Bring it on, i´m fully armed!
ENSIMMÄISEN PÄIVÄN IHMEITÄ…
Kun avasin silmät aamulla, mielessäni oli, kuinka ollakaan, tupakka. Tai oikeastaan ajatus siitä, että en saa sitä. Nousin kuitenkin urheana ylös ja löysin itseni pyörimästä toimettomana ympäri asuntoa. En tiennyt, että mitä piti tehdä ensimmäisenä. Päätinpä siis aloittaa päiväni aamiaisella, vastoin yleisiä tapojani. Banaanipannukakuista sain vinkin ystävältäni, joka treenaa fitnesskisoihin, se on sekä hyvää, että terveellistä. Ainakin jos vertaa siihen, että normaali aamupala on mulle ollut yleensä tupakka ja kuppi kahvia. Rakas elimistöni, olen pahoillani tästä vuosien kidutuksesta.

Aamupalasta tuli Banaanipannukasa, ei kakku, kuten suunnitelmana oli, ja kyllähän se vähän kärähtikin, mutta olihan se aivan ihanan makuista! Ja ennenkaikkea helppoa! Kaksi kananmunaa ja banaani muussiksi ja paistetaan pannulla. Lisäksi mansikoita ja omatekemää ”terveellistä” hilloa, jonka tein vastalauseena kauppojen lisäainemössöille. Mansikkaa, raparperia, hunajaa sekä Chia-siemeniä.
Ensimmäinen tunti aamupalan jälkeen meni outoon haahuiluun. Käännyin parvekkeen ovelta ainakin kahdeksan kertaa. Tunti ja 12 minuuttia ja olin valmis lähtemään metsään piilotupakalle. Keneltäköhän meinasin piiloon mennä? Naapurin Heikiltä, joka tunnollisesti, muurahaisen lailla vaeltaa väsymättä ympäri pihoja varmistamassa, että valtakunnassamme on kaikki hyvin?
Tupakka-aski tuijotti mua eteisen pöydältä, ja päätin tempaista sen roskikseen, koska olin unohtanut pyytää miestäni ottamaan sen aamulla mukaansa ja hävittämään mahdollisimman kauas. Ihan vielä varmuuden vuoksi peittelin sen kunnolla käytetyllä suodatinpussilla, etten epätoivon vimmassa voi kaivaa sitä sieltä. Ja jos sen teen, niin sitten aletaan olla jo aika pohjalla.
Miten selvitä tästä päivästä loppuun saakka, jos jo ensimmäiset tunnit tuntuu kidutukselta? Järeämmät aseet käyttöön!

Sain ihanalta anopilta kirjan 30-vuotislahjaksi ja kaupasta hain jo ennakkoon tätä varten vahvinta nikotiinipurkkaa. Jos nämä pyhä kolminaisuus toimisi: blogi, kirja ja purkat.
Olen huomannut, että musiikki auttaa, kun alkaa tulla liian levoton olo. Mä olen täysin hullaantunut Sian uuteen levyyn, erityisesti Chandelier-biisiin, joka saa minussa aikaan aina sellaisen ihmeellisen energiapyrähdyksen. Yksi päivä metrossa istuessani, tätä kyseistä kappaletta kuulokkeilla kuunnellessani, tuli tunne, että teki mieli nousta seisomaan ja laulaa täysillä mukana, kädet levällään, koko sieluni kyllyydestä! Vielä ajattelin, että varmaan koko metrovaunu yhtyy lauluun ja matkustetaan sitten siellä kuin musikaalissa konsanaan. Päätin kuitenkin passata tällä kertaa.
Siitä joudun kyllä antamaan itselleni pisteen, että vaikka paljon on jäänyt tekemättä, musiikista on tullut nautittua viimeisen vuoden aikana. Ihana mieheni osti meille liput Musen keikalle ja kun huomasin, että jostain syystä olin alkanut tykätä Bruno Marsista ( ei aavistustakaan mistä tämä homma alkoi), oli keikalle päästävä. Niimpä ystäväni kanssa lähdettiin Budapestiin konserttiin, ja siellä oli aivan huikea meininki. Oltiin varmoja, että ollaan ainoat aikuiset,mutta väärässä oltiin ja pahemman kerran. Itse olin keikalla lähinnä pikkutytön tasolla, pakko oli muutaman otteeseen kiljua täysin palkein. Seuraavaksi Suomeen saapui herra Timberlake, ja jälleen, aivan mahtava keikka. Koko Hartwall Arena tanssi ja lauloi.
Mietin kesken jokaisen keikan, että minkä ihmeen takia en ole tehnyt tätä aikaisemmin?
Nyt on liput ostettu Katy Perryn keikalle Helsinkiin, ensi vuoden alussa. Perry ei ole koskaan kuulut suuriin suosikkeihin, mutta miksipä ei? Show on varmasti hieno, ja mielellänihän minä jollotan siellä mukana koska fiilis on aina konserteissa katossa!
Sian keikalle pääseminen olisi suuri haave, daami ei vaan kuulemma konsertoi enään ollenkaan. Odotellaan jospa mieli muuttuisi vuosien varrella :)
Huh,kylläpä helpotti tämäkin avautuminen, saa käsille ja aivoille muuta tekemistä, kun tuijottaa parvekkeen ovea ja käydä välillä kokeilemassa oven kahvaa, vain todetakseen, että siinä se on edelleen paikallaan.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, taistelu jatkukoon!
//www.youtube.com/embed/2vjPBrBU-TM