Mitä on kauneus?

Oletko koskaan miettinyt mitä on kauneus? Miten se määritellään? Onko kauneus ulkoista vai sisäistä? Kumpi on tärkeämpää? Entä mitä on kauneus silloin, jos sitä ei voi nähdä? Olenko minä kaunis? 

 

 

 

 

Muutama vuosi sitten Buzzfeed julkaisi videon, jossa haastateltiin sokeita ihmisiä. Heiltä kysyttiin, mitä on kauneus. Eräs haastateltavista vastasi, että hänen mielestään kauneus on elämys, niin kuin esimerkiksi vastapaistettujen voileipien tuoksu. Toinen vastasi: ”kauneus on sitä, kun menee rannalle ja kuvittelee, miltä meri ja taivas näyttäisivät juuri sillä hetkellä.” Haastateltavien mukaan ihminen ei tarvitse näköä nauttiakseen kauneudesta. Yksi heistä myös totesi, että sokeus on ollut siinä mielessä kuin siunaus, ettei uusia tuttavuuksia tavatessaan enää välitä ihmisen kansallisuudesta, pituudesta tai painosta. 

”Kauneus on sitä, kuinka ihmiset kantavat itsensä.”

 

Kauneus on yksilökohtainen kokemus, ja on hyvä huomata että kauneuskäsitykset vaihtelevat jonkin verran myös ajallisesti. Tietyt piirteet kuitenkin esimerkiksi ihmiskasvoissa tai luonnonympäristössä ovat kauniita useimpien ihmisten mielestä kulttuuriin katsomatta. Minä en kuitenkaan yksin voisi lähteä sanomaan, että tiedän mitä kauneus on ja vain minun käsitykseni siitä on oikea. Se mikä on minun mielestäni kaunista, ei ole sitä välttämättä toiselle. Minä pidän itseäni yleisesti ottaen kauniina, mutta en silti väitä että kaikki muut olisivat siitä samaa mieltä kanssani. Kuten muilla, myös minulla on välillä niitä huonoja päiviä kun katson peiliin enkä ole tyytyväinen siihen mitä näen. Luulen, että loppujen lopuksi meille kaikille tärkeintä on käsitys itsestämme ja omasta kauneudestamme. Jos emme pidä jotakuta toista ihmistä kauniina, se ei ole meille iso asia. Se ei ole meiltä itseltämme millään lailla pois. Mutta jos emme pidä omasta ulkonäöstämme, se vaikuttaa alentavasti itsetuntoomme ja minäkuvaamme. Tämä voi kuulostaa todella kliseiseltä, mutta itsestään kannattaa opetella tykkäämään. Jos ei tykkäämään, niin ainakin tulemaan toimeen itsensä kanssa. Itseään ei välttämättä tarvitse opetella pitämään kauniina, sillä se ei ole mielestäni ihmisyyden tärkein seikka. Surullista on kuitenkin se, jos joku pitää itseään rumana tai vastenmielisenä. Sellaisten ajatusten kanssa eläminen on myrkyllistä kenelle tahansa.

 

Merkittävä kysymys on se, kuinka tärkeää (ulkoinen) kauneus oikeasti on? Jotkut ajattelevat että kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kauniita, tai ainakin sanovat ajattelevansa niin. Minä itse ajattelen, että jokaisessa ihmisessä on ainakin jotain kaunista. Jollekin kauneus ja estetiikka voivat olla todella tärkeitä asioita ja ne voivat olla läsnä monenlaisten valintojen tekemisessä. Minullekin kauneus on siinä määrin lähellä sydäntä, että siistiydyn joka aamu ja pidän itsestäni fyysisesti huolta. En kuitenkaan haluaisi kauneuden määrittävän esimerkiksi sitä, miten suhtaudun muihin ihmisiin. Olen kyllä tarkka omasta ulkonäöstäni, mutta en siksi että se miellyttäisi muita vaan siksi että se miellyttäisi itseäni. Muiden ihmisten ulkonäkö on minulle kuitenkin heissä vain toissijainen seikka. En pidä ihmisistä siksi, jos he näyttävät kivalta, vaan siksi jos he tekevät minut iloiseksi jutuillaan. Ja en huijaa kun sanon, että itsevarmat ihmiset näyttävät muidenkin silmissä kauniilta. Pelkästään se, kun ihminen hyväksyy itsensä saa muutkin hyväksymään hänet paremmin. 

 

Minulle ulkoinen kauneus on ryhtiä, terveitä, yleensä pitkiä hiuksia, ilmeikkäitä silmiä ja pehmeitä kasvonpiirteitä. En kuitenkaan väitä, etteivätkö muunlaiset- tai näköiset ihmiset voisi olla myös kauniita. Sisäisesti kaunis ihminen jolta löytyy persoonaa ja särmää saa minut usein näkemään hänet myös ulkoisesti kauniimpana. Ja toisinaan myös toisten ihmisten käsitykset kauneudesta saattavat vaikuttaa omaani tai laajentaa sitä. Oletko sinä huomannut sellaista itsessäsi?