Start Of Something New
Aina vähän enemmän ja vähemmän bloganneena, aiemmin Bloggerissa, halusin jotain uutta. Putsata pöydän ja alottaa alusta, ilman vanhojen postauksien poistamista ja ulkoasun päivittämistä, päätin kokeilla jotain erilaista. Siksipä ihan testimielessä loin tunnukset ja blogin tänne lily.fi -osoitteeseen.Tunnen jotenkin motivoituneeni uudelleen ja tällä kertaa oikeasti pyrin bloggailemaan ahkerasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tai kannattaako sitä vielä lupailla mitään. Katotaan ekaksi miten tää lähtee käyntiin, ainakin kirjoituspohja on yksinkertasempi verrattuna bloggerin pohjaan! 🙂
Mitäs muuta?
Eli joo, oon siis Elisa, kohta 21vee asiakaspalvelija Tampereelta. Omistan pienen kissapojan, joka on pikku torpedo tuhotessaan ja sotkiessaan paikkoja. Lisäksi rakastan kenkiä, meikkejä ja vaatteita siinä sivussa. Ajattelen myös, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara ja siitä syystä mun hiustenväri saattaa vaihtua muutaman kerran vuodessa.
Ehkäpä siinä kaikki tiivistettynä muutamaan lauseeseen. Tästä se lähtee. Taas.