Perätilasynnytys

Perätilassa oleva vauva ”istuu” kohdussa pylly alaspäin, kun normaalisti vauva on pää alaspäin. Minun vauvani istui kohdussa koko raskauden, vaikkei sitä ensin neuvolassa huomattu. Kun he alkoivat epäillä että näin saattaa olla, piti minun käydä jorvissa ultrassa. Siellä se poika istui tyytyväisenä pylly alaspäin eikä lääkäri lähtenyt häntä ulkoapäin kääntämään, istui sielä jo niin tukevasti pylly syvällä lantiossani. Sain uuden ajan jolloin menisin magneettikuvauksiin mittaamaan lantioni leveyden. Rv 38 tulokset tulivat, ja lantioni oli kuulemma ihanteellinen tähän tarkoitukseen. Päätimme siis yhdessä lääkärin kanssa että odotan ihan rauhassa synnytyksen alkua ja synnytän normaalisti alakautta. Oli hieman ristiriitaiset tunteet siinä kohtaa kun sai tietää että ei olekaan ihan tavallinen synnytys. Olin miettinyt synnytystä paljon ja miten siitä selviäisin. Löysin netistä paljon synnytys kertomuksia, niin hyviä kuin pahoja. Perätilasynnytyksistä ei ollut paljon kertomuksia, ja ne jotka löysin oli kauheaa luettavaa. Siispä päätin kirjoittaa oman kokemukseni ja jakaa sen teille. ❤

Kun vauva syntyy perätilassa, vie se enemmän tilaa kuin normaalissa pää edellä-synnytyksessä. Silti ajattelin, että kyllä tämä tästä, naisen vartalo on tehty synnytystä varten.

Kuvassa rv31 menossa 🙂

11.3.2013 (Rv39+0)

Edellisenä päivänä minulla oli melko kova kipu alaselässä. En kuitenkaan ymmärtänyt että se voisi liittyä synnytyksen alkuun. Yö meni hyvin.

Oli tavallinen kylmä maanantai päivä, kävin kaupassa iltapäivällä ja kun sieltä lähdin kotiin ajamaan (pari kilometriä), en laittanut turvavyötä ison mahani takia. Sain siitä sakot, istuin poliisiautossa ja tunsin alavatsassani pientä kihelmöintiä. En tiennyt mitä se oli, ajattelin vain että vauva se sielä potkii. Ajoin kotiin ja menin lepäämään. Kihelmöinti jatkui ja muuttui kokoajan tuntuvammaksi. Otin esiin kirjan ”vauvan syntymä” ja luin synnytyksen alusta. Siellä luki että tuntuu alaselässä ja supistukset tihenevät ja muuttuvat kivuliaimmiksi. Kun ne alkoivat sattua, soitin jorviin että nyt on synnytys alkanut. Sieltä sanottiin että pikkuhiljaa voit alkaa tulemaan. Soitin avopuolisolleni töihin ja hän lähti tulemaan kotiin. Kello oli n. seitsemän kun kivut olivat todella pahat ja lähdettiin jorviin.

