Pikaiset kuulumiset ja uusi perheenjäsen

Kovin on hiljaista pidellyt täällä, elämässä ei suinkaan 🙂 yritän jälleen aktivoitua, päivittää ajan tasalle tämän hetken ja tulevien suunnitelmien osalta.

Ensinnäkin: covid-19 -rajoitusten vuoksi Tukholmaan ei ole ollut asiaa koululaisen aloitettua koulun käynti. Niin harmillista! Ikävä on iso, ennen kaikkea sitä ”omaa” expat-yhteisöä sekä kaupunkia. Tuntuu kummalliselta todella ”vain” olla täällä Suomessa ja näin pitkä aika kerralla. Ylimääräistä matkustamista tulee toki välttää, mutta Suomen hallitus sai kuin saikin jo omat toiveeni mahdollisesta Tukholmaan matkustamisesta huippuunsa – ja ennen kaikkea sieltä palaamisesta ilman karanteenia. Hallitus salli Ruotsista palaamisen ilman karanteenia nyt noin viikon ajaksi, joka tarkoittaa että kahden viikon päähän suunniteltu reissu saattaa jäädä toteutumatta. Koska rajoituksia tarkastellaan nyt viikottain, olen kuitenkin valmis tekemään nopeitakin liikkeitä ja fingers crossed, että pääsemme Tukholman-perheemme luo ennen syysloman loppua.

Ja miksi ennen syysloman loppua? Sillä silloin perheemme kasvaa yhdellä pienellä koiranpennulla <3 esimakua tulevasta:

Pieni ”punainen” pampaimme sisaruksensa kanssa <3

Pennun tuloon asti teen kouluhommia niin paljon kuin mahdollista. Aivot alkavat myös tottumaan koulussa oloon ja koulutehtävien määrään ja niiden tekoon hiljalleen. Monta esseetä olen jo saanut valmiiksi ns. alta pois tai vähintään raakaversioksi, onneksi, ja tämä tulee helpottamaan opiskelu-pennun tulo-mahdolliset työt-muu elämä-viidakkoa lokakuusta alkaen.

Ja tästä sujuvasti kouluhommien pariin. Mukavaa viikkoa! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *