Kuka on ella maria tee

On yksi asia, joka sinun pitää tietää minusta ja blogini tarkoituksesta, jos luet blogiani. Ajattelen paljon sitä, miten ajattelen ja käyttäydyn. Kyseenalaistan ajatuksiani, tulkintojani ja reaktioitani jatkuvasti. Ajattelen myös, miten ja miksi muut ajattelevat ja käyttätyvät tietyllä tavalla. Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa tai vähätellä, vaan ymmärtää. Uskon, että me tiedämme ihmisistä ja ihmissuhteista paljon, mutta samalla emme yhtään mitään. Voin olla huomenna viisaampi, kuin tänään, mutta silti en tiedä oikeastaan mitään. Ylihuomenna saatan tietää vähemmän kuin tänään. That’s the beauty of. You live and you learn. Seuraava lausahdus on minä pähkinänkuoressa:

 

Asuin keväällä kolmen kämppiksen kanssa. Avauduimme niin arkeen kuin ihmissuhteisiin liittyvistä ongelmista. Oli ihanaa, kuinka tuntemattomat ihmiset sanoivat lyhyen ajan kuluttua, että minulta saa tukea ja neuvoa lähes kaikkeen. Totuus oli, että olin itse kokenut, nähnyt tai lukenut vastaavaa ja tiesin, mikä voisi auttaa. Tajusin, että ongelmani ovat voimavarani, ja tämä lause syntyi itsestään.

 

        Opiskelen sosiaalipsykologiaa 6.vuotta. Sosiaalipsykologia sijoittuu psykologian ja sosiologian väliin. Ensimmäinen on kiinnostunut yksilöstä, ja jälkimmäinen yhteiskunnasta. Sosiaalipsykologia on kiinnostunut ryhmistä yksilön ja yhteiskunnan välissä: perhe, työ, koulu, harrastukset, pari- ja ihmissuhteet, robotiikka ja niin edelleen. Tärkein asia opinnoissani on se, miten se on muuttanut ajatteluani. Luettuani Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin kirjan Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, sain ajatusmaailmalleni määritelmän. Olen aina ajatellut, ettei ole yhtä totuutta tai yhtä oikeaa tapaa ajatella, ja kokenut, ettei ajattelua ole helppo muuttaa. Sosiaalinen konstruktionismi – johon kirja ja ajatusmaailmani perustuvat – olettaa, että kaikki tieto, tavarat, asiat, tyylit, pelit, trendit, persoonallisuudet you name it ovat sosiaalisesti rakennettuja. Toisin sanoen, ne ovat ihmisten luomia ja ylläpitämiä. Naisen ja miehen välistä suhdetta ei pidetä normina sen takia, että se olisi absoluuttinen totuus. Päin vastoin, se on yksi mahdollisuus monista. Heterosuhdetta pidetään normina, koska ihmiset ovat joskus niin päättäneet ja levittäneet uskomusta sukupolvilta toisille. Ei pelkästään yksityishenkilöt, vaan esimerkiksi johtajat, päättäjät, asiantuntijat, koulujärjestelmä ja laki. Viime vuosina ajatusmallit ovat muuttuneet, ja tutkimusten mukaan uusi sukupolvi ei koe saman sukupuolen välistä suhdetta poikkeavana. He ovat suvaitsevaisempia, kuin aikaisemmat sukupolvet, ja heterosuhteen asema normina on poistumassa. 

        Normit ovat opittuja sääntöjä, jotka kertovat miten jokin asia pitäisi olla tai tehdä. Niistä ei välttämättä edes puhuta ääneen. Ne vain ovat jotain ”minkä kaikki tietävät sanomattakin”. Ajatus siitä, että normit ovat ihmisten välisiä sopimuksia eikä totuuksia, kannattaa pitää mielessä. Tietty normi voi olla tietyn perheen, yhteisön, kulttuurin tai yhteiskunnan määrittämä ja ylläpitämä. Normit ohjaavat meidän jokaisen ajattelua ja toimintaa joka päivä, ja siksi ne ovat tärkeä tiedostaa ja kyseenalaistaa. Kun tajuaa, millainen normi itseä tai toista ohjaa, voi itseä tai toista olla helpompi ymmärtää. Tässä muutama esimerkki normeista, ensimmäisenä yhteiskuntatason normista:

        60-luvun lopussa syntynyt isäni on saanut kuulla elämänsä aikana 3 erilaista, yhteiskunnan ja lainsäädännön määrittämää versiota homoudesta:

  1. rangaistava teko
  2. sairaus ja
  3. yhtä tärkeä ja tasa-arvoinen kuin heterosuhde.