Klo 19.55 sisäänkirjauduttiin jorviin ja minulla oli jo kovat kivut. Olin 3cm auki. Päästiin huoneeseen jossa vaihdoin vaatteet ja vauvan sydänääni jutut laitettiin vatsani päälle. Supistukset olivat tuskaiset. Sitten päästiin synnytys saliin ja sain ilokaasua. Se vei kivut kokonaan pois. Tuntui kuin olisin kännissä, nauroin ja juttelin hassuja miehelleni. Lepäsin sängyllä ilokaasuni kanssa ja join hiukan vettä. Olin kyljelläni ja melkein unessa kun tunsin taas supistukset, ne olivat tiheät ja todella kivuliaat. Pyysin saada epiduraalin. Olimme mieheni kanssa yksin huoneessa, ja painoimme nappia jotta hoitaja tulisi. Kun sain epiduraalin, tunsin pienen nipistyksen selässä, ja sitten oloni helpottui pikkuhiljaa. Minulla oli hyvä olo, kunnes vähän ennen keskiyötä tunsin outoa painetta. Se oli ponnistusvaihe mutta en ymmärtänyt sitä silloin. Kävin vessassa (onneksi ei sinne kuitenkaan syntynyt), ja menin taas makuulle. Paine tuntui taas ja teki mieli ponnistaa, mutta olimme kahdestaan mieheni kanssa huoneessa. Painoimme jälleen nappia  ja kun hoitaja tuli, sanoin että nyt tuntuu, ja hän laittoi lisää puudutusainetta selkääni (ei siis ymmärtänyt että ponnistusvaihe oli alkanut, luuli että ne oli supistus kipuja..) En ymmärtänyt selittää miltä kipu tai paine tuntuu. Hoitaja lähti huoneesta sanoen että siellä oli toinen synnytys menossa. Jäätiin taas kahden. Epiduraali vei ponnistuksen tunnun pois, ja oltiin hetki kahdestaan. Sitten sisään astui kolme lääkäria, kaksi kätilöä sekä opiskelija. Olin 10cm auki ja sain alkaa ponnistaa. Lapsiveteni ei ollut vielä mennyt joten ponnistin ensin sen. Ponnistin ja yhtäkkiä vettä tuli hirveästi kovalla paineella kastellen kaikki edessäni seisovat, ja he joutuivat vaihtamaan vaatteensa. En tiedä missä vaiheessa sain paikallispuudutuksen, mutta synnytyskertomuksessa lukee että olen sellaisen saanut. Nyt aloin ponnistaa niin kovaa kun pystyin, mutta minä en epiduraalin ansiosta tuntenut sitä painetta tai ponnistuksen tarvetta, joka helpottaa ponnistamaan tässä vaiheessa. Oikea jalka syntyi ensin, sitten pylly, kädet ja hartijat. Jossain vaiheessa leikattiin välilihaa. Kun pää oli vielä sisällä, yritti lääkärit saada sormeaan vauvan suuhun auttaakseen pään ulos. He eivät kuitenkaan onnistuneet joten he pitivät vauvan muusta vartalosta kiinni (jottei vauva kääntyisi jotenkin väärin) ja sanoivat minulle että nyt pitää työntää. Sieltä se sitten tuli, koko vauva, ja ponnistusvaihe kesti noin 15min. Hän sai vain kaksi pistettä, sillä hän oli sininen ja veltto ja hengitti heikosti. Hänet vietiin toiseen huoneeseen, ja viiden minuutin kuluttua hän sai jo 9 pistettä. Minulta oli leikkauksen lisäksi revennyt väliliha syvältä, eikä verenvuotoa saatu loppumaan. Menetin 1,5 litraa verta, ja minut vietiin leikkaus saliin ommeltavaksi. Olin hyvin heikko ja peloissani, sillä pelkään neuloja ja kipuja ja kaikkea siihen liittyvää. Synnytys ei sattunut, mutta nyt kun makasin siinä heikkona ja avuttomana, olin hyvin peloissani enkä tuntenut saati pystynyt liikuttamaan jalkojani. Minut ommeltiin ja heräämössä olin pari tuntia lepäämässä. Sitten pääsin perhe huoneeseemme mieheni ja lapseni luo. Hän syntyi 12.03.2013 kello 00.15 ja oli 51cm pitkä ja 3525g painava, hyvin kaunis vauva. Oikea jalka oli hieman sininen synnytyksen jälkeen.

Olimme sairaalassa viisi päivää, sitten lähdimme kotiin pienen nyyttimme kanssa. Arki alkoi, vauva nukkui hyvin ja söi paljon. Rinta syöttö ei oikein onnistunut, eikä se minua kyllä haitannut koska pumppasin mielelläni pulloon ja syötin siitä. Vauvasta tuli Roope. ❤

Roope täyttää maaliskuussa 5 vuotta! Hän oli maailman kiltein vauvva. Nyt hän on sitäkin villimpi ja puhuu enemmän kuin äitinsä. :)

Kiitos kun luit! 

❤:elkku