Pitkäjänteinen puolukka

Eilen päätin lopettaa blogin kirjoittamisen. Tänään päätin että en varmasti lopeta. Olen maailman epäpitkäjänteisin ihminen. Tämän blogin kirjoittamisen oli tarkoitus opettaa minulle pitkäjänteisyyttä. Tein itseni kanssa sopimuksen, että kirjoitan, tuli mitä tuli, säännöllisen epäsäännöllisesti vuoden ajan. Sisältöä tärkeämpää on vain se, että teen. Ja kuinka monta kertaa olen meinannut luovuttaa? Monta.

Asetan itselleni hölmöjä tavotteita sisällön suhteen, vaikka sillä ei kokonaistavoitteeni kannalta ole mitään merkitystä. Halusin että tämä blogi näyttäisi siltä, että kirjoittaminen on helppoa ja kivaa. No on se ollut sitäkin, mutta ihan yhtä paljon ahdistavaa ja työlästä, mitä sitä peittelemään. Tahdon vain pystyä tekemään Edes Jotain Asiaa yhtämittaisesti vuoden, vaikka kuinka pännisi välillä.

En ainakaan vielä ole valmis antamaan periksi. Kirjoitan vaikka hammastikuista jos en muuta keksi.

Tuo on aivan kökkö otsikko. En keksi parempaa.

Kirjoitan puolukoista.

Koska eilen kävimme puolukassa.

Sanginsuulla kävimme. Emme poimineet paljoa, mutta kuitenkin varmaan sen yhdeksän litraa. Viimevuonna poimimme sieltä myös. Silloin puolukat olivat maukkaampia, nyt vähän kirpsakoita. Varmaan tämä kesä..

Ajatella että voin kirjoittaa ”viimevuonna poimimme…”. Olemme asuneet Oulussa yli vuoden. Se on pidempi aika, kuin koko aikuiselämässäni olen asunut Koskaan Missään Paikassa yhtäjaksoisesti! Jonkinmoinen saavutus.

Viimeviikonloppuna oli tarkoitus jo poimia puolukat mökiltä Keski-Suomesta. Hirvikärpäsiä oli siellä kuhisemalla, joten postpounasimme viikolla ja poimimme täältä pohjoisesta. Ei ollut hirvikärpäsiä. Ainakaan yhtään emme nähneet. Toki kun alkoi tarpeeksi miettimään, niin alkoi samantien tuntua, että pipon alla oikein vilisteli. Mutta ne olivat ehkä kuitenkin enemmän korvien välissä ne ötökät. Hirvikärpäset ovat jotenkin hieman creepejä kun ne pudottavat siipensä ja kaikkea, vaikka eivät kai ne mitään sinänsä ihmiselle tee (pure tai pistä tai muutakaan).

Kiva oli olla metsässä. Laiskoina poimijoina kyllä ajettiin sellaista kinttupolkua ensin auto lähes mättään vierelle ja poimittiin sitten siitä sadan metrin säteeltä. Helpompi niin, kun Nooaa saattoi pitää rattaissa ja saatiin molemmat poimia.

Syksy on jo niin vahvasti ilmassa että taisi alkaa olla viimeiset hetket puolukkaan. Nyt tulee vettä kuin saavista.

Kynttilöitä ja villasukkia. Sitäpä sitä.

Vielä kun joku tulisi mun seuraksi siivoamaan nuo puolukat :)