Psykoosista avointa asiaa 2
Viime vuonna, kymmenen kuukautta sitten elokuussa, minulle tuli psykoosi. Se tuli, koska olin ylittänyt moninkertaisesti voimavarani ja mieleni kantokyky petti. Koin ”täysromahduksen”.
Syitä romahdukseen oli monia. Minulla oli stressiä monesta asiasta; opiskelusta, rahasta.. en nukkunut riittävästi, en huolehtinut palautumisestani, minulla oli sydänsuruja ja kaiken lisäksi aikomus muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä täysin epärealistisin suunnitelmin. ..Venytin myös jaksamistani taideprojektieni toteuttamisen saralla… Kaikki nämä rasitukset kultivoituivat yhdeksi isoksi möykyksi, joka koetteli mieleni kantokykyä. En pystynyt käsittelemään kaikkia haasteita samaan aikaan, joten ”kovalevyni” hajosi, meni tilttiin niin sanotusti. Tästä kaikesta yhtäaikaisesta kuormituksesta johtuen minulle tuli, lääketieteellisin termein sanottuna, psykoosi.
Psykoosi ja ensimmäiset päivät
Itse psykoosia kesti noin vuorokausi, jonka jälkeen heräsin todellisuuteen ihmeissäni ajatellen, mitä ihmettä minulle oli tapahtunut. Kehoni ei kantanut minua normaaliin tapaan, olin kuin haavanlehti. Mieleni oli aloittanut re-boot vaiheen: kysyin itseltäni, mikä oikein on totta ja mikä ei, miksi minusta tuntuu tälläiseltä, mikä on todellisuutta. Olin onneksi kotonani ja mitään vahingollista ei ollut tapahtunut itselleni.
Seuraavan vuorokauden aikana sain apua naapuriltani, jonka kanssa menimme terveyskeskukseen selvittämään epäselvää tilaani. Sain terveyskeskuksesta unta auttavaa lääkettä, mutta muuta hoidon tarvetta ei todettu. Olin koko ajan tajuissani ja järjissäni, mutta jokin vain ei ollut kohdillaan.
Seuraavana päivänä tilani oli jotenkin niin heikko, että kyseisenä aamuna pyörryin vessan lattialle. Kun havahduin tajuihini takaisin, koin elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. En tajunnut sitä sillä hetkellä, luulin vain kuolevani. Jotenkin vaistonvaraisesti onnistuin rauhoittamaan itseni käyttäen tapping- tekniikkaa ja kun rauhoituin jokseenkin lopulta, onnistuin soittamaan hälytyskeskukseen. Ensihoitajat saapuivat kotiini. Mitään somaattista vikaa ei löytynyt ja minut jätettiin yksin Kela-taksia tilaamaan. En kuitenkaan pystynyt ohjeistuksista huolimatta tilaamaan taksia saatika lähtemään kodistani ulos. Jokin oli pahasti viallaan, mutta en tiennyt mikä. Soitin siskolleni, joka huolestui avuttomuudestani ja hädästäni ja lähti välittömästi tulemaan luokseni.
Totta vai tarua
Seuraavan viikon ajan olin heiveröinen ja puolisekava. Todellisuudentajuni vaihteli omassa päässäni. En oikein ollut varma mikä oli totta ja mikä ei. Ajatukseni olivat omiani, mutta mietin mitkä niistä olivat totta (eli ajatukseni vai oikea todellisuus). Nyt jälkikäteen ymmärrän, että aivoni olivat niin herkillä psykoosin jälkeen, että ajatukseni kasvoivat päässäni suhteettoman isoiksi ja saatoin ajatella niiden olevan totta, esimerkiksi muisto jostain oli yhtä kuin yksi todellisuuden veroinen mahdollisuus. Tämän paremmin en osaa selittää ilmiötä.
Siskoni oli luonani kolme päivää, jonka ansiosta sain kokea turvallisuutta ja huolenpitoa. Kävimme myös päivystyksessä selvittämässä epäselvää tilaani, mistä kaikki johtui, oliko minulla jokin sairaus vai mitä. Mitää somaattista ei taaskaan löytynyt. Kävimme myös psykiatrisessa päivystyksessä, josta minut jälleen kotiutettiin unta helpottavien lääkkeiden kanssa.
Siskoni lähdettyä, turvallisuuden tunteeni laski ja psykoottiset ajatukset lisääntyivät. Koin hätää ja huolta siitä mitä minulle oli tapahtunut ja kävin jopa poliisiasemalla selvittämässä oliko minulle tehty jotain vahingollista. Kukaan tässä vaiheessa ei ollut epäillyt minulla olleen psykoosia, joten olin yksin asian kanssa, eikä läheisenikään oikeen osanneet tehdä mitään asialle. Olinhan niin sanotusti kuitenkin ihan selväjärkinen, vaikka epäilyksen harha oli läsnä.
Akuuttiosasto
Päivystyksessä käydessäni siskoni kanssa, minulle oli onneksi kuitenkin varattu aika psykiatriselle poliklinikalle, jonne vihdoin viikon kuluttua psykoosista pääsin lähtemään. Tässä vaiheessa olin lopen uupunut selvitellessäni tilaani ja tapahtumia, enkä oikein ollut pystynyt nukkumaankaan kunnolla. Joten kun poliklinikalla ehdotettiin, että lähtisinkö Auroran akuuttiosastolle, suostuin siihen muitta mutkitta. Olin helpottunut, että viimein sain jonkinlaista apua tilaani. Luotin täysin seuraaviin askeliini, jotka johdattivat minut hoitoon.
Olin akuuttiosastolla noin kolme viikkoa saaden lääkehoitoa ja turvalliset puitteet levätä. Käynti akuuttiosastolla oli kullanarvoinen. Sain apua ja vaikka lääkärin antama diagnoosini oli lähtiessäni vielä hieman epäselvä, olin saanut kuitenkin oikeanlaista hoitoa ja pääsin kotiutumaan asteittain omaan kotiinin ja siirtymään avohoidon piiriin.
Kokemukseni hoidossa olosta oli myönteinen ja olin mennyt sinne vapaaehtoisesti. Tiesin, että tarvitsin apua ja otin sen vastaan. Se, että oloni helpottui ja selkiintyi samalla, oli todiste siitä että olin tullut oikeaan paikkaan ja saanut oikeanlaista hoitoa. Lopputulema oli; olin kokenut jonkinasteisen psykoosin, omin sanoin mieleni romahduksen.
————————————————————————————————————————————————————————————-
Deep dive:
Kaikki oli ollut liikaa minulle. Kaikki se ylimääräinen rasitus, murhe, huoli ja stressi. Olin onneton. Esitin somessa iloista ja jaksavaa, esitin sitä myös itselleni, mutta todellisuudessa oli aivan murtunut ja kulkemassa väärään suuntaan. Toimin itseäni vastaan pakottamalla itseni toimimaan, vaikka olisin tarvinnut oikeasti lepoa. En tajunnut kuinka väsynyt olin. En tajunnut, että huijasin itseäni. En pystynyt käsittelemään SURUANI. Deep down I was heart broken.
