I Love Barcelona

THROW BACK THURSDAY

photo12.jpg

Haluan muistella Barcelonan matkaamme kesäkuussa, minne matkustettiin jotta saan vanhentua rauhassa. Ikivanha klisee ”ei vastaanottoa, olen matkoilla” sopi mulle paremmin kuin hyvin, sillä olin halunnut Barcelonaan jo vuosia ja nyt oli hyvä syy lähteä. Vaikken oikeastaan ymmärrä, miksi matkustamiseen tarvittaisiin yhtään mitään syytä.

Haluan kuitenkin ennen Barcelona-muisteloitani tunnustaa, että lipsahdin polttamaan tänään pari tupakkaa, koska otti niin paljon päähän.Sen jälkeen otti niin paljon enemmän päähän, etten voinut edes kieriskellä itsesäälissä vaikka kuinka teki mieli, oikeastaan teki mieli läppästä itseäni poskelle ja laittaa itseni nurkkaan seisomaan. Se vain olisi saattanut näyttää töissä jonkin verran erikoiselta noin niinkun muiden näkövinkkelistä katsottuna. Hieman joudun oikeuttamaan tätä repsahdusta sillä, että viimeiseen puoleentoista vuorokauteen mahtuu yö päivystyksessä, koska en voinut paarman hyökätessä vastustaa esitellä karateninjaliikkeitäni, tulehtuneet selkälihakset ja totaalinen lihasjumi,  muutama tunti huonosti nukuttua, kivun täyteistä unta sekä puolirampana, zombien lailla elottomana hiipien tehty inventaario. Annan kuitenkin itselleni anteeksi ja keskityn nyt mukavien muistelemiseen itseni soimaamisen sijasta, koska aion nousta tästä uudelleen, kuin Feenix-lintu, vai mikä se oli.

 

BARCELONA

Matkustettiin siis Barcelonaan kesäkuun puolivälissä ja voin sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olin kuullut pelkkiä ylistyspuheita kaupungista monelta eri suunnalta,  eikä niissä ollut yhtään kalamiehen lisää. Se kaupunki on uskomattoman ihana. Siellä on kaikkea, kaikille!

Ensimmäinen viikko yövyttiin Gorbera De Llobregat-nimisessä laaksossa noin 20 kilometriä Barcelonasta. Ihanan rauhallinen paikka, jossa kesäkausi oli vasta aluillaan. Sopi hyvin pelkkään aivojen nollaamiseen. Llobregasta käytiin kuitenkin Barcelonassa jo etukäteen tutkimusretkillä, sillä hotellin edestä lähti bussi kaupunkiin puolen tunnin välein.

Barcelonan metroverkosto on todella näppärä, selkeä ja helppo tapa liikkua, ja sitä tuli käytettyä jonkin verran, vaikka enemmän me suositaan kuitenkin päämäärätöntä haahuilua kävellen, sillä silloin sitä eksyy yllättäviin ja hienoihin paikkoihin.

Erityisesti mieleen jäi El  Ravalin alue (mereltä päin katsottuna La Ramblan vasemmalla puolella), joka on entinen köyhempi työläisalue, nykyään enemmänkin trendikkäämpi. Ihanan urbaani ja hienolla tavalla ränsistynyt, täynnä katutaidetta ja suuria seiniin tehtyjä maalauksia joita rakastan tuijotella.

nelson.jpg

photo1_1.jpg

 

Ravalista vinkattiin myös, että sieltä saa todella edullisesti ruokaa, jos jaksaa tutkia paikkoja. Toki TripAdvisor löytää sinulle ne valmiiksi, jos oma kärsivällisyys ei etsiskelyyn riitä. Hieman epäröitiin, kun nähtiin pieni ruokapaikka, joka ulkostandissa mainostettiin: tapas +  paella + juoma 6,50€, paikka näytti ulkoa hieman epämääräiseltä, mutta kun päätettiin marssia sisään, paikka olikin todella pelkistetty ja siisti, sisustukseltaan enemmänkin skandinaavinen. Ruoka oli oikein kelpoa ja jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli koko paikasta. Paikan nimeä en valitettavasti enää muista, tälläisiä paikkoja kun siellä oli paljon. Toki Barcelonassa saa edullisesti syötyä ympäri kaupunia lakisääteisen lounastarjouksen (Menu del dia) ansiosta.

La Ramblalla ei juurikaan tuhlattu aikaa, koska en ole niin kiinnostunut turistimassojen vanavedessä vellomisesta.

Ramblan toisella puolella oleva Barri Goticin alue oli myös upea. Pieniä kujia ja ahtaita katuja mielinmäärin täynnä kauppoja ja ravintoloita, siellä tuli käveltyä kilometritolkulla reissun aikana, ja joka kerta löytyi jotakin uutta. 

Alueella sijatiseva katedraali on myös näkemisen arvoinen.

katetdraali.jpgJa jälleen täälläkin sai törmätä lukuisiin maalauksiin ympäri rakennusten seiniä.

whitney.jpg

Viimeiset kolme päivää matkasta majoituttiin Glory Guest Houseen, joka sijaitsi noin 30 metriä Sagrada Familian seinästä (metropysäkki, no mikäpä muukaan kun Sagrada Familia) . Alueena ei kaikkein rauhallisin, mutta tätä paikkaa suosittelen lämpimästi majoittumiseen. Ainoa miinus oli jaettavat wc:t, mutta loppujen lopuksi sillä ei ollut mitään merkitystä, sillä kolme yötä siellä asustellessamme törmäsimme yhden kerran toiseen pariskuntaan, jotka asuivat naapurihuoneessa. Hostellissa on yhteensä neljä huonetta,kaksi kylppäriä, valoisa ja avara olohuone/ruokailuhuone, sekä keittiö ladattu aamupala tarvikkeilla, joita sai vapaasti käyttää. Hinta oli todella edullinen, 20€/henkilö/vuorokausi.

sagra.jpg

Aivan Sagrada Familian lähellä on myös jättimäinen kirpputorialue (metropysäkki Diagonal,linjat L5 tai L3), joka valitettavasti oli kiinni sinä päivänä, kun oltiin sinne menossa, ensi kerralla sinne on pakko päästä. 

Ehdottomasti kannattaa myös käydä ihailemassa suurta suihkulähdettä, jossa on iltaisin musiikki- ja valoshow (metropysäkki Espanya,linjat L1 tai L3). Täältä löytyy myös entisestä härkätaisteluareenasta tehty Arena De Barcelona-kauppakeskus, jonka katolla on useita ravintoloita, joista näkee kauas kauniit maisemat.

photo16.jpg

photo18.jpg

Barcelona sopii siis kaikille, ihan kaikille. Varsinkinkin elämästä nautiskelijoilla, hyvä ruoan rakastajille sekä urbaanissa ja boheemissa tunnelmassa viihtyville! Etenkin niille, jotka haluavat helposti yhdistää sekä ranta- että kaupunkiloman. 

Lopuksi vielä rimpsu kuvia matkan varrelta:

kahvit.jpg

photo11.jpg

Barcelonan ranta, Barcelonetan aluella, jonne kävelee alle kymmenessä minuutissa Barri Goticista.

barcelona.jpgTämä kuva on otettu Gaudin puistosta, jonne kannatta ehdottomasti suunnata. (Metro: linja L3, pysäkki Lesseps tai Vallcarca

paella.jpgNiin hyvää, että teki mieli tirauttaa. Barcelonetan rantakadulla sijaitsee kalaravintoloiden parhaimmistoa.

karuselli.jpgTällaisia ihanuuksia löytyy, kun harhailee päämäärättömästi tutkimassa tuntemattomia katuja <3

 

Olen aina ihmetellyt, että miksi ihmeessä ihmiset palaa kerta toisensa jälkeen samoihin paikkoihin, vaikka maailma on täynnä tutkittavaa. Sydämeni on kuitenkin viety, ja niin paljon jäi tutkimatta. Barcelona, me tavataan vielä.

 

Minna

hyvinvointi mieli suosittelen matkat