Tuijottelin tuossa Nooan nukkuessa makuuhuoneen herätyskelloa. Seurailin liikkuvia viisareita ja kuuntelin raksutusta. Kello näytti olevan jotakuinkin puoli kolme. Nautin rauhan ilmapiiristä, jonka nukkuva lapsi toi huoneeseen. Aika tuntui pysähtyneen, mutta kello kuitenkin liikkua raksutti eteenpäin.

Minun on ollut aina vaikea käsittää aikaa. Sellaista aikaa mitä katsotaan kellosta. Se on minulle enemmänkin sellainen summittainen suunnan näyttäjä, kuin selkeä tekemisen jaksottaja. Huomaan eläväni ennemminkun sellaisissa flow-pätkissä. Välillä hyvissä, välillä huonossa. Sitten näiden flow-pyrähdysten välillä pysähdyn ja lepään ja saatan katsoa kelloa.

Tällainen minulle luontainen sisäinen ajan mittari, on hieman ristiriidassa totutun yhteiskunnan normien mukaisen ajankulun kanssa. Tästä syystä asia on ollut minulle aiemmin elämässäni hyvin ongelmallinen juttu. Pystyn kyllä säätelemään elämääni joidenkin yksittäisten satunnaisten kellonaikojen mukaan, jos kovasti keskityn. Useammat peräkkäiset sovitut kellonajat vaativat jo tosissaan tosissaan energiaa. Esimerkiksi voin sopia tapaavani jonkun ystävän kello 14:00. Tai meneväni joogatunnille klo 19:00. Useimmiten olen jopa paikalla ihan ajallaan.

Siinä vaiheessa tulee ongelmia, kun olisi noudatettava jotakin tiettyä aikataulua. Mielestäni tekemistä ei voi aikatauluttaa. Se vie kaiken fiiliksen tehtävästä asiasta. Kamalin kammo, oli aikoinaan peruskoulu ja lukio. Koulu alkoi tasan kello jotakin, tunti kesti tasan 45 minuuttia ja välitunti tasan 15 minuuttia. Mitä ihmettä. Puolet opiskeluun tarkoitetusta ajasta ja enrgiasta meni kellon tuijottelemiseen. Jos johonkin tekemiseen innostui, niin aika oli ohi ennen kuin edes kunnolla pääsi alkuun. Ja taas toisaalta, jos ei yhtään kiinnostanut tehdä jotakin, niin oli pakko vain istua se tietty yksi ajanjakso siellä pulpetissa. Senkin ajan olisi voinut käyttää johonkin tuottavaan työskentelyyn, jonkin sille hetkelle sopivamman asian parissa. Olin jatkuvasti myöhässä, repuutin kursseja ja sain istua jälki-istunnoissa ihan vain koska en pysynyt niissä natsi-aikatauluissa.

Suurinta osaa ihmisistä tuntuu tällainen kellotettu aikataulutus palvelevan hyvinkin, mutta tiedän myös hyvin paljon muitakin ihmisiä, kenellä on vain luonnostaan erilainen ajan käsitys. Mielestäni on kapeakatseista pakottaa tällaisessa ajassa elävät ihmiset perinteiseen aikamuottiin. Tällöin saatetaan latistaa huikeita lahjakkuuksia, koska heille ei anneta mahdollisuutta oppia ja toteuttaa itseään heille luontaisella tavalla. Luulisi että olisi jo mahdollista jollakin psykologisilla testeillä määritellä lapsen luontaiset oppimisvahvuudet ja perustaa eri pääoppimistyylejä tukevia kouluja, sen sijaan, että kaikki yritetään puristaa samaan muottiin. Onhan tietysti olemassa Steinerkouluja, mutta aika harvassa ja nekin harvat ovat kuulemani mukaan aika täyteen buukattuja.

Olen monesti tuntenut olevani jotenkin viallinen ja huono ihminen, kun en osaa käyttää kelloa luontevasti. Tykkäsin kovasti asua Espanjassa, koska siellä aika oli huomattavasti suhteellisempi käsite. Elämä oli paljon helpompaa. Tiukkojen aikataulujen seuraaminen tekee minut suunnattoman stressaantuneeksi ja menen ihan lukkoon, enkä pysty tekemään asioita kuin aivan minimiteholla. Aikuisena olen jo osannut onneksi päästää irti jatkuvasta itseni moittimisesta. Elän omassa ajassani ja sillä hyvä. Käytän kelloa, jotta olisin tapaamisissa oikeaan aikaan ja jotta en myöhästyisi junasta. Muuten sillä ei ole niin suurta merkitystä.

Kukin tyylillään,

ja ajallaan.

Ella