Tulevia sisustushankintoja
Kokosin kollaasiksi tulevat sisustushankintani. Muutama on erityisesti ensimmäisellä sijalla ostoslistalla ja muutama on sitten hankinnassa ehkä vähän myöhemmin.
Kartellin Take-pöytävalaisin n. 79€ (1) on sisustusostoslistallani ensimmäisellä. Tämä valaisin minulla on tarkoitus hankkia ennen kesää. Olen jo varannut kirjahyllystä tilaa tälle ihanuudelle.
Kunnollinen korurasia (2) on ollut hakusessa jo kauan ja ihastuin heti tähän Villa Stockmannin korurasiaan, joka on muuten nyt huhtikuussa kanta-asiakastarjouksessa (47,90€) Stockalla.
Ihastuin jo muutama vuosi sitten CowParaden lehmäfiguureihin. Tuo shoppaileva lehmä (3) on mielestäni ihan mielettömän ihana ja haluaisin sen työpöydälleni piristykseksi.
Olen menettänyt sydämeni Kartellin Stone-jakkaralle (4). Tämä on ostoslistalla ollut jo jonkin aikaa. Toivoisin, että tämä tulisi vaikka Hulluille Päiville tarjoukseen.
Toinen tärkeimmistä tulevista ostoksista on makuuhuoneeseen tuleva uusi matto (5), jolle olisi ihanaa laskea paljaat jalat aamuisin. Kuvassa näkyvä on Stockmannin nettikaupasta bongattu noin 55€ hintainen ja täydellisen kokoinen, joten tämän ostamista ei hirveästi tarvitse enää harkita.
Yksi tulevaisuudenostoksista (6) on Design House Stockholmin Mini Block-valaisin (119€). Tämä ostos ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, mutta tämä valaisin on jossain vaiheessa saatava.
Kuvat: Stockmann.