      Noin 30 vuotta hänen elämästään homouteen on liittynyt rangaistus (ensin tekoihin, sitten kehotukseen liittyen) ja niistä 12 vuotta se on luokiteltu sairaudeksi. Viimeiset 18 vuotta siihen on liitetty yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto, ja sukupuolineutraali avioliittolaki on ollut voimassa 1,5 vuotta. Oman elämäni aikana se on luokiteltu ainoastaan tasa-arvoiseksi. Toisin sanoen, olen oppinut erilaisen normin parisuhteista ja rakkaudesta kuin isäni. Kun isäni kokee ristiriitaisia tunteita uudesta avioliittolaista, ymmärrän häntä. Jos minulle olisi väitetty yli puolet elämästäsi, että jokin asia on väärin, ei sitä voisi muuttaa päivässä tiettyä nappia painamalla. Odotan kuitenkin isäni ymmärtävän myös minua, ja minun suvaitsevaisuuttani. Oikea tapa muuttaa pitkään vallinneita ajatuksia tai uskomuksia, normeja, ei ole syyttää tai tuomita toista, vaan ymmärtää. Ottaa hänen näkökulmansa. Maailma muuttuu, ja meidän jokaisen on tehtävä hitosti töitä, että pysytään perässä. ”Olet väärässä” ei johda mihinkään.

      Ihannevartalo on yksi kulttuurin määrittämistä normeista. Jos selaa Instagramin feediä, saa aika nopeasti kuvan, millaista vartaloa meidän kulttuuri tällä hetkellä ihannoi. Toisaalta on paljon tilejä ja yksityishenkilöitä, jotka välittävät erilaisia, loputtomia kehonkuvia. Tällä hetkellä vallitseva body posivity on yksi onnistuneista yrityksistä taistella ihannevartaloa vastaan. Sen tarkoitus on viestiä, että jokainen vartalo on ihannoimisen arvoinen. On hyvä tiedostaa, millaiselle sisällölle itse altistuu, kun selaa sosiaalista mediaa. Jos se tarjoaa vain yhdenlaista kehonkuvaa, voi se asettaa turhia paineita ja  pahaa mieltä. Mitä enemmän tiettyä asiaa näkee tai kuulee, sitä enemmän siitä pitää. Jos altistaa itsensä vain tietynlaiselle sisällölle, loput 99% elämästä jää kokematta.

      Normeihin liittyy vahvasti odotukset ja oletukset, joita meihin kohdistetaan ja joita me asetamme itse itsellemme. Myös perheiden sisällä on paljon normeja, jotka luovat tiettyjä odotuksia ja oletuksia, ja siten vaikuttavat ajatteluun ja toimintaan. Mun hyvä lapsuudenystävä on aina ollut hyvä urheilussa ja opiskelussa. Vuosi sitten hän kertoi, miten hänen vanhempansa reagoivat, kun hän lapsena tuli kotiin hyvin menneen kokeen tai kisan jälkeen. Ystäväni saattoi hehkuttaa kisan voittoa sanomalla ”olin paras” tai hyvin mennyttä koetta ”olen yksi luokan parhaista”. Vanhemmat toppuuttelivat ystävääni sanomalla ”Oma kehu haisee”. He ajattelivat, että menestyksestä ei pitäisi huudella sillä ei ollut hyvä tehdä muita kateelliseksi. Se lannisti ystävääni. Hän ei saanut aikaan vanhemmissaan sellaista reaktioita, kuin hän olisi toivonut. Vanhemmat odottivat, että ystäväni ei hehkuta voitoillaan. Ystävälleni muodostui oletus, että on parempi pitää matalaa profiilia ja olla tekemättä toisia kateellisiksi. Ilon ja ylpeyden sijaan menestymisestä tuli jotain piiloteltavaa. Siitä tuli ystävälleni normi, jota hän noudatti.

