Kupillinen aikaa

Kahvi. Suomalaisten suosikki puheenaihe. Varmasti tuhannen ja yhden blogipostauksen päähenkilö. Minäkin rakastan juoda aamuisin tuota mustaa huumetta. Muutaman kerran olen pyrkinyt irti kofeiinikoukusta ja luopunutkin joksikin aikaa kahvista kokonaan. Mutta tosasiat on kohdattava. Elämä on aivan liian lyhyt kahvittomille aamuille. Meillä on aivan huikea Dolce Gusto kahvinkeitin. Varmasti epäekologisin ja kallein tapa valmistaa kahvia kotona. Syyllisyyksissäni olen koettanut kierrättää kahvikapseleita. Niistä onkin hauska askarrella välillä juttuja. Joku juttu tuossa kapselikeittimessä vaan on. Se kahvi maistuu siitä aivan taivaalliselle. Parhaita turhakehankintoja ikinä.

Olen pohdiskellut toisinaan tätä ihmisten juomakulttuuria. ”Tule meille kahville”. Hyvin yleinen tapa Suomessa pyytää tuttava kylään. Etelä-Euroopassa pyydettäisiin ehkä ystävä lasilliselle viiniä läheiseen bistroon. Tällaisissa tilanteissa tuo neste siinä lasissa on paljon enemmän kuin pelkkä juoma, jota nautitaan. Se on kupillinen aikaa. Se kertoo seuralaiselle: ”Näin paljon aikaa minulla on viettää kanssasi”. Kun istahtaa ystävän kanssa kahville, tietää, että ainakin tuon kupillisen verran nestettä, ystävä on sataprosenttisesti läsnä, olemassa, pysähtynyt yhteiseen hetkeen. Niin kauan kuin aikaa lasissa riittää, voi rentoutua, jutella niitä näitä täysin vapaasti. Aikaahan on. Kun neste kupissa alkaa lähestyä loppuaan, tulee hetken jatkumoonkin epävarmuus. Ottaisinko toisen kupin. ”Otatko lisää kahvia?” Vieläkö tankkaisimme lisää yhteistä aikaa vietettäväksi? Vai onko jo aika lähteä jatkamaan juttuja omilla tahoillamme? 

kofeiinipärinöissään,

Ella