Kulturnatt

Eilisilta oli täydellinen: lämmin kevätilta ja Tukholma täynnä elämää. Kulturnatt tarjosi 18-24 välisenä aikana ilmaisen sisäänpääsyn ja aukiolon moniin museoihin, konsertteihin, kirkkoihin, opastetuille kävelyille ja monelle muulle kulttuuritapahtumalle.

Lapsi oli ollut edellisyön yökylässä (lue: myöhään nukkumaan ja aikaisin ylös) ja totesi jo päivällä että väsyttää hieman. Olin siis jollain tasolla jo varautunut siihen että ilta jää lyhyeksi.

Tukholmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ihan niitä perus turistijuttuja, joissa emme ole vielä(kään) käyneet. Olen huomannut että päivittäin lähellä oleviin tunnettuihin ja mielenkiintoisiin kohteisiin ei  tule mentyä – ne ovat liian lähellä! Kulturnatt vastasi tosi hyvin meidän tarpeisiin; viimein tuli käytyä kuninkaanlinnassa jonne emme muuten varmastikaan olisi menneet.

Maksuton käynti linnassa ja tiluksilla oli houkutellut monen muunkin paikalle. Kävelimme kauniissa linnassa huoneesta toiseen ja ihailimme niiden värejä, tekstiilejä, valaisimia.

Kuninkaanlinnassa käynnin jälkeen tapasimme saksalaisen ystäväpariskunnan. Me naiset olimme kiinnostuneita Medeltidsmuseetista eli Keskiaikamuseosta. Medeltidsmuseetin sijaintikin on mainio, sillä se sijaitsee aivan kuninkaanlinnan vieressä Helgeandsholmenilla.

Medeltidsmuseet muistutti Turun Aboa Vetusta mutta vierailun jälkeen totean Aboa Vetuksen olevan Medeltidsmuseetia mielenkiintoisempi ja tarjoavan vierailijalle enemmän. Medeltidsmuseetin kohdalle oli aikanaan tarkoitus rakentaa parkkipaikkoja, kunnes alueen kaivauksissa löytyi entisaikojen asumuksia, kappeli ja muuria. Meillä oli oikein mukavaa 🙂 V:n mielestä museon vahanuket olivat karmivia mutta erityisesti vuosisatoja vanhat kartat olivat kiinnostavia. Museokäynnin jälkeen nappasimme tunnelbanan kotiin ja painuimme suoraan unten maille.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *