mainoksen telkkarissa ja kävin netissä vähän tutkiskelemassa. Vielä ei tästä rannelista ole omakohtaista kokemusta, mutta vaikuttaa kyllä tosi hauskalta ja ennenkaikkea motivoivalta kapineelta. Rannekkeella voi seurata omaa aktiivisuuttaan. Laite tallentaa jokaisen askeleen, hypyn ja hillumisen ja näyttää oletko saavuttanut päivittäisen aktiivisuus-suosituksesi. Tekisi tosi paljon mieli ostaa itselle, mutta tuli myös mieleen että tämä olisi todella hyvä lahjaidea myös mummolle. Kannattaa tutustua Polarin nettisivuilla tuotteeseen!
Hyvää, toivottavasti stressitöntä joulun odotusta kaikille! :)
Ata