Meidän tarinamme tiivistettynä
16 vuotiaana raskaaksi tullessani, oli se täysi shokki. Miten minä selviän tästä? Miten ihmeessä kerron tästä vanhemmilleni? Minä varmaan kuolen!
No ei, tässä sitä ollaan kaksi vuotta myöhemmin. Paljon on tapahtunut. Hieman kyllä liikaakin. Raskausaikani oli kamala. Jatkuvaa oksentelua, supisteluja sun muita kipuja, sekä silloinen huono parisuhde lapseni isän kanssa. En voinut nauttia raskausajastani käytännössä ollenkaan.
Synnytys minulle oli vaikea. Käynnistys aloitettiin 17.1.2019 klo 8.00. Käytössä oli varmaan kaikki mahdolliset millä saisi synnytyksen käynnistymään, mutta neljään päivään ei mitään tapahtunut. 20.1.2019 aamulla päätettiin sitten, että puhkaistaan kalvot, kun ei mikään muu tunnu tehoavan, eikä avaavia supistuksia tule. Kalvojen puhkaisun jälkeen alkoikin rytinällä tapahtumaan! 8 ja puolen tunnin päästä kalvojen puhkaisusta aloin ponnistamaan. Ponnistusvaihe minulla kesti 58 minuuttia, eikä koko synnytyksen aikana minulla ollut kivunlievityksiä.
Sairaalasta kotiin päästyä kotona oli rankkaa. ”Ystäväni” eivät enää pitäneet minuun yhteyttä, koska olin äiti. Olin 16-vuotias ja olen äiti. Parisuhteeni oli hirveä ja se aika, mitä olisin voinut käyttää vauvan kanssa olemiseen ja siihen, että miten opin olemaan äiti, meni lapseni isän kanssa riitelyyn. Sairastuin hyvin nopeasti synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka jäi silloin hoitamatta ja synnytyksen jälkeinen hoitamaton masennus on sen takia nykyisessä arjessani hyvin läsnä. Sosiaalityöntekijät onneksi puuttuivat nopeasti tilanteeseen ja pääsimme pois poikani kanssa. Tilanne kuitenkin kärjistyi masennukseni takia siihen, että poikani Julius sijoitettiin minun äitini luokse 10 kuukaudeksi ja se oli hirveintä aikaa, mitä olen koko äitiyteni aikana joutunut kokemaan. Kävin silloin paljon keskustelua itseni kanssa siitä, että olenko epäonnistunut nyt äitinä? Olenko huono äiti? Eikä asiaa helpottanut yhtään kavereiden ja muiden tuntemattomien ihmisten puheet siitä kaikesta.
Miten minulla ja Juliuksella nykyään sitten menee? Opiskelenko? Olenko töissä?
Meillä menee nykyään todella hyvin! Julius on muuttanut takaisin kotiin äitini luota jo jonkin aikaa sitten ja olen löytänyt upean miehen rinnalleni. Aloitin ammattikoulun, mutta nykyinen ala ei oikein ole minun juttuni. Tällä hetkellä siis opiskelen parturikampaajaksi ensimmäistä vuotta. Olen kuitenkin miettinyt, että haluan aloittaa lukion. Saas nähdä, mitä sen suhteen tapahtuu lähitulevaisuudessa.
Julius käy päiväkotia 5 päivää viikossa ja käy joka toinen viikonloppu isänsä luona. Silloin kun Julius on isänsä luona, monesti vietän ne viikonloput vain kotona rauhassa mieheni kanssa tai ystävien kanssa. Sellainen juhliminen ei kuitenkaan ole mun juttu.
Mieheni on yrittäjä ja tekee paljon reissuhommia ympäri Suomea ja Ruotsia, mikä tietenkin vaikuttaa arkeen paljon, kun suurimmaksi osaksi Juliuksen kanssa olemme kahdestaan. Mutta siihen olemme tottuneet ja olemme löytäneet myös hyvät puolet niistä reissuista. Ei meidän parisuhde varmaan edes kestäisi, jos oikeasti olisimme päivästä toiseen toistemme seurassa.