        Nuorena aikuisena ystäväni kuitenkin pysähtyi miettimään ”Miksi vähättelen itseäni ja kykyjäni? Haluavatko muut, että piilottelen onneani? Tekeekö minun onneni heidät todella kateellisiksi, eivätkö he osaa olla onnellisia puolestani?”. Hän palasi lapsuuteensa, ja katsoi ympärilleen. Muut menestyivät, eivätkä piilotelleet sitä. Hän oli onnellinen heidän puolestaan. Jossain vaiheessa hän ymmärsi vanhempiensa sanojen tehneen häneen lähtemättömän jäljen, joka vaikutti hänen ajatteluun ja sitä kautta toimintaan. Oli aika sanoa opitulle tavalle hyvästit, ja oppia uusi: käyttää omia vahvuuksia, menestyä ja olla ylpeä siitä. Meni vuosia, ja jopa äitini on huomannut muutoksen. Hän on kommentoinut, kuinka ujosta ja epävarmasta ystävästäni on kasvanut rohkea ja päättäväinen aikuinen, joka tietää, mitä haluaa. Jos ystäväni ei olisi tajunnut kuinka vahvasti hänen vanhempiensa reaktiot estivät häntä menestymästä, hän ei olisi päässyt eteenpäin.

        Sen sijaan, että toruisin ystäväni vanhempia, ymmärrän heitä. He ovat kasvaneet aikana, jolloin pyyteettömyys ja epäitsekkyys ovat olleet valttia. On pidetty matalaa profiilia, onnet ja saavutukset ovat olleet asioita, joita ei ole huudeltu kylillä. Se on osa suomalaista kulttuuria edelleen. Mieluummin valitetaan, kuin kerrotaan, mitkä asiat ovat hyvin. Onnella ei pidä elvistellä. Muutosta on kuitenkin tapahtunut, eikä pyyteettömyys ole enää olennaista. Kateuden sijaan pitäisi osa olla onnellinen muiden puolesta. Monien sometilit välittävät vain arjen hyviä hetkiä, eikä sitä pidetä pahana vaan tavallisena käytäntönä, normina. Jos tätä normia ei tiedosta, ja luulee muiden elämän olevan yhtä kiiltokuvamaista kuin somessa, voi oma elämä tuntua epäoikeudenmukaiselta ja kamalalta. 

Me törmäämme päivittäin erilaisiin normeihin ja niiden törmäyksiin. On mielestäni hyvä olla tietoinen eri tavoista ajatella ja kokea asioita, sillä se auttaa ymmärtämään itseä ja muita. Blogisani kerron omia pohdintojani ihmissuhteista ja ihmisistä, joita olen kohdannut. Ja muista, se ei tarkoita että itse ajattelisin niin viikkoa pidempää. Erehdyn jatkuvasti, ja se motivoi minua selvittämään yhä enemmän. Blogissani on lupa erehtyä ja myöntää, että sinulla ei ole vastauksia. Blogini ei tarjoa suoria vastauksia siihen, miten voit olla onnellisempi, tehokkaampi tai paremmassa kunnossa. Mutta onnistuessaan se auttaa sinua ymmärtämään. 

        Nyt haluan sinun kysyvän itseltäsi, millaiset normit, oletukset ja odotukset ohjaavat sinun toimintaa ja ajattelua. Ovatko ne oikeutettuja ja sinun hyvinvointia tukevia, vai pitäisikö jotakin muuttaa? Kohdistatko sinä itse itseesi tai joku muu sinuun kohtuuttomia odotuksia ja oletuksia? Tai kohdistatko sinä niitä muihin? Olen joutunut ja joudun muuttamaan omia ajatusmallejani jatkuvasti, koska välillä ne ottavat enemmän kuin mitä antavat. Tulevaisuudessa pääset seuraamaan ajatteluni loputonta huopaamista. Voi olla, että katsot elämää sen jälkeen uudella tavalla. 

 

– ella maria tee

   ps. laitathan palautetta, mitä pidit tekstistä. Jos haluat jakaa oman tarinasi, laita kommenttia tai ota yhteyttä ellamariatee@gmail.comSeuraavassa kirjoituksessa asiaa tunteista ja tarpeista.  

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *