Side, Turkki
Moi!
Käytiin syyskuussa Sidessä, Turkissa ja ajattelin kirjoittaa siitä postauksen vaikka siitä on hetki aikaa. Oli sen verran kiva paikka. 🙂
Eli, Side sijaitsee Turkin eteläpuolella, Antalyan ja Alanyan välissä. Matkustin veljeni, siskoni ja sikon kahden lapsen kanssa. Aluksi mietin mitähän tästä tulee kun on muksuja mukana mutta matka meni todella hyvin!
Muita turisteja ei ollut kovinkaan paljon, ja ne jotka nähtiin oli venäläisiä.
Yövyimme Irem Garden Apartment hotellissa. Minulla ja veljelläni oli oma huoneisto ja siskolla ja lapsilla oma. 🙂 Huoneistot oli kuitenkin samassa kerroksessa vierekkäin. Hotelli oli mukava, mutta wifi toimi vain parvekkeella, ei huoneessa. Hotellissa on kaksi liukumäkea, iso allas sekä lasten allas. Mukava asiakaspalvelu!
Oli kyllä mukava kun lapset oli mukana. Ostimme minulle ja veljelleni uimalasit koska innostuimme sukeltamaan lasten kanssa. Suurimman osan ajasta sukeltelimme ja uimme. Auringon otolle ei paljoa jäänyt aikaa. Näin tällä kertaa. 🙂
Kävimme meren rannalla monta kertaa, ja tämä ranta on ehkä paras missä olen käynyt. Esim Alanyan rannoilla on isoja kiviä ja vedessä kallioita niin pitää olla varovainen. Täällä on vain hiekkaa eikä mitään esteitä vedessä. Palvelu pelasi myös rannalla. Pitkästi matala ranta, sopii hyvin lapsi perheille. 🙂
Kävimme Antik Sidessä, vanhassa kaupunginosassa jossa on hyvin vanhoja raunioita ja patsaita. Tämä oli aivan ihana paikka, minä kun rakastan historiaa. Kävimme syömässä pizzaa ja hampurilaisia, en nyt muista paikan nimeä mutta oli ehkä maailman paras kana mozzarella pizza!
Upea Apollon temppeli. Tulimme paikalle juuri oikeaan aikaan, aurinko oli juuri laskemassa ja maisemat oli aivan mahtavat. Siden patsaiden historiaa löytyy täältä.
Kävimme myös Manavgat kaupungissa, Manavgatin vesiputouksilla. Paikka oli maksullinen ja putoukset paljon pienemmät kuin mitä kuvissa näytti. Oli kuitenkin hyvin kaunista ja kaikin puolin mukava pieni reissu. 🙂
Kuvat otettu Samsung s7 puhelimella.
ps. Jos on suunnitelmissa matkustaa turkkiin niin kannattaa käydä Sidessä vaikka päiväseltään. 🙂
Kiitos kun luit!
<3:elkku
PS. Mun Side matkapäiväkirja löytyy täältä.