Makeanhimo kuriin
Makeanhimo on meille monille erittäin tuttua. Karkeista, suklaasta, leivoksista yms. tulee helposti jokapäiväinen pahe ja ilman sokeria oleminen tuntuu mahdottomalta. Itse olen viime aikoina syyllistynyt ”sokerin yliannostukseen”. Olen melkein joka päivä nauttinut suklaata, karkkeja tai muuta sokerista. Päivä ilman herkkuja tuntuu joskus jopa mahdottomalta ja jokaisella ostosreissulla mukaan tarttuu jotain makeaa. Usein keksin herkkujen ostamiselle jonkin hyvän syyn. Rankka päivä, flunssa, pieni hemmottelu, väsymys ja paha mieli taitavat olla syistäni yleisimmät.
Päätin tällä viikolla, että nyt saa tämä älytön herkuttelu riittää. Karkit ja suklaat jätän kaupan hyllylle. Annan kuitenkin itselleni luvan silloin tällöin ostaa makeisia, mutta olen huomannut, että itselleni on helpompaa jos kieltää makeiset melkein kokonaan. Arkipäivinä itselläni tulee olemaan ehdoton karkkilako, viikonloppuisin makean syöminen on sallittua, mutta silloinkin ainoastaan kohtuullisissa määrissä.
Makeanhimon taltuttamiseen on monia keinoja, joita kannattaa ehdottomasti käyttää, kun tekee mieli makeaa. Liikunta, soitto ystävälle, siivoaminen, netissä surffailu, lukeminen, TV:n katselu ja muiden asioiden ajatteleminen ovat yleisempiä itseni käyttämistä keinoista. Yleensä makeanhimo taltuttuun noin 15 minuutissa, joten kun olet esimerkiksi soittanut ystävällesi saatat huomata, että makeanhimosi on kadonnut. Erityisen suositeltavaa on liikunta, sillä liikunnasta saa endokannabinoideja ja endorfiineja kuin karkeistakin.
Haemme makeasta usein hyvää oloa, sillä makea antaa meille mielihyvää. On tärkeää kuitenkin muistaa, että mielihyvää saa muustakin kuin makeasta, esimerkiksi reippaasta juoksulenkistä. Pitkän päivän jälkeen karkkipussi houkuttaa useita varmasti enemmän kuin juoksulenkki, niin minuakin. Juoksulenkin tai muun liikunnan jälkeen olo on kuitenkin vähintään miljoona kertaa parempi kuin karkkipussin syömisen jälkeen.
Yksi tärkeimmistä makeanhimon taltuttajista on säännöllinen ruokavalio. Kun syöt viisi ateriaa päivässä, niin syöt taatusti vähemmän makeaa, kuin jos söisit vain kolme ateriaa päivässä. Itselleni säännöllinen ruokavalio on äärimmäisen tärkeää. Huomaan, että jos en ole syönyt päivällä hyvin, olen heti kotiin tullessani etsimässä jotain makeaa. Aamiaisen merkitystä täytyy tässä kohtaa korostaa erityisesti, sillä sen syömisellä on ainakin itselläni suuri vaikutus usein iltapäivisin iskemään makeanhimoon.
En aio kieltää makeaa itseltäni kokonaan, sillä olen huomannut, että kun kiellän itseltäni jotain, kielletystä asiasta nousee niin sanottu kielletty hedelmä ja alan himoita sitä entistä enemmän. Esimerkiksi viime karkkilakossani himoitsin tajuttomasti Geishaa, vaikka en siitä edes pidä. Aion tehdä makeasta harvinaisen herkun, jota ei ole tarjolla joka päivä vaan erityisinä hetkinä ja hillityissä määrin.
Lähde: Hyvä terveys-lehden nettisivut.
Kuvat: We Heart It.